Korkeakoulutettujen työttömien määrä on kasvanut hyvin nopeasti, mutta matalasti koulutettujen työttömyysaste on silti korkeampi

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2025.

Kuuntele juttu tai .

Hanna Mäkelä haaveili jo peruskoulussa tutkijan työstä. Monien vaiheiden jälkeen hän väitteli tohtoriksi yleisen kirjallisuustieteen alalta vuonna 2014. 

Ruusuilla tanssimista ei tutkijan ura kuitenkaan ole ollut. Riesana on ollut ennen kaikkea töiden puute.

— Toukokuusta 2021 lähtien, jolloin palasin Suomeen ulkomailta, olen ollut pitkäaikainen työtön työnhakija. Olen tosin tehnyt opetuskeikkoja työväenopistolle ja opettanut yhden luentosarjakurssin Helsingin yliopistossa, Mäkelä kertoo.

Hanna Mäkelä on yksi Suomen noin 1 900 työttömästä tohtorista. Joukko on kasvanut taloustaantumassa nopeasti: kaksi vuotta aiemmin luku oli 1 300. 

Suomen työttömyysaste on kivunnut lähes kymmeneen prosenttiin, EU-maiden toiseksi korkeimmaksi Espanjan jälkeen. Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut muita ryhmiä enemmän — ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla ja tohtoreilla noin kolmanneksella kolmessa vuodessa.

Asiantuntija Tomi Husa korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavasta kertoo, että ilmiö on havaittu ennenkin.

— Korkeakoulutetuilla on muita tyypillisemmin työtehtäviä, joissa suunnitellaan jotakin uutta. Säästöjä haettaessa sellaisia töitä karsitaan monesti herkemmin kuin suorittavaa perustyötä. 

Leikkaukset tuntuvat

Työelämätutkija, dosentti Arja Haapakorpi toteaa, että työttömyys riivaa nyt sellaisiakin korkean koulutuksen aloja, joita taantumat eivät yleensä koettele kovin pahasti.

— Näyttää siltä, että poliittisen päätöksenteon seurauksena virkamieskuntaa ja ylipäänsä julkisen sektorin henkilöstöä on karsittu.

Hyvinvointialueiden säästökuurit puolestaan osuvat hoitoalojen korkeasti koulutettuihin työntekijöihin — lääkäreitä lukuun ottamatta.

Humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojenkin tohtoreilla työttömyys on noussut jonkin verran keskimääräistä enemmän. Hanna Mäkelä arvelee, että yhteiskunnallinen ilmapiiri ei ole nyt humanistiselle tutkimukselle otollinen.

Hän tietää myös, että akateemisen maailman kovassa kilpailussa voi helposti jäädä jalkoihin tieteellisestä osaamisesta riippumatta. Kun Mäkelä työskenteli määräaikaisena yliopistonlehtorina, hänen oli tarkoitus edistää muiden työtehtäviensä ohessa omaa postdoc-tutkimustyötään.

Ajan puute tuli kuitenkin ongelmaksi.

— Tasapainon löytäminen eri asioiden kesken oli hyvin vaikeaa. Minulla on ollut myös ahdistusta ja masennusta, joita tällaiset paineet ovat pahentaneet. 

Vaikka Mäkelä piti työstään, hän koki myös uupumusta. 

Opastusta ajoissa

Työtä ja taloutta tutkivan Laboren katsauksessa ilmenee, että suurella osalla työttömistä tohtoreista on epäreiluuden kokemuksia esimerkiksi rahoituspäätöksistä ja rekrytoinneista. 

Mäkelä sanoo olleensa kaikesta huolimatta onnekas.

— Olen kapealla alallani saanut tohtoriohjelmapaikkoja, apurahoja ja kansainvälisiä tutkijakoulutusverkostoja. Mutta tutkijan urakehityksestä on tullut vaativaa: se edellyttää paljon ennakkosuunnittelua, jotta ansioluettelo näyttäisi ihanteelliselta.

Mäkelän mukaan yliopistossa voitaisiin nykyistä enemmän jo perustutkintovaiheessa tutustuttaa opiskelijoita tutkijan työhön. 

— Enemmän innostavaa, osallistavaa opiskelijuutta! Ihminen ei voi yhtäkkiä hypätä tohtorikoulutukseen kuin Pallas Athene Zeuksen päästä.

