Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 6/2023.
Suomalaisten kunto rapistuu. Ylipaino lisääntyy, kroppa pettää. Nuorillakaan ei mene hyvin, ja varusmiesten tulokset Cooperin testeissä heikkenevät. Mitä on tapahtunut?
Ilmiö on osa pitkää kehitystä —elintaso on noussut, johtaja Tommi Vasankari UKK-instituutista toteaa.
— Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana välttämätön arjen liikkuminen on merkittävästi vähentynyt.
Työelämä on fyysisesti vähemmän rasittavaa, Vasankari muistuttaa.
— Vapaa-ajalla ei tarvitse tehdä yhtä paljon töitä kuin ennen lämmittääkseen talonsa, pestäkseen pyykkinsä ja saadakseen ruokansa.
Varsinainen liikunnan harrastaminen on Vasankarin mukaan todennäköisesti lisääntynyt, mutta se ei kompensoi arjen vähentynyttä liikkumista.
Elämänmuotomme on muuttunut nopeammin kuin mihin ihmisen geenit ehtivät mukautua, liikuntafysiologi Riikka Kivelä sanoo.
— Ihmisen päivittäinen toiminta oli vielä 50—100 vuotta sitten hyvin erilaista kuin nyt. Kestää pitkään ennen kuin geenit mukautuvat istuvaan ja liikkumattomaan elämäntapaan. Tämä on yksi syy siihen, miksi liikkumattomuus on terveysriski.
Kehitys on samansuuntaista kaikkialla. Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt liikkumattomuuden yhdeksi suurimmista riskitekijöistä terveydelle tartuntatautien jälkeen.
Jo nuoret potevat
Yleisen asevelvollisuuden vuoksi Suomessa on käytettävissä mittari, jolla voidaan arvioida nuorten miesten kuntoa pitkällä aikajänteeltä: varusmiespalveluksensa aloittavien kuntotestit. Niiden tulosten suunta on ollut laskeva.
— Käyrästä näkee esimerkiksi 1990-luvun laman, ja jotkut tutkijat ovat nähneet siinä pelikonsoleiden markkinoille tulon. Viime aikoina älylaitteilla on varmasti ollut vaikutuksensa, Vasankari arvioi.
Riittämätön liikunta näkyy sairaustilastoissa, etenkin nuorella aikuisiällä puhkeavissa taudeissa.
— Yhä nuoremmalla iällä sairastutaan tyypin 2 diabetekseen, jota joskus sanottiin vanhuusiän diabetekseksi. Samoin tuki- ja liikuntaelinvaivoja on nuorissa ikäryhmissä aiempaa enemmän.
Kunnon rapistuminen korostuu fyysisesti vaativissa tehtävissä, kuten palo- ja pelastustoimessa, Vasankari sanoo.
— Nuoret kamppailevat savusukelluskelpoisuuteen vaadittavan kestävyyskunnon rajan kanssa ihan eri lailla kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.
Sellaistakin tapahtuu, että fyysisesti kuormittavalle työalalle tuleva ihminen aloittaa uransa kuntoutuksella.
Suojaava liikunta
Uhkakuvana on, että tulevaisuuden Suomessa on entistä vähemmän työkykyisiä 50—60-vuotiaita. Tähän mennessä seuraava sukupolvi on elänyt edellistä pitempään ja terveempänä. Nyt terveiden elinvuosien määrä voi kääntyä laskuun liikkumattomuuden vuoksi, Riikka Kivelä pelkää.
— Nykyaikainen lääketiede pitää meidät hengissä, mutta emme välttämättä halua elää entistä pitempään sairaina ja huonokuntoisina.
Vahvin tutkimusnäyttö liikunnan hyödyistä on sydän- ja verisuonisairauksien, ylipainon ja aineenvaihduntasairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä, Kivelä kertoo. Fyysinen aktiivisuus todennäköisesti suojaa myös useilta syöviltä.
— On saatu tuoretta tutkimusnäyttöä siitä, että varsinkin lievempiä mielenterveyden sairauksia, kuten lievää tai keskivaikeaa masennusta ja ahdistusta, voidaan ehkäistä ja myös hoitaa liikunnan avulla, Kivelä mainitsee.
Pienet valinnat
Suomalaisten liikuttamisen eteen tehdään hartiavoimin töitä valtion ja kuntien eri hallinnonaloilla, sosiaali- ja terveydenhuollossa, kouluissa ja järjestöissä. Mitä vielä tarvittaisiin, että sana muuttuisi lihaksi?
Liikunnalliseen elämäntapaan kannustavan kansallisen STYLE-hankkeen tuoreessa politiikkasuosituksessa esitetään eri alojen samanaikaisia toimia. Kaupunkien ja kuntien suunnittelussa pitäisi ottaa huomioon mahdollisuus liikuntaan ja virkistäytymiseen. Motivoimista voisi tukea taloudellisin ohjauskeinoin.
Koulussa tulisi suosia arkiliikuntaa edistäviä opetusmenetelmiä, ja terveydenhuollossa pitäisi saada enemmän ennakoivaa, elintapaohjaukseen panostavaa hoitoa.
