Anni Sams, aloitit vuoden 2023 alussa valtiotieteellisen tiedekunnan projektisuunnittelijana tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa. Toimit vastaavassa tehtävässä myös kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Mihin asiantuntemustasi tarvitaan ja mitä kaikkea työhösi liittyy?
Aloitin työni yliopistohallinnossa vuonna 2020, jolloin tulin Helsingin yliopiston kasvatustieteelliseen tiedekuntaan tekemään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelua. Vuoden 2023 alusta olen päässyt tekemään tätä työtä lisäksi valtiotieteellisessä tiedekunnassa, jossa myös itse aikoinani opiskelin. Työni taustalla ovat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntö, jonka mukaan korkeakouluilla on koulutuksen järjestäjinä velvollisuus edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan.
Yliopiston keskushallinto vastaa yliopistotason tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskehittämisestä ja lain suunnitteluvelvoitteiden täyttämisestä koulutuksen järjestämisen osalta. Oma työni sijoittuu tiedekuntatasolle ja on lähempänä työ- ja opiskeluarkea kuin keskushallinnon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö. Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa olen tiedekunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusryhmän kanssa suunnitellut ja toteuttanut koulutuksia henkilöstölle, ja suunnitelmissa on jatkaa tätä toimintaa valtsikassa ja mahdollisesti myös tiedekuntien välisenä yhteistyönä. Olen myös mukana kehittämässä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviä materiaaleja, kuten kasvatustieteellisen opiskelijoiden taskuopasta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.
Tiedekuntien työntekijät ja opiskelijat voivat olla minuun yhteydessä, jos joku toimenkuvaani liittyvä asia mietityttää. Voimme pohtia yhdessä, miten asiaa olisi mahdollista selvittää. Yliopistolla on selkeät rakenteet ja toimintamallit häirintään puuttumiseen, ja tarvittaessa voin neuvoa ottamaan yhteyttä myös muihin toimijoihin, kuten tasa-arvo- tai yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoihin.
Usein syrjintää kokeneelle on ollut tärkeää tulla kuulluksi, vaikkei varsinaisiin toimenpiteisiin yksittäisessä asiassa ryhdyttäisikään. Näissä tapauksissa voin asianomaisen suostumuksella viedä asian anonyymisti esimerkiksi tiedekunnan johdon tietoon, jolloin he voivat työssään huomioida tiedon tapahtuneesta. Voin ottaa kehittämistarpeita esiin yliopistohallinnossa ja tuoda niitä asioista vastaavien tietoon anonyymisti siten, ettei syrjivän käytännön omakohtaisesti huomanneen tai kokeneen henkilön tarvitse ottaa vastuuta tiedonkulusta.
Vaikka osa työtäni on neuvojen ja tuen tarjoaminen, minulla ei ole toimivaltaa tai asemaa asioiden selvittämisessä. Keskityn työssäni nimenomaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädännön piiriin kuuluviin asioihin.
Kuluneen kesän keskeinen teema on ollut rasismi niin yhteiskuntamme rakenteissa ja käytänteissä kuin keskinäisessä vuorovaikutuksessamme. Millaisena näet yleisesti suomalaisen yhteiskunnan tältä osin ja korkeakoulukentän vielä erityisesti?
Syrjintä ja rasismi ovat osa suomalaista yhteiskuntaa, ja keskustelua niistä on käyty kymmeniä vuosia. Suomi on EU:n perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan yksi EU:n rasistisimmista jäsenvaltioista, ja yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys osoittaa, että suomalainen koulutusjärjestelmä varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen on monelle rasismin kokemisen paikka. Usealle suomalaiselle rasismi ja syrjinnän pelko ovat osa jokapäiväistä arkea, ja heille teema on valitettavasti aina ajankohtainen.
