Johanna Niemi valittiin valmisteluryhmän esityksestä oikeustieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoksen kokouksessa 7.9.2021. Tiedekuntaneuvoston päätös oli valmisteluryhmän esityksen mukainen.
Valmisteluryhmä toteaa lausunnossaan, että Niemellä on vahva käytännön kokemus monipuolisista johtamistehtävistä sekä laaja kokemus kansainvälisestä yhteistyöstä ja verkostoista. Lisäksi valmisteluryhmä katsoo Niemen omaavan kokonaisvaltaisen kuvan tiedekunnan toimintakentästä sekä näkemyksen tiedekunnan tulevaisuudesta osana yliopiston strategiaa.
Johanna Niemi painottaa yhteistyön merkitystä ja toivoo, että tiedekunnan koko henkilöstö osallistuu yksikön kehittämiseen hänen dekaanikautensa aikana.
– Oikeustieteellinen tiedekunta on erittäin vahva yksikkö kaikilla osa-alueilla ja pärjää myös hyvin kansainvälisissä vertailuissa. Toivoisin, että pystyn tukemaan tiedekuntaa kehittymään entistä paremmaksi, ja kehittymään myös entistä paremmaksi paikaksi työskennellä, opettaa ja tutkia, Niemi sanoo.
Niemi toimii tällä hetkellä prosessioikeuden professorina Turun yliopistossa. Vaikka Niemi on työskennellyt Turussa viime vuodet, on hänellä pitkä tausta Helsingin yliopistosta, jota hän kutsuu kotiyliopistokseen. Niemi väitteli oikeustieteen tohtoriksi Helsingissä vuonna 1995 velkajärjestelylainsäädännöstä ja työskenteli pitkään prosessioikeuden eri tehtävissä sekä oikeuden ja sukupuolen tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa. Vuosina 2010–2013 hän toimi oikeustieteellisen tiedekunnan opetusvaradekaanina.
Tutkimustyössään Niemi on keskittynyt etenkin ylivelkaantumistilanteiden sääntelyyn, oikeudenkäyntimenettelyyn ja sukupuolittuneeseen väkivaltaan. Tutkimusytössään hän on aina painottanut ihmisten oikeuksien näkökulmaa.
Yliopisto haki dekaania 1.1.2022 alkavalle nelivuotiskaudelle avoimella haulla 14.3.–11.4.2021. Vuodenvaihteessa alkaa myös varadekaanien uusi kausi. Haku näihin tehtäviin käynnistyy syksyllä.