Mäkelä on kantapään kautta huomannut, että yliopistopedagogiikan oppiaineesta on etua virkoja hakiessa. Hän ei opinnoissaan älynnyt sitä suorittaa ja on ryhtynyt siihen vasta viime aikoina avoimessa yliopistossa.

— Tehkää yliopistopedagogiikasta pakollista jatko-opinnoissa ja antakaa sille resursseja.

Lattiaa lakaisemaan?

Kaikki tohtorien työllistymisen ongelmat eivät näy työttömyystilastoissa. Moni työskentelee osa- tai määräaikaisissa töissä tai freelancerina vaihtelevalla toimeentulolla. Osa toimii muissa tehtävissä kuin mihin koulutus on heitä ohjannut.

Näin kuvailee Laboren tutkimukseen anonyymisti haastateltu biologian alan tohtori: ”Kun vajaat kaksi vuotta palkitun väitöskirjan kirjoittamisen jälkeen löysin itseni lakaisemasta korjaamohallin lattiaa työvoimakoulutuksen harjoittelussa, luottamukseni suomalaisen yhteiskunnan järkevään toimintaan alkoi horjua.”

Hanna Mäkelä sanoo, että olisi periaatteessa valmis tekemään muitakin kuin koulutustasonsa mukaisia töitä, mutta ei välttämättä osaisi.

— Helposti syytetään snobiudesta, jos ei halua tehdä manuaalisia töitä. Mutta ei niitä niin vain tehdä. Ne ovat vaativia töitä, joihin riittää hakijoita. Toisilla on enemmän kokemusta, koulutusta ja harjaantumista.

Oma haasteensa tohtorillekin on työvoimapalveluissa asiointi. Kankea järjestelmä ei ota huomioon kaikkia akateemisen työn erityispiirteitä. Mäkelä on joutunut selvittämään esimerkiksi esitelmöintiään konferenssissa.

— Omaa työvalmiuttaan ei voi pitää täysillä yllä, kun joutuu koko ajan pelkäämään karensseja.

Nuorten kova osa

Arja Haapakorven mukaan iso huolenaihe on korkeakouluista korkean työttömyyden aikaan valmistuvien nuorten tulevaisuus.

— 1990-luvun laman aikaan työmarkkinoille valmistuneiden työllistymisvaikeudet näkyvät tutkimusten mukaan heikompana urakehityksenä ja palkkatasona.

Haapakorpea huolestuttaa summittainen leikkauspolitiikka, joka tuottaa epävarmuutta.

— Epävarmuudessa ihmiset eivät uskalla tehdä päätöksiä: ottaa uusia työntekijöitä ja investoida. Toivottavasti niukentamisen sijaan politiikkaan tulisi toisenlaista lähestymistapaa.

Tomi Husa muistuttaa, että korkeakoulutettujen työttömyysaste on kaikesta huolimatta yhä selvästi pienempi kuin matalasti koulutettujen.

— Mitä koulutetummasta henkilöstä on kyse, sitä epätodennäköisempää on työttömyys. Koulutus kannattaa edelleen, vaikka viime aikoina uutiset eivät ole olleet kovin positiivisia.

Humanisteja tarvitaan

Arja Haapakorpikin näkee valoa tunnelin päässä.

— Olemme koulutusyhteiskunta, ja työn tekeminen perustuu yhä enemmän osaamiseen.

Vaikka esimerkiksi humanistisilla aloilla työllisyystilanne ei ole paras mahdollinen, Haapakorpi ei lähtisi vähentämään sieltä koulutuspaikkoja. 

— Humanistiset alat ovat yhteiskunnan perustaa. Kun niiden osaaminen kerran menetetään, sitä on vaikea saada takaisin. 

Suomessa oppialojen merkitystä katsotaan Haapakorven mukaan usein liian teknokraattisesti.

— Britanniassa humanistisen koulutuksen saaneet toimivat esimerkiksi isojen teknologiayritysten johtotehtävissä. Tärkeää on kokonaiskuva: että oppii oppimaan, katsomaan mitä ympärillä tapahtuu, perehtymään ja menemään mukaan asioihin. 

Korkeakoulutetut osaavat juuri tämän hyvin. Ja vastavalmistuneilla on kova halu oppia lisää. On lyhytnäköistä latistaa heidän intoaan. 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.