Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2024
Kuuntele juttu Soundcloudista tai Spotifysta Tiedettä rakkaudella -kanavalta.
Työpäivä alkoi tavalliseen tapaan. Poliittisen historian väitöskirjatutkija Jesse Hirvelä istui alas ja alkoi setviä Suomen Kommunistisen Puolueen arkiston materiaaleja.
Aineistosta ei ole ollut pulaa. Puolueen arkistossa on yli 100 000 sivua, jotka on järjestetty noin 2 000 kansioon. Alkuperäinen, paperinen arkisto lepää Venäjän rajan takana Moskovassa, mutta Kansallisarkistossa on sama aineisto digitoituna.
Hirvelä silmäili avaamiensa kansioiden sisältöjä etsien jotakin erityisen kiinnostavaa.
— Tiesin jo otsikosta, että nyt löysin kultasuonen.
Onnenhetken tuotti raportti. Löytö oli nimittäin SKP:ssä näkyvästi vaikuttaneen Jalo Kohosen kirjoittama Memorandum Inkerinmaan kysymyksessä. Inkeri Suomen vallankumousliikkeen yhtenä tukikohtana. Kohonen arvioi raportissa, kuinka SKP voisi vaikuttaa paikallisten opettajien avulla inkerinsuomalaisten poliittiseen ajatteluun.
Jotakin tällaista Hirvelä oli etsinyt. Aiempi tutkimus oli osoittanut, että suomalaisilla kommunisteilla oli toimintaa Inkerissä, mutta todisteet olivat olleet vähissä.
— Kun on päiväkausia kahlannut arkistoa läpi ja vastaan tulee tärkeä juttu, niin tulee tunne, ettei ollutkaan hakoteillä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Alun perin Hirvelä hahmotteli matkoja Venäjän arkistoihin, joissa olisi jälkiä suomalaisista kommunisteista. Ensin matka-aikeet torppasi koronapandemia, ja helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Yhteistyösuhteet jäätyivät.
Hirvelän katse kääntyi Tarttoon ja Tallinnaan. Matkat Viron kansallisarkistoon sujuivat mallikkaasti ja tutkittavaa alkoi kertyä.
Kotona Helsingissä aineistojen perässä vaeltelu tuotti myös yllätyksen. Hirvelä tarttui Evelina Villosen teatteritieteen opinnäytetyöhön, joka käsitteli 1932–1937 toiminutta Leningradin suomalaista teatteria. Teatterin toiminta ei liittynyt tutkimuskysymyksiin, mutta Hirvelä päätti lukea tutkielman siitä huolimatta.
Villonen viittasi Teatterimuseon arkistossa säilytettävään Hilkka Eklundin keräämään aineistoon. Toimittaja, teatterikriitikko Eklund selvitti 1990-luvulla suomalaisten teatterintekijöiden historiaa Petroskoissa.
— Ajattelin, että en häviä siinä mitään, jos vilkaisen, että miltä aineisto näyttää.
Arkistossa odottivat Eklundin haastattelut, joissa suomalaiset kertovat suuren terrorin vuosista Neuvostoliitossa. Lisäksi Eklund oli tallentanut aineistoja leningradilaisesta valistustalosta, josta levitettiin kommunistista propagandaa.
Löytö oli juuri sitä aineistoa, jota Jesse Hirvelä oli etsinyt.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kirjallisuustieteilijä Sanna Nyqvist ei enää tarkalleen muista, mikä sai hänet etsimään lisää tietoa englantilaisen tanssijan Lydia Thompsonin Suomen kiertueesta 1850- luvulla. Todennäköisesti Thompsonin nimi tuli tutuksi, kun Nyqvist tutki burleskin käsitehistoriaa kirjallisuudessa.
Joka tapauksessa tutkija päätyi hakemaan Kansalliskirjaston digitoimista sanomalehdistä Thompson-osumia ja hämmästyi niiden suuresta määrästä.