Yhteiskunnallista keskustelua käydään erilaisista valtapositioista käsin. On tärkeää, että nekin, joiden arjen valintoihin ja mahdollisuuksiin rasismi ja syrjintä eivät vaikuta, ovat tietoisia näistä ilmiöistä. Syrjintäasioissa keskeisin viranomainen yhdenvertaisuusvaltuutettu on lausunnossaan todennut, että rasismi ja vihapuhe uhkaavat normalisoitua politiikassa, ja että tämä on lisännyt huolta ja pelkoa arkipäivän syrjinnästä niiden keskuudessa, jotka sitä kohtaavat. Tämä on huolestuttavaa ja vaikuttaa varmasti myös meidän työntekijöihimme ja opiskelijoihimme.
Korkeakoulukenttä on osa suomalaista yhteiskuntaa, ja sen ilmiöt näkyvät yliopiston työskentely- ja opiskeluympäristössä sekä opiskelijoiden ja työntekijöiden elämässä yliopiston ulkopuolella. Opetus- ja kulttuuriministeriön KOTAMO-hankkeen viime vuonna julkaistussa selvityksessä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta Suomen korkeakoulusektorilla todetaan, että etniseen vähemmistöön (hankkeessa käytetty termi) kuuluvat vastaajat kokevat mahdollisuutensa uralla etenemiseen selkeästi etnisiä suomalaisia (hankkeessa käytetty termi) huonommiksi ja kohtaavat myös syrjintää. Toisaalta yhdenvertaisuuden toteutumista ja rasismia on suomalaisissa korkeakouluissa raportin mukaan tutkittu suhteellisen vähän. Oikeusministeriö julkaisi kesäkuussa 2023 rakenteellisesta syrjinnästä esiselvityksen, jossa muun muassa suositellaan rakenteellisen syrjinnän seurantamallin kehittämistä työelämässä ja koulutuksessa. Ehkä meillä yliopistollakin on tulevaisuudessa käytössä tällainen yhdenvertaisuuden edistämisen työkalu.
Esimerkiksi opiskelijajärjestö SOCO ry on nostanut rakenteellisen syrjinnän näkökulmia ja yliopistolla esiintyvää rasismia esiin, ja kasvatustieteellisen tiedekunnan opiskelijat toteuttivat vuonna 2019 opiskelijakyselyn, jossa koottiin opiskelijoiden kokemuksia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta opinnoissa. Olen työssäni kohdannut useita opiskelijoita ja henkilökunnan jäseniä, jotka ovat kokeneet rasismia ja syrjintää työssä tai opinnoissa. Tarvitaan kuitenkin systemaattista tiedonkeruuta ja tutkimusta, jotta ongelmien esiin tuominen ei jäisi syrjinnän vuoksi heikommassa asemassa olevien yliopistoyhteisön jäsenten vastuulle.
Näkisin, että koulutuksenjärjestäjän vastuu edistää yhdenvertaisuutta merkitsee yliopistolla sitä, että puututaan tutkimuksissa, selvityksissä ja yliopiston arjessa ilmenneisiin ongelmiin ja panostetaan siihen, että tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusnäkökulma kaikessa toiminnassa vahvistuu. On tärkeää, että osaamme kohdistaa kriittisen katseen myös omiin käytäntöihimme ja rakenteisiimme. Tukevatko ne yhdenvertaisuuden toteutumista vai jäävätkö syrjivät rakenteet piiloon, kun niitä ei tunnisteta?
Eduskunta käsitteli syyskuun alussa hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden ehkäisemiseksi. Yhtenä toimenpiteenä hallitus käynnistää koko koulutusjärjestelmän kattavan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisohjelman vuosille 2024–2025. Tiedonannon mukaan "ohjelmalla tuetaan oppilaitosten nykyisten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien käytännön jalkauttamista ja toimeenpanoa varhaiskasvatuksen ja oppilaitosten arjessa". Millaiselta toimenpiteeltä tämä mielestäsi vaikuttaa ja miten se sopii korkeakoulujen ja yliopistojen käytäntöihin?
