Helsingin yliopisto on julkaissut tutkimustoimintaa koskevan tekoälyohjeen. Se perustuu Euroopan tutkimusalueen ohjeistukseen ja tarjoaa tutkimuksen tekemiseen pureutuvan näkökulman Helsingin yliopiston tekoälyn käytön yleisten periaatteiden (linkki yliopiston intranetiin, vaatii kirjautumisen) rinnalle.
Yliopisto kannustaa generatiivisen tekoälyn (GenAI) vastuulliseen käyttöön tutkimuksessa, mutta korostaa tutkijan vastuuta kaikista tekoälyn käyttöön liittyvistä ratkaisuistaan.
– Generatiivinen tekoäly on työkalu, jonka käyttöä ohjaavat hyvä tieteellinen käytäntö ja tutkimuseettiset ohjeet. Sen käyttöön tutkimuksessa pätevät siis samat eettiset ja juridiset vaatimukset kuin kaikkeen muuhunkin tutkimukseen, toteaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan jäsen, yliopistonlehtori Simo Kyllönen.
Helsingin yliopiston tutkimuksen tekoälyohjeen keskeiset periaatteet ovat tutkimuksen tekemisen vastuullisuus, läpinäkyvyys, yksityisyyttä ja tekijänoikeuksia ohjaavan lainsäädännön noudattaminen sekä tekoälyn etiikka.
Tutkimuksen tekoälyohje kannustaa tarkastamaan tekoälyn tuotokset luotettavista lähteistä sekä ilmoittamaan ja perustelemaan tekoälytyökalujen käytön tutkimuksessa. Ohje neuvoo myös tekoälytyökaluilla tutkimusta tehtäessä huomioimaan oikeudenmukaisuuden, syrjimättömyyden ja turvallisuuden näkökulmat.
Yleiset ohjeet kiteytyvät ohjeessa nyrkkisääntöön: ”Generatiivisen tekoälyn käytön lisääntyessä myös tarkistamisen, huolellisuuden ja vastuunkannon tarve kasvaa.”
Tutkimuksen tekoälyohjeen luonnos oli laajasti yliopistoyhteisön kommentoitavana kesällä 2024, ja valmistelusta järjestettiin kaikille avoin keskustelutilaisuus 24.5.2024. Ohjetta kirjoittaneeseen valmisteluryhmään ovat aktiivisesti osallistuneet vanhempi yliopistonlehtori Patrik Floreen, väitöskirjatutkija Bruno Oliveira Cattelan, yliopistotutkija Karoliina Snell, yliopistonlehtori Simo Kyllönen, tietosuojavastaava Lotta Ylä-Sulkava, juristi Surve Sania, lakiasiainjohtaja Perttu Pohjola, yliopisto-opettaja Vanessa Fuller, asiantuntija Tiina Avomaa sekä juristi Toni Ahvas. Ohjeen valmistelua ja jatkossa myös päivittämistä koordinoi tutkimuseettisten asioiden koordinaattori Aura Kivilaakso.