— Ehkäpä täällä oli puutetta kansainvälisestä viihteestä ja taiteesta, mutta jokaisesta hänen Suomessa tekemästään esityksestä kirjoitettiin.
Suomalaiset lehdet julkaisivat runsaasti juttuja Thompsonista vuosina 1857–1858. Suomalaisyleisö suorastaan hullaantui tanssijasta. Katsojille painettiin fanituotteita, esimerkiksi hänen tanssimiensa kappaleiden nuotteja.
Pieniä merkkejä
Nyqvist innostui aineistosta ja päätyi kirjoittamaan artikkelin tanssijatähden Suomen kiertueesta. Thompson toi tuulahduksen kansainvälisyyttä ja vapaamielisyyttä Krimin sodan jälkeiseen syrjäiseen suuriruhtinaskuntaan.
Tanssijan hittinumero, housupuvussa esitetty dynaaminen merimiestanssi, oli jotakin ennen näkemätöntä.
— Thompsonin kiertueen jälkeen lehdissä ilmoiteltiin tanssitunneista, joilla kuka tahansa tyttö saattoi oppia merimiestansseja, Nyqvist kertoo.
Paraikaa Nyqvist tutkii lainausmerkkien saapumista suomen kieleen.
Kukaan ei tiedä tarkalleen, milloin lainausmerkit otettiin käyttöön Suomessa. Mikael Agricola ei käyttänyt lainausmerkkejä 1500-luvulla vaan siteerasi muita kirjoittajia eri keinoin.
Turkulaisen Frenckellin kirjapainon tiedetään hankkineen 1700-luvun loppupuolella kirjasinsetin, jolla on voitu painaa lainausmerkit.
Nyt Nyqvist lukee ajan kirjallisuutta muun muassa Kansalliskirjastossa lainausmerkkejä jahdaten.
— Löytö voi olla jotain tosi pikkiriikkistä, Sanna Nyqvist kuvaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Digitaalisten ihmistieteiden professori Mikko Tolonen näyttää tietokoneeltaan työkalua, Reception Readeria, joka auttaa hahmottamaan tekstien siteeraamista eri teosten väillä.
Näytölle avautuu näkymiä Bernard Mandevillen vuonna 1729 julkaisemasta The Fable of the Bees, Part II -teoksesta. Keltaiset korostukset nostavat esiin hakusanoin löydettyjä lainauksia. Näytön reunassa palkki on täyttynyt sateenkaareenvärein koodatuista palloista. Jokainen pallo edustaa jotakin muuta teosta, jossa Mandevillea on lainattu eri vuosikymmenillä ja -sadoilla.
Uudet menetelmät avustavat löytöjen tekemisessä vanhoista ja tutuistakin aineistoista. Kun valtavista tietomassoista halutaan tehdä merkittäviä löytöjä, avuksi ovat algoritmit, jotka on koodattu tunnistamaan käsinkirjoitettuja tekstejä ja toisella kielelle käännettyjä lainauksia.
— Olen fasinoitunut tästä arkiston merkityksestä: siitä, kuinka erilaisia aineistoja voidaan käyttää kokonaisvaltaisesti. Miten saadaan käyttöön kaikki painetut kirjat, pamfletit, sanomalehdet, käsikirjoitukset, mutta myös esimerkiksi myyntiluettelot.
2000-luvun alussa Tolonen pohti erityisesti myyntiluetteloita. Jos merkittävien jälleenmyyjien kauppaamia tuotteita tutkisi järjestelmällisesti, voisiko sieltä löytyä jotakin, mitä ei ole aiemmin huomattu?
Tolonen alkoi käydä katalogeja läpi mikrofilmi kerrallaan kuukauden ajan. Hän löysi valikoimista viisitoista kirjettä filosofi David Humen nuoruusvuosilta sekä kolme filosofi Thomas Hobbesiin liittyvää kirjettä.