Helsingin yliopistolla on voimassa oleva lakisääteinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja toimivat rakenteet suunnitelman toteuttamiseen ja toimeenpanoon. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelu on Suomessa kuitenkin vielä verrattain nuorta ja olisi hienoa, jos myös yliopistohallinnon kehittämiseen tältä osin saataisiin tukea. Vuonna 2020 julkaistu OKM:n selvitys korkeakoulujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista kannustaa korkeakouluja tunnistamaan käytännön yhdenvertaisuuden haasteita kaikkien laissa mainittujen syrjintäperusteiden osalta. Helsingin yliopistoa kannustettiin erityisesti kirjaamaan kunnianhimoisempia toimenpiteitä, joilla haasteisiin puututaan, ja tähän on myös tartuttu.
Olen parhaillaan mukana toteuttamassa ensimmäistä kasvatustieteellisen tiedekunnan toimintasuunnitelmaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Prosessin ensisijainen tavoite on tunnistaa tiedekuntatason kehittämistarpeita, mutta toimintasuunnitelma voisi olla vaikuttava keino toimeenpanna soveltuvin osin myös yliopistotason suunnitelmaa tiedekunnissa. Tällaisten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusrakenteiden pystyttämiseen tarvitaan kuitenkin taloudellisia resursseja.
Vaikka yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen kuuluvat kaikkien yliopistolaisten velvollisuuksiin jo kansallisen lainsäädännön mukaan, ei kiireisessä yliopistoarjessa aina jää aikaa tarkastella toimintaa, käytäntöjä ja rakenteita yhdenvertaisuusnäkökulmasta. Tuki ja resurssit tällaiseen kehittämiseen ovat varmasti hyvin tervetulleita. Samalla on tärkeää, että yliopistokentän mahdollisuudet tutkia syvällisesti tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja syrjintään liittyviä yhteiskunnallisia kysymyksiä turvataan niin, että meillä on tulevaisuudessa riittävästi tietoa ja ymmärrystä kehittämisen tueksi.
Valtsikassa on pyritty viime vuodet ottamaan yhteisöllisesti proaktiivista toimijuutta monimuotoisuus-, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksissä. Olemme muun muassa laatineet joukkoistamalla eettisen ohjeistuksen ja käynnistäneet yhdessä opiskelijoiden kanssa kerran lukukaudessa järjestettävän yhdenvertaisuusiltapäivän. Sinä olet puolestasi pohtinut erilaisia henkilöstölle suunnattuja koulutusvaihtoehtoja, jotta yhdenvertaisuus integroituisi yhtenä keskeisenä arvona kaikkeen toimintaamme. Miten valtsika pärjää nähdäksesi tällä saralla ja mitä olisi hyvä tehdä, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi vielä nykyistä paremmin?
Olen tässä vaiheessa vasta tutustumassa valtsikaan yliopistohallinnon näkökulmasta. Kahdessa tiedekunnassa työskennellessäni olen huomannut, että tiedekuntien rakenteet ovat yllättävänkin erilaisia, eikä käytäntöjä voi suoraan monistaa eri toimintaympäristöihin. On hienoa, että tiedekunta toimii aktiivisesti yhdenvertaisuusasioissa ja kehittää käytäntöjä, jotka valtavirtaistavat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusnäkökulmia. Valtsikan eettisen ohjeiston kaltaiset jaetut prosessit nostavat yhteiseen keskusteluun sitä, miten voimme kaikki ottaa vastuuta vuorovaikutuksesta. Yhdenvertainen kohtelu on meidän kaikkien vastuulla.
