Oppimisympäristöt ovat muuttumassa – miltä kampukset näyttävät koronapandemian jälkeen?

Oppimisympäristöt ovat jatkuvassa ja nopeassa muutosvaiheessa, jonka käynnisti maailmanlaajuinen digiloikka koronapandemian myötä. 

Kolme vaihtoehtoa nyt ja tulevaisuudessa

– Pian on kaksi vuotta siitä, kun yliopistokampukset suljettiin ympäri maailmaa. Tuolloin esillä oli kolme tulevaisuuden skenaariota, kertoo professori Andrew Harrison, joka puhui Helsingin yliopiston Oppimisen tilat -hankkeen käynnistysseminaarissa 2.11.

Ensimmäinen skenaario, ”Paluu kampukselle”, on perinteisin. Ihmiset haluavat palata takaisin työpaikoilleen ja pitää kodin ja työpaikan erillään. Yliopistolaiset haluavat fyysisesti tuntea olevansa osa yliopistoa sekä ollakseen jälleen suorassa yhteydessä ja yhteistyössä kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa.

Harrisonin mukaan toinen skenaario, ”Muuttuva ympäristö”, perustuu työkulttuurin ja -ympäristön muokkaamiseen.  Koti voi olla hyvä paikka työskentelyyn, ja yhteyttä kollegoihin on helppo pitää digitaalisten välineiden avulla. Työntekijät ovat ketteriä, ja he voivat työskennellä eri paikoissa. Oman työtilan tarjoaminen kampuksella ei enää ole tärkeää, vaan painopiste siirtyy jaettuihin tiloihin yhteistyön ja vuorovaikutuksen tukemiseksi, niin fyysisesti kuin etänä. Kirjastosta tulee yhteinen työn tekemisen paikka sekä henkilökunnalle että opiskelijoille.

Kolmannessa ”Ei paluuta” -skenaariossa fyysisen kampuksen merkitys vähenee. Koronapandemian jälkeinen pedagogiikka perustuu etäopetukseen sekä digitaalisten sovellusten käyttöön. Niiden avulla kohdataan niin opiskelijat yksilöllisesti kuin ryhmissä.  Kampuksen oppimisympäristö ovat pääasiassa erikoistiloja, kuten laboratorioita, studioita ja työpajoja.  Työympäristöt ovat piipahtamispisteitä henkilöstölle silloin, kun he ovat kampuksilla, sillä suurin osa vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä tapahtuu etänä.

Kolmea skenaariota yhdistelemällä päästään parhaaseen lopputulokseen

Mikään skenaario ei käytännössä toteudu sellaisenaan, mutta Harrison painottaa, että digitaalinen tieto ja tietämys tulee todennäköisesti vaikuttamaan kaikkiin oppimisen ja opetuksen osa -alueisiin. Opiskelijoista tulee sekä tiedon kuluttajia että tuottajia. Perinteiset luokkahuonekäytännöt muuttuvat, kun tietovarastoihin pääsy muuttuu.

Niin ikään voidaan tavoittaa erilaisia yleisöjä.  Keskeinen tehtävä kaikilla koulutustasoilla on oppia ja opettaa digitaalista sujuvuutta: opiskelijoille on tarjottava mahdollisuus hyödyntää digitaalisia työkaluja ja alustoja kriittiseen kommunikointiin, luovaan suunnitteluun, perusteltuihin päätöksiin ja ongelmien ratkaisuun.

Kohti hybridiä oppimisympäristöä

Maailmanlaajuinen diogiloikka opetuksessa ja työnteossa on tarjonnut mahdollisuuden valita miten, missä, millaisissa tiloissa ja milloin töitä tehdään. Harrisonin mukaan muutokset todennäköisesti vain syvenevät, kun todella ymmärrämme digitaalisen tiedon vaikutuksen tiedon tuottamiseen niin yliopistoissa kuin koko yhteiskunnassa. 

Forbes-julkaisun mukaan vuoteen 2025 mennessä vuosittain tuotettavan digitaalisen datan määrän ennustetaan saavuttavan 175 biljoonaa gigatavua, kun se 2018 oli 33 biljoonaa gigatavua.  Tällä on yhtä merkittäviä vaikutuksia niin työ- ja oppimisympäristöihin kuin kampuksiinkin: voimme olettaa datavisualisoinnin sekä lisätyn ja virtuaalisen todellisuuden tulevan oppimisympäristöjen uudeksi normiksi.

Yleisesti opetustilat tukevat laajempaa valikoimaa pedagogiikkaa ja erilaisia tekniikoita ja niistä tulee yhä vuorovaikutteisempia. Erikoistiloihin kuten laboratorioihin, studioihin ja tutkimustiloihin tulee yhä useammin yhteisiä tiloja, keskitettyjä tukitiloja ja tukea monialaiseen tiedonvaihtoon ja innovointiin.  Henkilöstöllä on käytössään uusia työympäristökonsepteja ja kirjastot ovat siirtymässä passiivisista kirjavarastoista oppimiskokemuksen ja sosiaalisen oppimisen ytimeksi.  Erityistiloja korvataan joustavilla ja yhteiskäyttöisillä tiloilla.

Kampusten tiloille uusia käyttötapoja

Vanhaa ei tarvitse heti alkaa remontoida uuteen uskoon vaan kampusten käyttöä voi suunnitella ja miettiä parhaita ratkaisuja yhdessä käyttäjien kanssa. Paluu kampukselle on mahdollisuus uusille kokeiluille – ei kannata edetä tila edellä kohti uutta. Esimerkiksi Helsingin yliopiston päärakennuksessa teknologia on alisteinen kulttuuriselle arvolle ja niille akateemisille perinteille, jotka luovat osaltaan yliopistoyhteisön sielua.

Lisätietoja:

Suvi Nenonen, suvi.z.nenonen@helsinki.fi