Kahdeksan sota-ajan päättäjää joutui Suomessa vankilaan 80 vuotta sitten pahasti puutteellisen oikeudenkäynnin päätteeksi

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 4/2026.

Kuuntele juttu tai .

Kun Saksan sodankäynti hyytyi hyisessä Stalingradissa 1943, alkoi viimeistään käydä selväksi, että Hitlerin joukot häviävät maailmansodan. Neuvostoliitto kuuluisi pian voittajiin. Mitä se merkitsisi Suomen kannalta?

Kokenut neuvottelija J. K. Paasikivi tunnusteli kevättalvella 1944 rauhaa ensin Tukholmassa, sitten Moskovassa. Eduskunta kuitenkin torjui ankarat rauhanehdot. Kun Neuvostoliitto kesäkuussa 1944 aloitti massiivisen hyökkäyksen Karjalankannaksella, Suomi oli hätää kärsimässä. Etulinjassa kaatui nuoria poikia, jo vuoden 1926 ikäluokkaa. 

Presidentti Risto Ryti solmi saksalaisten kanssa sopimuksen, jonka vuoksi hänet alle kaksi vuotta myöhemmin tuomittiin sotasyyllisenä. 

— Suurin osa suomalaisista ymmärsi, ettei vaihtoehtoja suuremmin ollut, poliittisen historian emeritusprofessori toteaa. 

Suomi sai Ryti–Ribbentrop-sopimuksella sotatarvikkeita — ja ruokaa — Saksasta ja onnistui torjumaan puna-armeijan ylivoimaa. 

Rytin erottua ja Mannerheimin noustua presidentiksi Saksan-suhteet katkaistiin. Aselepo Neuvostoliiton kanssa solmittiin syyskuussa 1944.

Brittienkin vaatimus

Moskovan välirauhassa Neuvostoliitto vaati alueluovutusten, sotakorvausten ja saksalaisten karkottamisen lisäksi Suomen sotarikollisten tuomitsemista. 

— Käsitteen ala oli tuossa vaiheessa sumea. Ehkä Moskovalle riitti tietty määrä syyllisiä, vähän niin kuin Stalinin puhdistuksissa laskettiin tietty kiintiö kansanvihollisia. 

Suomen kuuliaisuutta vahti liittoutuneiden valvontakomissio, jota johti puna-armeijan poliittinen upseeri, Stalinin uskottu mies Andrei Ždanov. Valvontakomissio poistui maasta vasta syksyllä 1947, kun Pariisin rauhansopimus oli vahvistettu. 

— Myös Iso-Britannia kannatti oikeudenkäyntiä. Britit ajattelivat, että se kuuluu asiaan, ja osalla heistä saattoi olla vähän hämärä kuva Suomen tilanteesta, Rentola arvioi.

Suomen oloihin perehtyneetkin kannattivat sotasyyllisten tuomitsemista. Esimerkiksi Suomessa pitkään ennen sotia asunut valvontakomission brittijäsen, eversti James H. Magill piti prosessia Neuvostoliiton arvovaltakysymyksenä. Ehkä oli parempi ohjata oikeudenkäyntinäytelmä kuin katsoa, miten jälleen yksi pieni naapurimaa hotkittaisiin.

Oikeudenkäynnin tuomiot langetettiin Säätytalolla 21.2.1946: kahdeksan sota-ajan vaikuttajaa tuomittiin vankeuteen.

Talvisota ”unohtui”

Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli aivan poikkeuksellinen tapaus, kansainvälisen oikeuden dosentti Marja Lehto sanoo. Se rikkoi oikeusvaltion periaatteita monin eri tavoin.

— Oikeudenkäynti oli ristiriidassa esimerkiksi taannehtivuuskiellon, yhdenvertaisuusperiaatteen ja syyttömyysolettaman kanssa. Ulkopuolinen painostus oli kovaa ja puolustautumisen mahdollisuudet rajalliset.

Suurin puute oli se, että talvisota suljettiin pois koko prosessista, Lehto arvioi. Oikeudenkäynti näyttäytyi useimmille suomalaisille poliittisena pelinä. 

Mannerheimia ei syytetty, vaikka Ryti joutui oikeuden eteen. Stalin piti Mannerheimia, entistä keisarillisen armeijan upseeria, takeena siitä, että Suomi pysyisi ruodussa. 

— Stalin oli jo ennen rauhanneuvotteluja luvannut Ruotsin edustajien kautta, ettei Mannerheimiin kosketa, Rentola kertoo. 

Otto Wille Kuusisen vaivihkaa kannustamat suomalaiset kommunistit pitivät ääntä ”Mannerheimille hilut kinttuihin” -kampanjallaan, mutta Stalin ei sille lämmennyt.

— Jokainen suomalainen tiesi, että jatkosodan taustalla oli talvisota ja hyökkääjä tuolloin Neuvostoliitto. Talvisodan sivuuttaminen vahvisti Suomessa ajatusta, että oikeusjuttu edusti voiman oikeutta eikä oikeuden voimaa, Rentola sanoo.

