Tällä hetkellä mukana on 29 suomalaista yliopistoa ja ammattikorkeakoulua. Tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä palvelusta löytyy yhteensä 37 korkeakoulun avoimia opintoja.
Opin.fi-palvelun teemat kokoavat yhteen kiinnostavia opintoja ajankohtaisista aiheista, kuten esimerkiksi kestävästä kehityksestä, uusista teknologioista tai uudistuvasta työelämästä. Tarjolla on varsinaisten kurssien lisäksi myös esimerkiksi podcasteja ja webinaareja.
Tulevaisuudessa suunnitteilla on ottaa käyttöön esimerkiksi älykkäät suositukset, joissa palvelu hyödyntää käyttäjädataa ja suosittelee oppijalle häntä kiinnostavia sisältöjä.
Opin.fi-palvelun käyttö ei edellytä tunnistautumista, mutta tunnistautumalla palveluun on mahdollista tarkastella omia aiempia korkeakouluopintoja ja tallentaa kiinnostavia opintomahdollisuuksia myöhempää tarkastelua varten. Varsinainen opintoihin ilmoittautuminen tapahtuu korkeakoulujen omissa palveluissa.