Tohtorikoulutuspilotti tuottaa jatkossa paljon hyvää kaikille väitöskirjatutkijoille

Kolmivuotista tohtorikoulutuspilottia varten kehitetyt asiat ovat jo nyt siirtymässä laajasti koko Helsingin yliopiston tutkijakoulutuksen käyttöön.

Suomessa käynnistyi vuosi sitten opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tohtorikoulutuspilotti. Sen tavoitteena on, että pilottiin valitut saavat väitöskirjansa valmiiksi kolmen vuoden työsuhteen aikana.  

Uudet väitöskirjatutkijat opiskelevat tohtorikoulutuspilotissa  tutkimuksen teossa ja työelämässä tarvittavia taitoja. Tavoitteena on samalla lisätä tohtorien monipuolista työllistymistä yhteiskunnassa.  

Base Campeilla monipuolista koulutusta ja oma yhteisö tutuksi 

Helsingin yliopistossa , jotka aloittivat kahdessa erässä ja . Nyt aloittaneista väitöskirjatutkijoista hieman yli puolet on Suomen kansalaisia.

 

Tohtorikoulutuspilottiin osallistuvien kansallisuudet

Hiljattain aloittaneet pääsivät tutustumaan toisiinsa ja Helsingin yliopistoon orientaatiotilaisuuden lisäksi kahdella "perusleirillä" eli Base Campilla, jotka pidettiin kolmi- ja nelipäiväisinä , tai

Leireihin sisältyi sekä opetuksellista ohjelmaa että ryhmäytymistä ja yhteishenkeä rakentavia tilaisuuksia. Osallistujat pääsivät käytännössä syventymään esimerkiksi tekoälyn, kestävyyden, tieteenalojen välisen yhteistyön ja tiedeviestinnän aihepiireihin.  

–  Base Camp -konseptia on kehitetty jo ennen pilottia ja niitä on järjestetty aikaisemmin erityisesti Tiedesäätiön palkkapaikan saaneille väitöskirjatutkijoille. Tämän kokemuksen perusteella ajattelimme, että Base Campit olisivat toimiva konsepti pilotin väitöskirjatutkijoiden perehdytykseen. Base Campeilla he oppivat tärkeitä taitoja heti väitöskirjatyönsä alussa, ja tilaisuudet toimivat samalla hyvinä yhteishengen ja yhteenkuuluvuuden rakentajina, sanoo Sini Karppinen, joka toimii tohtorikoulutuspilotin tiiminvetäjänä Helsingin yliopistossa.  

Yhteisiä kursseja ja tapahtumia 

Base Campien lisäksi tohtoripilottilaiset ovat osallistuneet vertaismentorointiin, kirjoitustyöpajoihin ja muihin väitöskirjatutkijoille tarkoitettuihin tilaisuuksiin. Kesäkuun alussa järjestetty oli täynnä tapahtumia aina Three Minute Thesis -väitöskirjaesittelykilpailusta työpajoihin ja verkostoitumistilaisuuksiin, vuosittaista huippusuosittua PhD Summerfestiä unohtamatta.  

Tapahtumaviikon työpajoissa käsiteltiin esimerkiksi urasuunnittelua, suomen kielen opettelun etuja ja innovaatiotoimintaa. Lisäksi kuultiin puheenvuoroja tohtoriksi valmistuneilta yritysten asiantuntijoilta.  

Doctoral Experience Week järjestetään taas ensi keväänä uudestaan, ja sitä laajennetaan yliopiston kaikille väitöskirjatutkijoille tuomalla mukaan vielä enemmän tohtoriohjelma- ja tieteenalakohtaisia tapahtumia. 

Pilotin väitöskirjatutkijoilta kerätty palaute orientaatiosta ja Base Campeista kertoo, että niihin ollaan tyytyväisiä. Intensiivinen ensimmäinen lukukausi on tarjonnut heille tarvittavat tiedot väitöskirjatyön käynnistämiseen sekä tukenut yhteisöllisyyttä.   

– Jatkamme monipuolisesti tuen tarjoamista kohdennettujen tapahtumien avulla. Lisäksi alamme tänä syksynä tuoda tohtorikoulutuspilotissa hyväksi havaittuja käytänteitä aivan kaikkien yliopiston väitöskirjatutkijoiden saataville. Järjestämme loka- ja marraskuussa jälleen Base Campit, kehitämme orientaatiokokonaisuutta sekä avaamme Helsingin yliopiston jatko-opintojen suunnittelu- ja raportointityökalu Thessaan uusia toiminnallisuuksia, Sini Karppinen sanoo. 

Moodle-kurssista jatkossa tukea kaikille väitöskirjaohjaajille 

Väitöskirjan ohjaus on yksi keskeisimmistä tekijöistä tohtorikoulutuksen onnistumisessa. Yliopiston tarjoama (pilotointivaiheessa vain englanniksi) tuo ohjaajille välineitä ja näkökulmia, jotka tukevat sekä väitöskirjatutkijoiden työtä että ohjaajien omaa ammatillista kehittymistä.  

Tohtorikoulutuspilottiin osallistuvien väitöskirjatutkijoiden ohjaajille rakennettu kurssi on nyt auennut kaikille yliopiston väitöskirjoja ohjaaville. 

– Yliopisto panostaa pitkäjänteisesti siihen, että väitöskirjatutkijat voivat kasvaa tutkijoiksi ja asiantuntijoiksi turvallisessa, kannustavassa ja vastuullisessa ohjaussuhteessa. Haluamme, että ohjaajilla on parhaat mahdolliset välineet tämän työn tueksi, sanoo tutkijakoulun johtaja Minna Palander-Collin. 

Verkkomateriaalissa perehdytään esimerkiksi hyvän ohjauksen käytäntöihin, kuten vuorovaikutukseen, ohjaustapaamisten säännöllisyyteen, yhteisten odotusten kirkastamiseen ja kirjoittamisen tukemiseen. Lisäksi nostetaan esille vastuullisen tutkimuksen ja tutkimusetiikan kysymyksiä. 

Kurssi tarjoaa ohjaajille konkreettisia keinoja esimerkiksi palautteen antamiseen, urasuunnittelun tukemiseen ja verkostojen rakentamiseen. Lisäksi se rohkaisee pohtimaan omaa ohjaustapaa, oppimaan kollegoilta ja hyödyntämään yliopiston tarjoamaa tukea. Kurssin yhteyteen on myös koottu ohjaajien tueksi tietopankki keskeisistä väitöskirjatyötä Helsingin yliopistossa ohjaavista ohjeista ja säädöksistä. 

Pilotointia on tarkoitus jatkaa laajemmalle porukalle ja hyödyntää näin saatuja kokemuksia kurssin edelleen kehittämisessä. Jatkossa tämä hyödyttää koko yliopistoyhteisöä: ohjauksen laatu vahvistuu, tutkijankoulutus yhdenmukaistuu ja väitöskirjatutkijat saavat entistä paremmat valmiudet tulevaisuuden urapoluille. 

Alkuvuonna 2026 myös nyt pilotoitu väitöskirjaohjaajien valmennusohjelma lähitapaamisineen aukeaa kaikille. 

Tällaista on Base Campeillä:

Tutustu tohtorikoulutuspilotin blogikirjoituksiin – tässä muutamia maistiaisia: