Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2022.
Kauppaleikki opettaa yllättävän monia asioita: listojen muistamista, ruokien nimiä, pieniä laskutoimituksia ja ruokakulttuuria. Esimerkiksi näitä oppivat jyväskyläläisen Palokunnanmäen päiväkodin kolmi-nelivuotiaat, joita ohjaa varhaiskasvatuksen opettaja Kaisa Retkin.
Varhaiskasvatus on silti muutakin kuin oppia ja leikkiä.
— Lapsen kohtaaminen ja vuorovaikutus on kaiken ydin. Aikuinen huolehtii, että lapsen ääni tulee kuulluksi. Jos henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, tämä ei onnistu. Meillä on ollut se onni, että on aikaa katsoa silmiin ja kuunnella lapsia, kertoo Retkin.
Kaikissa päiväkodeissa näin ei ole. Varsinkin pääkaupunkiseudun päiväkoteja vaivaa vakava henkilöstöpula. Helsingissä pormestari on nimennyt kriisiryhmän pohtimaan asiaa.
Leikin opit
Erityisen kova pula on varhaiskasvatuksen opettajista. Ongelmaa ratkotaan uudenlaisella monimuotokoulutuksella, jossa päiväkodeissa jo työskentelevät voivat hankkia varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyden.
Kaisa Retkin valmistui keväällä Helsingin yliopiston pilottikurssilta.
— Olen taustaltani luokanopettaja, mutta siirryin päiväkotiin jo kolme vuotta sitten. Monimuotokoulutuksella sain pätevyyden ja opin paljon muun muassa leikin pedagogiikasta. Opettajan identiteettini muuttui: sain varhaiskasvatuslasit päähäni.
Puolentoista vuoden pilottikurssi oli suunnattu kasvatustieteen kandidaateille ja maistereille. Viime vuonna aloitti ensimmäinen lastenhoitajista koottu ryhmä. He suorittavat työn ohessa kolmivuotisen kasvatustieteen kandidaatin koulutuksen. Suuri osa kurssitehtävistä tehdään heidän omilla työpaikoillaan, päiväkotiryhmissä.
Snellman vastusti
Syitä varhaiskasvatuksen opettajapulaan on etsitty milloin palkasta, työoloista tai koulutusvaatimuksista. Tilanne on kuitenkin monisyisempi, toteaa varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori Eeva-Leena Onnismaa.
Varhaiskasvatusta ovat koko sen pitkän historian ajan repineet Suomessa monet jännitteet: koti vai valtio, kasvatus vai hoito, lapsen tarpeet vai vanhempien työmahdollisuudet.
— Kaikkia aikoja yhdistää yksi asia: lastentarhanopettajia, nykyään varhaiskasvatuksen opettajia, on koulutettu liian vähän, sanoo Onnismaa.
1800-luvulla koululaitoksen kehittäjä Uno Cygneaus yritti tuoda lastentarhoja Suomeen, mutta valtiomies J. V. Snellman pani koko arvovaltansa peliin vastustaakseen niitä. Snellmanin mukaan lastenkasvatus oli kotien pyhä velvollisuus, johon valtion ei kuulu sekaantua.
— Tämä vastakkainasettelu leimaa ajattelua Suomessa vieläkin. Kotihoidon tuki on täällä poikkeuksellisen suosittua, sanoo Onnismaa.
Suomessa lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja osallistumisaste jää alle EU:n tavoitteen, joka on 96 prosenttia kolmivuotiaista alkaen. Keski-Euroopassa monissa maissa on pulaa kokopäiväisestä lastenhoidosta, joten toinen vanhemmista — useimmiten äiti — jää kotiin lasten kanssa. Vanhemmat ovat kuitenkin usein vieneet lapsia osapäiväisiin leikkikouluihin.
Sosiaalialaa vai kasvatusta?
Suomessa säädettiin vuonna 1973 päivähoitolaki, jonka tavoitteena oli vapauttaa vanhemmat töihin. Päivähoito laajeni vähitellen kaikkien perheiden saataville.
— Lastentarhanopettajista oli pulaa jo 1960-luvulla ja tiedossa oli, että vuoden 1973 lakimuutos lisäisi heidän tarvettaan, Onnismaa toteaa.
Pulaa ratkottiin muun muassa antamalla lastenkoteihin koulutetuille sosiaalikasvattajille kelpoisuus lastentarhanopettajan töihin. Vuosien varrella päiväkotien työntekijöissä alkoi olla yhä enemmän sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.
1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen yliopistossa koulutetut lastentarhanopettajat jäivät jo vähemmistöön, kun ammattikorkeakoulut kouluttivat moninkertaisen määrän sosionomeja. Heillä oli sosiaalikasvattajilta periytynyt oikeus toimia lastentarhanopettajana.
Päivähoitoa on myös palloteltu sosiaalitoimen ja opetuksen välillä. Päiväkodit olivat 1920-luvulta asti sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa, kunnes ne palautettiin opetusministeriön vastuulle vuonna 2013.
Helposti kouluun
Vuonna 2018 voimaan astui uusi varhaiskasvatuslaki, jossa varhaiskasvatuksen pedagogisia tavoitteita on nostettu.
Jatkossa varhaiskasvatuksen opettajilta vaaditaan yliopistossa suoritettu kasvatustieteen kandidaattitutkinto ja päiväkodin johtajalta kasvatustieteen maisterin tutkinto. Ennen vuotta 2023 valmistuneet varhaiskasvatuksen sosionomit säilyttävät kuitenkin opettajakelpoisuutensa.
Ajatuksena on tukea lapsen polkua päiväkodista peruskouluun.
— Koulun aloitus on lapselle helpompaa, kun monia taitoja on harjoiteltu jo varhaiskasvatuksessa ja lapsi on saanut tukea myös mahdollisten oppimisvaikeuksien voittamiseen, Onnismaa arvioi.
Uuden lain mukaan vuodesta 2030 alkaen kahdella kolmasosalla päiväkotien henkilökunnasta on oltava korkeakoulututkinto ja vähintään puolella näistä korkeakoulutetuista on oltava varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.
Tämä suhdeluku oli päiväkodeissa normaali aiempina vuosikymmeninä, mutta 1990-luvun lamavuosina monet kunnat tarttuivat mahdollisuuteen säästää palkoissa. Nykyään on tavallisempaa, että ryhmässä on yksi opettaja kahta lastenhoitajaa kohden.
Ei pulpettisulkeisia
Varhaispedagogiikkaa vastustetaan toisinaan väittämällä, että se pilaa lapsuuden.
— Helposti kysellään, että pitääkö niille lapsille aakkosia paukuttaa. Ei varhaiskasvatus tarkoita mitään pulpettisulkeisia, vaan se on toiminnallista ja lapsentasoista, Onnismaa sanoo.
Tutkija muistuttaa, että monet vanhemmat vievät pieniäkin lapsia harrastamaan taidetta, musiikkia ja liikuntaa. Lapset voivat tehdä kaikkea tätä jo päiväkodissa, kun siellä on osaavat opettajat.
Onnismaan mukaan suomalaiset päiväkotiryhmät eivät ole kansainvälisesti verraten erityisen suuria. Hänestä on harhaluulo, että vain pienryhmissä voisi tehdä laadukasta kasvatustyötä.
— Hyvässä ryhmässä yksilön on hyvä kasvaa. On kuitenkin vaativa pedagoginen tehtävä saada ryhmä toimimaan.
Pienet setelit
Uusien varhaiskasvatuksen opettajien kouluttaminen ei ratkaise henkilöstöpulaa, elleivät he pysy alalla. Viihtymiseen vaikuttaa paljon myös se, miten työtä tehdään ja organisoidaan.
— Ensimmäisinä työvuosina ihmiset etsivät vielä paikkaansa, eikä heille voi laittaa palloa jalkaan. Esimerkiksi mentoroinnilla on kuitenkin saatu hyviä tuloksia nuorten opettajien epävarmuuden voittamisessa, Onnismaa sanoo.
Yksi ilmeinen tekijä, joka työntää ihmisiä pois alalta, on matala palkka.
— Olemme kysyneet soveltuvuuskokeissa, että oletko tietoinen palkasta. Onhan se pieni, Onnismaa myöntää.
Yleinen mielipide tuntuu tukevan kasvatuksen ja hoitoalan ammattilaisten palkankorotuksia, mutta julkisen sektorin säästöpaine ei helpota leveämmän leivän saamista varhaiskasvatuksen töissä.
Palkkakysymys hiertää
Varhaiskasvatuksen opettajien tehtäväkohtainen palkka on 2 602 euroa kuukaudessa ja kokonaisansiot keskimäärin 2 861 euroa kuukaudessa.
Yleensä palkat nousevat aloilla, jotka kärsivät työvoimapulasta. Varhaiskasvatuksessa nousu on toistaiseksi ollut vähäistä, vaikka esimerkiksi Helsinki maksaakin erityistä palkanlisää ja uusille työntekijöille kannustuspalkkion.
— Työvoimapula heijastuu hitaammin julkisen sektorin palkkoihin. Yksityinen sektori on tässä joustavampi, työmarkkinoiden historiaan perehtynyt dosentti Tapio Bergholm Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoista toteaa.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT neuvottelee työehdoista eri ammattiryhmiä edustavien liittojen kanssa. Periaatteena on ollut sopia kaikkien alojen työehdoista kerralla, vaikka toisinaan jokin liitto irtautuukin yhteisestä sopimuksesta.
