Helsingin yliopiston sijoitustuotto oli 18,1 % vuonna 2024

Kumulatiivinen tuotto vuodesta 2019 alkaen on ollut 104,6 %.

Helsingin yliopiston arvopaperisijoitusten tuotto vuonna 2024 oli 18,1 %. Keskimääräinen vuosituotto on ollut 12,7 % vuoden 2019 alusta, jolloin nykyinen sijoitusstrategia otettiin käyttöön. Kumulatiivinen tuotto vuodesta 2019 alkaen on ollut 104,6 %.

Sijoitusten arvo vuoden 2024 lopussa oli 789 miljoonaa euroa. Noin 95 % sijoituksista oli merkittävän päivittäisen kaupankäynnin kohteina, ja siten muutettavissa käteiseksi nopeasti ja tunnettuihin hintoihin. 

Yliopiston sijoitusstrategian kulmakiviä ovat sijoitusvarojen hajauttaminen tuhansien yritysten osakkeisiin ja yli tuhanteen joukkovelkakirjaan eri puolilla maailmaa, alhaisten kustannusten ylläpitäminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen. Sijoituskohteiden kokonaiskulusuhde (TER) oli alle 0,1 % vuodessa. Yliopiston omistamien yritysten hiilijalanjälki oli noin puolet niiden vertailuindeksistä.

– Helsingin yliopisto on harjoittanut sijoitustoimintaa jo yli 250 vuotta. Luotamme tieteelliseen näyttöön – myös sijoituksissa – ja pyrimme välttämään ohimeneviä muoti-ilmiöitä. Osuuksien omistaminen tuhansissa arvoa tuottavissa liiketoiminnoissa kautta maailman, yhdistettynä kohtuullisiin kustannuksiin, on ollut lähes lyömätön pitkän aikavälin strategia, toteaa sijoitusjohtaja Anders Ekholm.

– Sijoitusten merkittävä arvonkehitys yhdistettynä niiden erinomaiseen likviditeettiin varmistavat entistä paremmin, että yliopisto kykenee jakamaan tuottoa johdonmukaisesti ja sukupolvia tasapuolisesti kohtelevalla tavalla, tiivistää kvestori Marjo Berglund.

Vuoden 2024 lopun omistukset sisältävä kolmannen osapuolen sijoitussalkkuraportti on löydettävissä Arvopaperisijoitukset-sivulla.