Helsingin yliopiston rehtori on päättänyt yliopiston uudesta tohtoriohjelmakokonaisuudesta. Päätöksen mukaisesti Helsingin yliopiston nykyiset 33 tohtoriohjelmaa organisoidaan uudelleen niin, että 1.1.2026 alkaen niitä on yhteensä 14. Uudet tohtoriohjelmat perustuvat tiedekuntaneuvostojen rehtorille antamiin esityksiin.
Helsingin yliopiston tohtoriohjelmarakenne on tätä ennen pysynyt pääosin samana vuodesta 2014.
– Uudistuksella selkeytämme ja vahvistamme tohtorikoulutuksen rakenteita. Näin pystymme kohdentamaan resursseja tehokkaammin kaikkien opiskelijoiden ja ohjelmien tueksi ja näymme selkeämmin myös ulospäin. Väitöskirjatutkijat hyötyvät suuremmista yhteisöistä, kun heille avautuu uusia mahdollisuuksia monialaiseen yhteistyöhön, sanoo Helsingin yliopiston tutkijakoulun johtaja Minna Palander-Collin.
Uudet tohtoriohjelmat aloittavat toimintansa vuoden alussa ja ne tulevat hakukohteiksi Opintopolussa keväällä. Ensimmäiset uudet väitöskirjatutkijat aloittavat tohtoriohjelmissa elokuussa 2026.
Uudistuksella ei ole merkittävää vaikutusta nykyisten väitöskirjatutkijoiden opintoihin. Väitöskirjatutkijoiden ennen 1.8.2026 alkaneet tohtoriohjelmien opiskeluoikeudet jatkuvat uusissa ohjelmissa, eikä ohjelmauudistus aiheuta muutoksia opiskeluoikeuden tiedekuntaan tai tavoitetutkintoon.