— On hankalaa antaa yhdelle ryhmälle suurempaa palkankorotusta kuin muille, koska muut ovat heti kärppänä vaatimassa samaa.
Lakisääteinen palvelu
Julkisella sektorilla palkkasuhteiden muutos on hidasta, mutta silti sitä tapahtuu. Pienipalkkaiset alat ovat yleensä naisvaltaisia. Kunta-alan ansiotasoindeksi osoittaa, että vuoden 2008 jälkeen naisten ansiokehitys on ollut parempaa kuin miesten.
KT edustaa kaikkia kuntia, vaikka niillä on erilaisia tarpeita. Alueellisista palkkataulukoista on pääosin luovuttu, vaikka isoissa kaupungeissa elinkustannukset ovat suuremmat kuin pienillä paikkakunnilla.
Varhaiskasvatus on lakisääteinen palvelu, jota kunnan on tarjottava asukkailleen. Suurilla kaupungeilla, jotka kärsivät alan henkilöstöpulasta pahiten, olisi Bergholmin mukaan hyvin varaa palkankorotuksiin. Työehtosopimus määrittää vain minimin.
— Isoissa organisaatioissa usein kuvitellaan, että muut asiat kuin raha ratkaisevat työn vetovoiman. Markkinataloudessa raha on kuitenkin työpanoksen arvostuksen mitta.
Käsitys päivähoidosta on muuttunut, mutta palkka laahaa perässä.
— Varhaiskasvatus nähtiin pitkään lasten virikkeellisenä varastointina, Bergholm luonnehtii.
Siitä on ollut matkaa ymmärtää varhaiskasvatus vaativaksi opettajan työksi.
Työ motivoi
Alanvaihtajana Kaisa Retkin kulkee vastavirtaan. Varhaiskasvatuksen opettajana hänellä on huonompi palkka kuin luokanopettajana.
— Ajattelin, että olen ihan outo lintu, mutta monimuotokoulutuksessa oli muitakin samanlaisia. Toisaalta tiedän, että monet vaihtavat varhaiskasvatuksesta luokanopettajiksi.
Retkiniä motivoi oma pedagoginen kehittyminen, kivat työkaverit ja kohtaamiset perheiden kanssa. Motivaatiota nakertaisi, jos joutuisi vain selviämään päivästä päivään ja näkisi ettei pedagogiikalle ole tilaa.
— En olisi täällä, ellen nauttisi lasten kanssa olemisesta — heidän ilonsa, oppimisensa ja kehittymisensä näkemisestä.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Jos varhaiskasvatuksen opettajista on pulaa, miksei heidän aloituspaikkojaan yliopistossa lisätä?
Opiskelijoiden sisäänotosta päätetään opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopiston välisissä neuvotteluissa. Ministeriö määrittelee, kuinka paljon opettajia halutaan. Suoritetut tutkinnot vaikuttavat rahoitukseen, mutta jos yliopisto kouluttaa sovittua enemmän, se ei saa siitä korvausta.
Yliopistolle kolmen vuoden kandidaatintutkinnot eivät ole kovin edullisia: se saa niistä ministeriöltä vähemmän rahaa kuin kahden vuoden maisterintutkinnoista.
Kaudella 2013–2016 suomenkielisiä varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkoja oli Helsingin yliopistossa 120, ja kaudelle 2017–2020 niitä sovittiin alun perin 140. Vuodesta 2018 alkaen huoli opettajapulasta on tuonut lisäpaikkoja, jotka ovat määräaikaisia ja erillisrahoituksella rahoitettuja.
— Olemme hakeneet kaikkia tarjolla olleita lisärahoituksia, koronarahaa ja monimuotokoulutusrahoitusta, kertoo kasvatustieteellisen tiedekunnan varadekaani Anu Laine.
Monimuotokoulutus on kasvatustieteen kandidaatin koulutus, joka on tarkoitettu päiväkodissa työskenteleville ja suunniteltu työn ohessa suoritettavaksi. Siihen hakevilta vaaditaan Avoimessa yliopistossa suoritetut kasvatustieteen perusopinnot. Monimuotorahoitusta on myönnetty vielä vuodelle 2023, mutta ei enää sen jälkeisille vuosille.
Monimuotokoulutuksen suorittajat ovat töissä päiväkodissa ja todennäköisesti pysyvätkin siellä. Osa perustutkintopuolen opiskelijoista jatkaa maisteriksi ja saattaa päätyä töihin jonnekin muualle kuin päiväkotiin.
Aloituspaikkojen määrän kasvattaminen ei auta silloin, jos hakijoita ei ole.
— Suomenkielisellä puolella meillä oli vuoden 2021 haussa 250 ensisijaista hakijaa 180 paikkaa kohden. Ruotsinkielisellä puolella aloituspaikoista saatiin täyteen alle puolet.