Keiden syy?

Suomen vaatiminen tilille ei silti ollut aivan vailla oikeudellisia perusteita, Lehto arvioi. 

— Hyökkäyssodan kielto oli vakiintunut kansainvälisen oikeuden periaatteisiin jo ennen toista maailmansotaa.

Jos suomalaiset joukot olisivat pysähtyneet vanhalle rajalle vuonna 1941, olisi vielä ollut mahdollista puhua itsepuolustuksesta. Rajan ylittäminen ja muut jatkosodan toimet, kuten Itä-Karjalan venäläisväestön vankileiritykset, eivät enää käyneet itsepuolustuksesta.

Neuvostoliitto teki kuitenkin oikeudenkäynnin kohdalla virhearvioinnin. Yritys puuttua Suomen sisäpolitiikkaan ja tiukentaa otetta ei onnistunut. Kommunisteja uhkasi eristyksiin joutuminen, ja tuomituista tuli oikeuden sankareita, jotka palasivat julkiseen elämään terveytensä menettänyttä Rytiä lukuun ottamatta. 

— Tavalliset suomalaiset pitivät sotasyyllisinä Molotovia, Stalinia ja Hitleriä. Eivät niinkään omia johtajiaan, Rentola toteaa.

Tapaus ei ollut helppo niillekään, jotka olivat kannattaneet ystävällisiä suhteita itään. Ždanovin pirtaan oikeudenkäynnin tuomiot olivat liian vaisuja, ja häntä suututti sisäministeri, kommunisti Yrjö Leinon laupeus sotasyyllisiä kohtaan.

Oikeusministeri Urho Kekkonen ei saanut aplodeja sen kummemmin kotimaassa kuin idässä. Hän kantoi vastuuta laista, jolla sotasyylliset tuomittiin, mutta Kekkosen toimet eivät olleet täysin venäläistenkään mieleen. Pääministerin paikka seuraavassa hallituksessa jäi haaveeksi.

— Moskova katsoi Kekkosen koettaneen juonia kavereitaan pois syytettyjen listalta, Rentola kertoo.

Rikos rauhaa vastaan

Paasikivi hoiti Suomen oikeudenkäynnin niin kuin epämieluisa pakollinen asia hoidetaan, jalkoja laahaten, Rentola kuvaa. Omien tuttujen syyttäminen oli vaikeaa.

— Se, miksi oikeudenkäyntiin ylipäätään ryhdyttiin, johtui Neuvostoliiton miehityksen pelosta. Se oli painavin syy vuonna 1946, jolloin ei ollut edes rauhansopimusta.

Säätytalon tapahtumilla oli yhteys myös Nürnbergin tuomioistuimen perustamiseen ja hyökkäysrikoksen sisällyttämiseen sen toimivaltaan, Lehto sanoo. Lokakuussa 1946 Nürnbergissä jaettiin oikeutta — myös kuolemantuomioita — Saksan päättäjille. 

Nürnbergin keskeisimmät oikeusperiaatteet ovat yhä voimassa.

— Ajatus rikoksesta rauhaa vastaan eli hyökkäysrikos sisältyy myös Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n perussääntöön, Lehto kertoo. 

Neuvostoliiton vaikutuspiiriin jääneissä maissa tiliä tehtiin sodan jälkeen kenttätuomioin, teloituksin ja leirityksin. Kuolleiden ja rääkättyjen siviilien suuri määrä jätti katkeraa kylvöä Baltiaan, Puolaan ja Unkariin.

Uusia suomalaisia

Suomi pääsi sotien jälkipyykinpesussa vähällä, huolimatta poliittisesti värittyneestä oikeusjutusta. Osin itsenäisyyden säilyminen johtui talvisodasta, jolla Suomi lunasti arvostusta Stalinilta. Toinen syy on maantiede, jolle itänaapuri ei voi mitään. On suota, metsää ja merta. 

— Suomen läpi ei voinut ajaa panssareilla Saksaan. Suomen toisella puolella on Ruotsi, liian riskialtis hyökkäyskohde. Oli Suomella myös moukan tuuria, Rentola toteaa.

Lehdon mukaan sotienjälkeisistä ”vaaran vuosista” voi muistaa sen, että synkässäkin maailmanpoliittisessa tilanteessa on toivoa paremmasta.

— Suomi oli heikoilla ja uhka todellinen. Siitä silti noustiin ja päästiin pitkälle. On aina mahdollista rakentaa parempaa, Lehto painottaa. 

Suomen jälleenrakennus alkoi nopeasti. 95 000 suomalaista oli kuollut sodissa, mutta saman verran syntyi vauvoja vuonna 1945. Vuosina 1946–49 Suomeen saatiin yli 400 000 uutta kansalaista. Vaaran vuodet olivat myös vauvavuosia. Suuret ikäluokat ovat saaneet elää 80 vuotta rauhan aikaa.

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.