Helsingin yliopisto avaa keväällä kansainväliseen hakuun 236 väitöskirjatutkijoiden työsuhteista tehtävää osana kansallista tohtorikoulutuspilottia. Kolmivuotiset väitöskirjatutkijoiden työtehtävät rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Rahoitus jaettiin korkeakoulujen kesken Suomen Akatemian marraskuisen rahoitushaun pohjalta. Kokonaisuudessaan opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa yliopistoille yhteensä 255 miljoonaa euroa tohtorikoulutuspilotteihin.
Helsingin yliopiston vetämä Suomen Akatemian lippulaiva-aiheinen, syöpälääketiedettä käsittelevä tohtorikoulutuspilotti iCAN (Doctoral Education Pilot in Precision Cancer Medicine) sai 122 väitöskirjatutkijan paikkaa. Helsingin yliopisto on myös yhteistyökumppanina monessa muussa tohtorikoulutuspilotissa. Näiden kautta Helsingin yliopisto sai lisäksi yhteensä 114 väitöskirjatutkijan paikkaa.
Haku tohtorikoulutuspilottiin käynnistyy keväällä
Haku palkallisiin väitöskirjatutkijoiden tehtäviin Helsingin yliopistossa avautuu maalis-huhtikuussa ja valinnat tehdään kesäkuussa. Ensimmäinen erä pilotin väitöskirjatutkijoita aloittaa tämän vuoden elokuussa ja toinen erä tammikuussa 2025.
Väitöskirjatutkijoiden arvioidaan valmistuvan vuonna 2027. Tehtäviin voivat hakea kaikki, joilla ei ole ollut tohtorintutkinto-oikeutta ennen marraskuuta 2023 tai jotka ovat vasta hakemassa jatko-opinto-oikeutta. Hakijoiden tutkimusten on kohdistuttava rahoitettuihin, laaja-alaisiin pilottiteemoihin.
Tarkemmat hakuohjeet ja kriteerit julkaistaan Helsingin yliopiston tutkijakoulun sivuilla maaliskuun aikana.