Yhden löytyneistä kirjeistä oli kirjoittanut Hobbes itse. Se oli päivätty heinäkuulle 1641, ja Hobbes kirjoitti Devonshiren jaarlille Pariisista.
Kirje oli vaihtanut omistajaa kesällä 1895, yli 250 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen.
— Vaikka meillä ei ole itse kirjettä, se, että kirje on joskus myyty, on kohtuullinen todiste. Todennäköisyys sille, että kirje oli oikeasti olemassa, kasvaa.
Jokainen löytö asettuu pieneksi todellisuuden osaseksi. Kuva menneestä kirkastuu.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedelehti, joka on sitoutunut journalistin ohjeisiin.
Siirtymä paperilta ykkösiksi ja nolliksi on työlästä — ja se näkyy digitoinnin hinnassa. Kansallisarkiston digitoinnista vastaava yksikönpäällikkö Ville Kajanne kertoo, että ihmistyötunteja kuluu aineistojen skannaamisen lisäksi prosessin suunnitteluun ja laadun varmistamiseen. Aineistoja täytyy siirtää ja valmistella kuvanlukijaa varten.Käsittely on usein hyvin varovaista.
— Ennen skannausta aineisto täytyy puhdistaa, purkaa ja valmistella, etteivät skannerit tai aineisto hajoa.
Mitä iäkkäämpää ja huonokuntoisempaa aineisto on, sitä kalliimmaksi käsittely tulee.
Asiantuntijatyötä liittyy digitoinnin eri vaiheisiin, kuten aineistoon liittyvien metatietojen tarkastamiseen. Ihmissilmä valvoo myös, että digitoitu versio vastaa sisällöltään alkuperäistä dokumenttia.
— Laatu on erityisen tärkeää niissä tapauksissa, joissa paperiaineisto hävitetään digitoinnin jälkeen.
Kehnosti digitoitu aineisto ei ole enää luotettavaa, vaan voi tuottaa tulkintavirheitä niin ihmiselle kuin tekoälylle.
Kansallisarkistoon kohdistuvat ensi vuonna yli 600 000 euron säästöt. Pääjohtaja Paivi Happonen arvioi, ettei toiminnalle koidu akuuttia kriisiä leikkauksista, mutta tulevaisuus toki mietityttää.
— Myös valtionhallinnon tuottavuusohjelma vuodesta 2026 alkaen vaikuttaa toimintaamme.
Syksyllä 2022 Kansallisarkistossa käytiin sen historian ensimmäiset yhteistoimintaneuvottelut. 12 työntekijää irtisanottiin. Uusille irtisanomisiin johtaville yt-neuvotteluille ei tällä tietoa ole tarvetta.
Kansallisarkisto on kehittänyt toimintaansa digitalisaation ja tekoälyn käytön avulla.
— Ensisijaisesti pyrimme palvelemaan asiakkaita digitaalisesti. Hämeenlinnan toimipaikassa on meneillään pilottihanke, jossa tutkijasali on suljettu ja aineistot toimitetaan asiakkaille digitoituina.
20 viime vuoden aikana asiakaskäyntien määrä on vähentynyt jopa 80 prosentilla.
— Yliopistotutkijat mieluusti hyödyntävät digitaalisia aineistoja.
Suunnitelmissa on luopua osasta Kansallisarkiston toimipaikkoja, joita tällä hetkellä on yhdeksän.
— Aineiston säilyttäminen keskitettäisiin neljälle paikkakunnalle.
Se edellyttää Mikkelin keskusarkiston laajentamista ja mahdollisuutta päättää itse toimipaikoista.
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta päärakennuksestaan Helsingin Rauhankadulla Kansallisarkisto aikoo pitää kiinni. Edessä on talon peruskorjaus, jonka pitäisi alkaa keväällä 2026 ja valmistua syksyllä 2028. Tiloihin muuttaa tuolloin myös Opetushallitus.
Elias Krohn