Sekä kasvatustieteellisessä että valtiotieteellisessä tiedekunnassa opiskelijat ovat ottaneet vahvan roolin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä, ja on hienoa, että yhdenvertaisuusiltapäivän kaltaisia käytäntöjä kehitetään vuoropuhelussa opiskelijoiden kanssa. Toisaalta yliopistomaailmassa on paljon perinteitä ja käytäntöjä, joita voisi varmasti vielä tarkastella kriittisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Odotan mielenkiinnolla, miten yliopistotasolla toimeenpannaan esimerkiksi kesäkuussa voimaan astunutta velvoitetta yhdenvertaisuusarviointiin rekrytoinneissa. Syrjiviä rakenteita on varmasti myös tunnistettu ja uusia käytäntöjä kehitetty joillain tieteenaloilla ja yksiköissä – voisimme miettiä, miten voimme jakaa tietoa näistä prosesseista ja lisätä tietoisuutta tiedekuntatasolla?
Monimuotoisuus opetuksessa ja tutkintovaatimuksissa on opiskelijoille tärkeä teema, missä osittain heijastunee myös pelko siitä, että "länsimaalaistuneen" yliopiston tietokäsitys ja tiedontuotannon konventiot tuottavat kapeutuneen näkökulman maailmaan. Millaisena itse näet keskustelun opetussisältöjen dekolonialisaatiosta ja miten se istuu omiin rakenteisiimme ja käytäntöihimme?
Valtiotieteellisessä tiedekunnassa on paljon osaamista dekolonisaatiosta, mutta toisaalta yhteiskunnallinen keskustelu aiheesta on nähdäkseni aluillaan. Omassa roolissani en ole tarkastellut tiedekunnan ajankohtaisia opintosisältöjä, mutta olen ilahtunut siitä, että opiskelijat ovat asiassa aktiivisia. Uskon, että keskustelu dekolonisaatiosta ja koloniaalisista rakenteista myös sisäisen kolonisaation osalta on Suomessa ja suomalaisissa yliopistoissa hyvin tarpeellista. Toivon, että opiskelijoita kannustetaan tarjoamaan uusia näkemyksiä opintosisällöistä ja että näitä näkemyksiä myös kuunnellaan päätöksenteon prosesseissa ja tieteenalojen valtarakenteissa.
Dekolonisaatio ja kolonaalisten rakenteiden purkaminen ovat vahvasti yhteydessä myös syrjivien rakenteiden purkamiseen yliopistoarjessa. Kiinnostava esimerkki näiden yhteydestä on University of West Londonin tutkimus- ja kehittämisprojekti, jossa kehitettiin inklusiivisempia lukulistoja. Yliopistossa haluttiin puuttua siihen, että globaaliin enemmistöön (projektissa käytetty termi) kuuluvien opiskelijoiden opintomenestys oli keskimääräistä heikompi. Lukulistoja päivitettiin projektissa kirjaston ja tieteenalojen yhteistyönä ja lukulistojen uudistamisen vaikutusta opintomenestykseen tutkittiin mukana olleilla kursseilla. Projektin tutkimustulosten mukaan monimuotoisuus lukulistoissa paransi globaaliin enemmistöön kuuluvien opiskelijoiden opintomenestystä. Monivuotisella projektilla oli useita kokopäiväisiä työntekijöitä, joten taloudellisia resursseja tällainen kehittäminen toki vaatii. Voisiko Helsingin yliopistolla tai jollakulla sen tiedekunnista olla tulevaisuudessa mahdollisuus vastaavaan hankkeeseen?
Yhdenvertaisuuslainsäädännön päivitys kesäkuussa vahvisti muun muassa korkeakoulujen velvollisuutta puuttua syrjintään. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja miten meidän valtsikassa tulisi varautua vastuuseemme niin opiskelijoista kuin henkilöstöstä?
Kesäkuiset yhdenvertaisuuslainsäädännön muutokset vahvistivat syrjinnän suojaa ja kaikkien koulutuksen järjestäjien velvollisuutta puuttua syrjintään. Syrjinnän määritelmä laajeni kattamaan tilanteet, joissa koulutuksen järjestäjä ei ole puuttunut tietoonsa tulleeseen syrjintään. Jos syrjinnäksi katsottua puuttumattomuutta todetaan tapahtuneen, yliopisto voi olla velvollinen maksamaan vahingonkorvauksia asianomistajalle. Lisäksi laki muuttui muiltakin osin, esimerkiksi rekrytointiprosesseissa tulee kahden vuoden siirtymäajan kuluttua tehdä yhdenvertaisuusarviointi.
Sinänsä häirintään, syrjintään ja epäasialliseen tai epäammattimaiseen kohteluun tulee puuttua samalla tavoin kuin aiemminkin, enkä näe, että tässä tapahtui muutosta kesäkuun muutosten voimaantulon myötä. Edelleen on tärkeää, että yliopiston henkilöstö tuntee yliopiston ohjeistukset ja omat velvollisuutensa syrjimättömyyden edistämisessä. Yliopisto on tehnyt esimerkiksi uuden vastuullisen vuorovaikutuksen ohjeistuksen ja järjestyssäännön, jotka tarjoavat selkeät käytännöt turvallisen opiskeluympäristön varmistamiseksi. On tärkeää, että yliopisto organisaationa ja me kaikki työntekijät pystymme ottamaan tiedon syrjinnästä tai sen epäilystä vastaan, puutumme ongelmiin, kun niitä ilmenee, ja korjaamme haitallisiksi tunnistettuja käytäntöjämme ja toimintamallejamme.
Yhdenvertaisuustematiikka näyttäytyy joskus lähinnä sääntöjen ja sanktioiden täyttämänä miinakenttänä, ja siksi jotkut arastelevat tai suorastaan välttelevät siihen nivoutuviin kysymyksiin tarttumista. Miten asetelman saisi nähdäksesi käännettyä siten, että monimuotoisuuteen, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen satsaaminen alkaisi hahmottua kaikkien hyvinvointia lisäävänä tekona?
Oman työni raamit tulevat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädännöstä, joka asettaa yliopistolle tiettyjä velvoitteita. Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistetään laeilla ja sanktioilla siksi, että syrjintää ja eriarvoisuutta tutkitusti esiintyy yhteiskunnassa. Lainsäädännön ja suunnitteluvelvoitteiden taustalla on se valitettava tosiasia, että syrjintä ilmiönä heikentää monen ihmisen hyvinvointia ja hyvän elämän edellytyksiä ihan joka päivä. Syrjinnän ohittaminen tai aiheen välttely voidaan ymmärtää tekoina nekin. Tähän perustuu myös uudistetun yhdenvertaisuuslain määrittely, jonka mukaan puuttumattomuus syrjintään voidaan ymmärtää itsessään syrjiväksi teoksi. On myös suuri etuoikeus, jos omassa arjessa syrjintää ei kohtaa eikä sitä tarvitse ajatella. Kaikki eivät voi valita.
Me emme voi yliopistolla välttää tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja syrjinnästä keskustelua vain siksi, että se tuntuu vaikealta, sillä meillä on siihen lakisääteinen velvollisuus. Toisaalta uskon, että yliopistoyhteisössä on lähtökohtaisesti erinomaiset valmiudet ymmärtää muuttuvia ja monimutkaisia käsitteitä, jos niitä pidetään tärkeinä oman työn tai opiskelun kannalta. Johdon asenteiden ja esimerkiksi käytettävissä olevan työajan merkitys korostuu kuitenkin siinä, miten arvokkaiksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat organisaatiossa mielletään ja pidetäänkö niihin perehtymistä osana toimenkuvaa.
Itse ajattelen, ettei syrjinnän ja hyvinvoinnin näkökulmia tarvitse asettaa vastakkain. Molemmat on tärkeä pitää mielessä, kun tavoittelemme tasa-arvoisempaa, yhdenvertaisempaa, monimuotoisempaa ja inklusiivisempaa yliopistoa. Voimme olla tietoisia yhteiskunnan syrjivistä rakenteista ja pyrkiä muuttamaan niitä samalla, kun pyrimme edistämään kaikkien hyvinvointia ja monimuotoista työ- ja opiskeluyhteisöä.