Kotimaisilla kielillä käytävä tieteellinen debatti on näivettymässä tutkijoihin erityisesti sosiaalisessa mediassa kohdistuvan vihapuheen vuoksi. Tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta kannustaa tutkijoitamme julkiseen keskusteluun ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen, kun tietää sen mahdolliset seuraukset: viharyöpyt, uhkailun ja maalituksen. Helsingin yliopisto on luonut toimintamallit tutkijoidemme tukemiseksi vastaavissa tilanteissa, mutta se on vain laastari.
Sosiaalinen media tuo jokaisen käyttäjän silmille vahingollista ja vihamielistä sisältöä. Vuonna 2020 julkaistun tutkimuksen (Bilewicz & Soral) mukaan vihapuheelle altistuminen johtaa vähemmistöihin kohdistuvan kasvavan epäluuloisuuden lisäksi siihen, että syrjintä muuttuu sosiaalisesti hyväksyttäväksi ja vähitellen loukkaava kielenkäyttö normalisoituu niin, ettemme enää edes tunnista sitä. Tämä tutkimustulos kuulostanee omaa kokemusta vastaavalta erityisesti X:n eli entisen Twitterin aktiivikäyttäjien keskuudessa.
Tällä ilmiöllä on laajat seuraukset. Erityisesti talouspolitiikan sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkijoihin kohdistuva vihapuhe surkastuttaa demokratiaa ja työntää päätöksentekoa kapeammalle. Se myös rajoittaa päätöksenteon tietopohjaa tutkijoiden jättäessä julkisen keskustelun tyystin väliin vihan pelossa.
Tieteen ja tieteilijöiden vapaus on keskeinen arvo – suorastaan vaade – demokraattisessa yhteiskunnassa siinä missä vapaa media ja kansalaisyhteiskuntakin. Emme voi antaa yhdenkään näistä palasista murentua.
Yliopiston ja tutkijoiden tehtävä on tutkimuksen ja opetuksen kautta tuoda yhteiskuntaan uutta tietoa ja tieteeseen pohjautuvaa keskustelua. Tutkijamme voivat auttaa selittämään ja ymmärtämään esimerkiksi erilaisten konfliktien ja ilmiöiden merkitystä ja seurauksia sekä luoda aiheisiin uutta ymmärrystä. Yliopistojen yhteiskunnalliseen tehtävään sisältyy myös sillanrakentajan rooli erilaisten näkemysten välille. Tätä tehtävää horjutetaan nyt ennenkuulumattomalla tavalla.
Yksimielisyyttä en vaadi – päinvastoin. Argumentointi, haastaminen ja eri mieltä oleminen kuuluvat yhteiskunnalliseen keskusteluun, etenkin tieteeseen. On kuitenkin täysin eri asia argumentoida vastaväitteillä ja kilpailevalla tiedolla, kovastikin, kuin vaatia eri mieltä olevien täyttä vaikenemista, puhua asian sijaan tutkijan ulkonäöstä tai henkilökohtaisista ominaisuuksista, tai uhata eri mieltä olevan henkeä ja terveyttä.
Yksimielisyyden vaade tuntuu kasvaneen vuosi vuodelta, ja erilaisia näkemyksiä esittäviä tutkijoita syytetään kansallisen yhtenäisyyden tietoisesta murentamisesta. Yhteiskuntamme, päättäjämme ja järjestelmämme kyllä kestävät poikkeavatkin näkemykset asia-argumentteineen, sillä ne kuuluvat vapaaseen demokratiaan. Tutkijoihin kohdistettava viha ja vaientamispyrkimykset sen sijaan eivät.
Sari Lindblom
rehtori, Helsingin yliopisto
Mielipidekirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 28.1.2024