Pääkirjoitus on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2026.
Suomalaisten luottamus hyvinvointivaltioon on heikentynyt 2020-luvulla merkittävästi. Esimerkiksi terveyspalveluihin luottaa enää noin puolet väestöstä, kun viisi vuotta sitten palveluihin luotti vielä kolme neljästä. Luottamus työeläkkeisiin on notkahtanut ensimmäistä kertaa järjestelmän historian aikana.
Luottamuksen yleistä heikentymistä on helppo ymmärtää maailman nykytilassa. Ilmastonmuutos uhkaa koko planeetan elinkelpoisuutta. Naapurivaltio käy sotaa, Suomen talous sakkaa ja koronapandemian kustannuksia maksetaan edelleen.
Hyvinvointivaltion kohdalla asia ei ole näin yksinkertainen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjät ovat edelleen varsin tyytyväisiä palveluihin. Suomen työeläkejärjestelmä on arvioitu yhdeksi maailman luotettavimmista. Luottamus hyvinvointivaltioon heikkenee, vaikka sen koetaan toimivan hyvin.
Asennetutkimukset voivat valottaa tätä epäsuhtaa. Niiden mukaan suomalaisten luottamus omaan tulevaisuutensa on vahvaa, mutta luottamus politiikan ja yhteiskunnan kykyyn tulla toimeen suurten haasteiden kanssa heikompaa. Ehkäpä hyvinvointivaltioon luotetaan mutta sen ylläpitäjiin ei.
Mutta miksi emme luottaisi politiikkaan ja yhteiskuntaan, jos luotamme omaan tulevaisuuteemme? Mehän se yhteiskunta olemme ja politiikkaa teemme.
Jokaisen sukupolven täytyy päättää, millä tavoilla se haluaa huolehtia vanhemmistaan ja lapsistaan, työttömistä ja sairaista, työelämän ja perheen yhteensovittamisesta. Menneisyydessä luodut rakenteet vastaavat uusiin tarpeisiin paremmin tai huonommin. Jos ihmiset eivät vaadi rakenteiden muuttamista tai ylläpitoa, rakenteet vain rapautuvat.
Poliittisen itseluottamuksen vahvistaminen on kohtalonkysymys hyvinvointivaltiolle. Julkinen keskustelu on käännettävä rohkeasti kohti tulevaisuutta, ihmisten konkreettisia tarpeita ja vaatimuksia järjestelmän päivittämiseksi.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.