Helsingin yliopiston tavoitteena on olla kansainvälinen ja monikielinen yliopisto. Vuodesta 2017 lähtien innovatiiviset, englanninkieliset kansainväliset maisteriohjelmamme ovat mahdollistaneet ympäri maailmaa tulevien lahjakkaiden opiskelijoiden kouluttamisen.
Tähän astisista huomattavista edistysaskeleistamme huolimatta tarvitsemme tukeasi, jotta voimme edelleen edistää yliopiston kansainvälistymispyrkimyksiä, houkutella parhaat kansainväliset osaajat maahan ja pitää heidät täällä sekä auttaa kansainvälisiä opiskelijoita menestymään Suomessa.
Tule rakentamaan parempaa maailmaa yhdessä opiskelijoidemme ja tutkijoidemme kanssa. Sinun tuellasi parhaat kansainväliset opiskelijat auttavat luomaan entistä tasapuolisempaa ja vauraampaa tulevaisuutta – niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.
Alla on esitelty eri tapoja, joilla voit tukea kansainvälisiä opiskelijoita. Ota yhteyttä, jos haluat ehdottaa uutta yhteistyömuotoa.
Yliopiston on lain mukaan perittävä EU ja ETA -alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta lukuvuosimaksu.
Kansainvälisten maisteriohjelmien stipendirahasto jakaa lukuvuosimaksun kokonaan kattavia stipendejä ja apurahoja kansainvälisten maisteriohjelmiemme parhaille opiskelijoille, jotka tulevat Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta.
Lahjoittajien ansiosta olemme vuodesta 2017 lähtien voineet myöntää stipendejä ja apurahoja kansainvälisille opiskelijoille, joilla on ollut yliopistoyhteisöön merkittävä vaikutus.
Lahjoitus kansainvälisten maisteriohjelmien stipendirahastoon voi olla ratkaisevan tärkeä opiskelijalle sekä auttaa meitä jatkossakin houkuttelemaan yliopistolle kansainvälisiä huippuopiskelijoita ja tukemaan heitä.
Lue lisää kansainvälisten maisteriohjelmien stipendirahastosta.
Yliopiston kansainväliset opiskelijat haluaisivat valmistuttuaan työskennellä Suomessa, mutta monelta puuttuvat yhteydet Suomen työmarkkinoille.
Ongelman ratkaisemiseksi olemme käynnistäneet kansainvälisiä opiskelijoita ja suomalaisyrityksiä yhdistävän HelsinkiUNI International Talent Programme -ryhmämentorointiohjelman (HITP), jossa opiskelijoille tarjotaan mentorointia ja tietoa oman alan töistä.
Lue lisää organisaatioille ja yrityksille tarjolla olevista mentorointimahdollisuuksista.
Järjestämme myös vuosittain ryhmämentorointiohjelman, jossa alumnit ja yliopiston ystävät voivat jakaa osaamistaan kansainvälisille opiskelijoille. Mentoroimalla voit jakaa tärkeitä neuvoja ja näkemyksiä työskentelystä Suomessa ja jopa auttaa opiskelijaa löytämään työpaikan valmistumisen jälkeen.
Suomen on kilpailukykynsä ja hyvinvointivaltion turvaamiseksi houkuteltava työmarkkinoille kansainvälisiä osaajia ja saatava heidät jäämään maahan.
Helsingin yliopisto kouluttaa lahjakkaita ja Suomesta kiinnostuneita nuoria kaikkialta maailmasta. Monen kansainvälisen opiskelijan on kuitenkin valmistumisen jälkeen vaikea löytää töitä Suomesta.
Harjoittelujakso suomalaisella työpaikalla hyödyttää suuresti opiskelijoita ja työnantajia. Harjoittelu tarjoaa kansainväliselle opiskelijalle tärkeää työkokemusta ja organisaatiolle uusia näkökulmia sekä osaamista toimintansa tueksi.
Yliopiston harjoittelutuen ansiosta organisaatiot voivat saada enintään 1 800 euroa yksittäiseen harjoitteluun liittyvien kulujen kattamiseksi.
Yliopistona kehitämme ratkaisuja todellisiin globaaleihin ongelmiin yhteistyössä yritysten ja yhteiskunnan kanssa. Opiskelijat ovat yksi tärkeimmistä voimavaroistamme.
Yksilöt ja organisaatiot voivat tilata maisterintutkielmia toimeksiantoina itselleen sopivista aiheista tai kokonaisuuksista. Tutkielma-aiheita tai -teemoja voi mainostaa JobTeaser-sivustolla, jolloin aiheesta kiinnostuneet opiskelijat ottavat ilmoittajaan suoraan yhteyttä. Toki aina on mahdollista myös ottaa yhteys kiinnostavaan oppiaineeseen, tutkimusryhmään tai professoriin.
Lue lisää maisterintutkielmien tilaamisesta.
Lisäksi olemme perustaneet eri teemoihin keskittyviä monitieteisiä yhteiskehittämisryhmiä (Co-Creation Labs), joiden tarkoituksena on luoda yhteyksiä yritysten, yhteisöjen ja opiskelijoidemme välille. Ryhmissä maisteriopiskelijat voivat kirjoittaa tutkielmansa osallistujaorganisaatioiden ehdottamista aiheista tai ongelmista. Esimerkiksi Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin (HELSUS) kestävyyteen pureutuvan yhteiskehittämisryhmän aiempina aiheina on ollut muun muassa kiertotalous.
Mukaan voi tulla liittymällä johonkin nykyisistä yhteiskehittämisryhmistämme tai ilmoittamalla kiinnostuksestaan osallistua uuteen, eri aiheeseen keskittyvän ryhmän toimintaan.
Lue lisää kestävyystieteen instituutin yhteiskehittämisryhmästä.
Suomen on saatava parhaat kansainväliset osaajat jäämään osaksi maan työvoimaa, mutta monen ulkomaisen opiskelijan on valmistumisensa jälkeen vaikea löytää työtä Suomesta.
Tiedämme myös, että useat yritykset ovat kiinnostuneet palkkaamaan kansainvälisiä osaajia, mutta opiskelijoiden tavoittaminen on hankalaa.
JobTeaser-palvelu yhdistää yritykset yliopiston nykyisiin ja valmistuneisiin opiskelijoihin, jotka etsivät töitä. Kun luot yritysprofiilin ja englanninkielisen työpaikkailmoituksen, voit täyttää osaamistarpeesi kohdistamalla haun nimenomaan Helsingin yliopiston kansainvälisiin opiskelijoihin.
Jos haluat lisätietoja kansainvälisten opiskelijoidemme tukemisesta tai sinulla on kysyttävää, ota mieluusti yhteyttä! Mietitään yhdessä, mikä on paras tapa edetä.