Vaasan tiedekarnevaalit on täysin uusi, yleistajuinen tiedetapahtuma kaikille. Kaikki Vaasassa toimivat yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä Svenska litteratursällskapet i Finland järjestävät yhdessä suuren luokan tiedetapahtuman. Myös Vaasan kaupunki sekä Vasabladet, Österbottens Tidning ja Syd-Österbotten -lehdet osallistuvat järjestelyihin.
Yleisölle on tarjolla yhteensä 45 tuntia keskusteluja ja esitelmiä neljällä eri areenalla Kauppakeskus Rewellissä, Vaasan pääkirjaston Draama-salissa ja tapahtumatila Vennyssä sekä Akateeminen kirjakauppa Grosissa. Kaikkiaan yli 150 tutkijaa kertoo yleistajuisesti tutkimuksestaan. Tapahtuman seitsemän eri yleisteemaa ovat demokratia ja yhteiskunta, koulu ja perhe, kulttuuri ja kulttuuriperintö, luonto ja meri, teknologia, terveys ja hyvinvointi sekä yrittäjyys ja johtajuus.
Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on yksi järjestäjistä ja osallistuu tapahtumaan seitsemällä ohjelmakohdalla kahden päivän aikana. Tutkijoita niin Vaasan kuin Helsingin yksiköstäkin osallistuvat ja esittelevät tutkimustaan yleisölle.
– Tulemme esittelemään pienen otoksen oikeustieteellisen tiedekunnan hyvin monipuolisesta tutkimustoiminnasta. Etenkin Vaasan yksikön tutkijoillemme Tiedekarnevaalit tarjoaa uuden ja tervetulleen mahdollisuuden esitellä yleisölle keitä me olemme ja mitä me teemme, sanoo professori
Oikeustieteellisen tiedekunnan lisäksi tapahtumaan osallistuu myös tutkijoita Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta, humanistisesta tiedekunnasta sekä Svenska social- och kommunalhögskolanista.
Vaasan seudun korkeakoulut järjestävät nyt ensimmäistä kertaa yhteistyönä näin mittavan suurelle yleisölle suunnatun tiedetapahtuman. Tavoitteena on tuoda näkyville paikallisesti tehtyä korkeatasoista tutkimusta, jolla ratkotaan maailmanlaajuisia ongelmia.
Tiedekarnevaalien ohjelma löytyy osoitteesta
– Svenska litteratursällskapet on tieteellinen seura, ja meille on tärkeätä nostaa tutkimus näkyviin – mielellään monella eri kielellä. Aidosti monikielinen Vaasa on oivallinen kaupunki tällaiselle tapahtumalle, sanoo Svenska litteratursällskapetin tutkimusjohtaja Christer Kuvaja.
Kirjaston Draama-salin ja Kauppakeskus Rewellin lavaohjelma striimataan tapahtuman verkkosivuilla
Vaasan tiedekarnevaalit järjestää Svenska litteratursällskapet i Finland, Vaasan yliopisto, Åbo Akademi, Yrkeshögskolan Novia, Vaasan ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto/Oikeustieteellinen tiedekunta ja Hanken Svenska handelshögskolan yhteistyössä Vaasan kaupungin ja HSS Median kanssa.
Pe 19.11:
klo 12.30 Romuttavatko kriisit oikeusvaltion?,
klo 14.00 Upphovsrätt på nätet – så påverkar EU:s nya direktiv,
klo 14.30 Appar och snappar – hur kommunicerar unga i dag?,
klo 15.00 Lojalitet och samarbete – grunden för många avtal,
klo 15.30 EU:n energiapolitiikka ja Venäjän uhka,
klo 16.00 Milloin osakesijoittajalla on oikeus vahingonkorvaukseen?,
klo 16.30 Hur mycket styr Åland självt?,
La 20.11:
klo 11.00 Lapsen paikka huoltoriidassa,
klo 12.00 Onko virtuaalivaluutta oikeudellisesti rahaa?,
klo 12.00 Utlandsfinlandssvenskar vid valurnan,
klo 14.00 Vad gör språåtji i den österbottniska litteraturen?