Kun meriitit määräävät yksilön aseman yhteisössä, lähimmäinen muuttuu kilpailijaksi

Yliopisto on meritokratiana — eli näyttöjen ja ansioiden pelikenttänä — altis minäkeskeisyydelle, varadekaani Hanna Wass kirjoittaa pääkirjoituksessaan. Siksi osallisuuden kokemuksista ja demokratiasta on pidettävä aivan erityistä huolta.

Pääkirjoitus on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2022.

Viime syksynä politiikan ja viestinnän opiskelijat pitivät tiedekuntalaisille julkisuudessa vakavan puhuttelun: nyt riittää. Opiskelijayhteisöön oli juurtunut toimintamalleja, joissa osaan koulutusohjelman opiskelijoista kohdistui vähättelyä ja kiusaamista.

Ymmärsimme pian, että kokemukset heijastivat yleisemmin akateemisen meritokratian ongelmia. Kun yksilön asema yhteisössä määräytyy ansioiden ja suoritusten perusteella, lähimmäinen muuttuu kilpailijaksi.

Meritokratian syövyttävin seuraus on minäkeskeisyys, joka ohentaa yhteyttä kollektiiviin. Näistä lähtökohdista on vaikea rakentaa kannustavaa ilmapiiriä opiskelijoille, jotka nopeasti oppivat talon tavoille.

Kaikkien aivot käyttöön

Yhteisössä, jossa osa kokee merkityksettömyyttä ja ulossulkemista, kukaan ei voi hyvin. Yhteiskuntatieteilijä pyrkii tällöin muuttamaan rakenteita. Halusimme kehittää tiedekunnalle eettisen toimintaohjeiston, jonka kaikki tuntisivat omakseen. Toteutimme tämän joukkoistamalla otakantaa.fi-alustan avulla. Kokeilu käynnisti prosessin, jossa rakennamme yhdessä reilua ja turvallista toimintakulttuuria.

Tuloksissa nousi esiin korjaustarpeita, jotka liittyivät identiteettiin, kieleen ja työsuhteeseen nivoutuviin yhdenvertaisuuskysymyksiin sekä johdon valmiuteen tarttua ongelmiin. Hätkähdyttävin havainto oli voimattomuuden kokemus. Kun olennaiset linjaukset tehdään ministeriössä ja ”keskusjohdossa”, tiedekunnan yhdenvertaisuushankkeet näyttävät naiivilta näpertelyltä.

Tehokkain keino taistella voimattomuutta vastaan on lisätä osallisuutta. Helsingin yliopistossa tehdään parhaillaan selvitystä demokratian tilasta ja sisäisestä vallankäytöstä. Tämä tarjoaa mahdollisuuden kehittää uusia osallistumismuotoja, joilla on tiivis yhteys päätöksentekoon.

Yliopistodemokratia myös edistää tietopohjaisia ratkaisuja: joukkoistamisen kaltaiset innovaatiot eivät pelkästään vahvista yhteisöllisyyttä vaan ovat myös keino saada koko organisaation aivot käyttöön. Samalla opiskelijat havaitsevat, että yliopistossa voi tehdä muutakin kuin kilpailla. 

Kirjoittaja on valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani.

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.