Helsingin yliopiston sijoitustoiminnan tuotto kansainvälistä kärkeä

Yliopiston sijoitustuotto olisi parhaimmistoa amerikkalaisten yliopistosijoittajien joukossa.

The National Association of College and University Business Officers (NACUBO) on julkaissut vuoden 2024 tutkimuksen amerikkalaisten yliopistosijoittajien tuotoista. Yhteensä 599 yliopistosijoittajaa raportoi keskimäärin 8,3 prosentin vuosittaisen tuoton 2019–2024.

Helsingin yliopiston arvopaperisijoitusten vastaava dollarimääräinen vuosittainen tuotto oli 10,1 prosenttia ja yltäisi tutkimuksen parhaimpaan kymmenykseen. Korkosijoitusten valuuttariskin suojaukset painoivat dollarimääräistä tuottoa: euromääräinen vuosittainen tuotto oli 11,4 prosenttia.

– Helsingin yliopisto kilpailee maailman parhaimpien yliopistojen kanssa. Meille on tärkeää, että myös sijoitustoimintamme on kansainvälisesti kilpailukykyistä, rehtori Sari Lindblom toteaa.

Yli 90 prosenttia Helsingin yliopiston sijoituksista arvostetaan päivittäin arvopaperipörsseissä, mistä syystä epävarmuus niiden käyvästä arvosta on rajallinen, verrattuna esimerkiksi listaamattomiin sijoituksiin.

– Likviditeetti- ja arvostusriskin hallinta on tärkeä osa varojemme ja vastuidemme hallintaa. Tästä syystä olemme rajanneet epälikvidien sijoitusten painon korkeintaan kymmeneen prosenttiin sijoitusomaisuudestamme, kvestori Marjo Berglund jatkaa.