Liikkuminen arjessa on tehtävä mahdollisimman helpoksi, Kivelä painottaa. Hyvät valinnat voivat olla hyvin pienestä kiinni.
— Jos talvella jalkakäytäviä ei ole aurattu, ihmiset eivät lähde töihin kävellen tai pyörällä.
Lasten harrastusten olisi hyvä olla lähellä, jotta lapset pääsisivät kulkemaan niihin itse.
— Tai jos vanhemmat vievät, heidän tulisi voida liikkua harrastuksen aikana itsekin eikä vain istua katsomossa, Kivelä ehdottaa.
Koulun lomassa
Liikunnallisten elämäntapojen perusta luodaan lapsuudessa. Pienet lapset ovat luonnostaan liikkuvaisia. Monella liikkuminen kuitenkin tyssää kouluiässä tai viimeistään teininä.
Entistä useampi lapsi ja nuori luokitellaan ylipainoiseksi tai lihavaksi, pojista 29 ja tytöistä 19 prosenttia.
— Pitäisi olla hyviä vaihtoehtoja puhelimelle ja tietokoneelle, jotta lapset ja nuoret valitsisivat elämäänsä muitakin aktiviteetteja, Kivelä sanoo.
Tutkijat korostavat liikunnan nivomista osaksi koulunkäyntiä. Välituntiliikunnan pitäisi innostaa lapsia, ja liikuntaa voi hyvin lisätä monien oppiaineiden tunneille.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ja opetushallituksen Liikkuva koulu -hankkeessa edistetään aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä ja annetaan toiminnallisia vinkkejä eri oppiaineisiin.
Auttaa oppimaan
Liikunnallinen aktiivisuus voi edistää muuta oppimista.
— Kun on lisätty liikuntaa oppituntien väliin, noustu pulpetista hetkeksi liikkumaan tai yhdistetty liikuntaa ja matematiikkaa samaan tuntiin, vaikutukset ovat olleet hyviä.
Lisäksi on havaittu, että fyysisesti aktiivisilla ja motorisesti taitavilla lapsilla oppimistulokset ovat olleet keskimäärin muita parempia, Kivelä kertoo.
Harvaan asutuilla alueilla on omat haasteensa. Kun lapset istuvat koulukyydeissä pitkiä aikoja, harrastustoiminta kannattaisi järjestää koulupäivän yhteyteen, kuten Ruotsissa tehdään. Silloin harrastus ei vaatisi toista pitkää kyytiä iltaisin. Kokonaiskoulupäivä liikuntaryhmineen vahvistaisi myös yhteiskunnallista tasa-arvoa, sillä nyt toisissa perheissä liikutaan paljon, toisissa tuskin lainkaan.
Esteiden purku
Tärkeässä osassa on myös yhdyskuntasuunnittelu. Sekä julkiset että yksityiset tilat tulisi rakentaa liikkumista kannustaviksi, STYLE-suositus esittää.
Yhdenvertainen liikunnallinen lähiö -hankkeessa on selvitetty lähiöiden asukkaiden liikkumismahdollisuuksia ja -tapoja. Esimerkkialueita olivat Helsingin Kontula ja Jyväskylän Huhtasuo.
— Liikuntapaikkoja on tarjolla kattavasti ja lähellä asukkaita, hanketta vetänyt dosentti Petteri Muukkonen toteaa.
Pelkkä liikuntapaikkojen olemassaolo ei kuitenkaan riitä. Uusien rakentaminen palvelee pääasiassa jo valmiiksi aktiivisia asukkaita tai urheiluseuroja.
Lähiöasukkaiden yleisimmin kuvaamia esteitä liikkumiselleen olivat apea mieliala tai väsymys, ajan puute, sairaus tai vamma sekä liikuntakavereiden puute.
Moni kaipasi mahdollisuutta ohjattuun liikuntaan tai enemmän tietoa liikkumismahdollisuuksista. Omaa lajia ei ole löytynyt, ja sen etsiminen kaipaisi tukea.
Eniten ajan tai mahdollisuuksien puutteesta kertoivat vierasta kieltä äidinkielenään puhuvat, yksinhuoltajat, ikääntyneet ja pienituloiset. Kun elämän haasteet kasautuvat, liikunnan harrastaminen ei ehkä ole ensimmäisenä mielessä.
— Esteitä voitaisiin purkaa ja madaltaa ruohonjuuritason toiminnalla kaupunginosayhdistyksissä ja liikuntaseuroissa, Muukkonen sanoo.
Leikit lähiluonnossa
Liikuntapaikan sijainnin lisäksi tärkeää on sen käytettävyys erilaisille asukkaille, asukkaiden hiljaisen tiedon huomioiminen ja heidän osallistamisensa, Muukkonen arvioi.
Aina ei tarvitse tehdä uutta — liikuntaa edistää myös lähiluonnon säilyttäminen.
— Kävely on suomalaisten yleisin liikuntamuoto, ja miellyttävintä on kävellä viheralueilla: puistoissa, metsissä, poluilla. Kaupungissa pitää säilyttää eri kokoisia vihreitä alueita ja lähimetsiä, Muukkonen korostaa.
Korona-aikana liikkumisen tarve näkyi konkreettisesti, kun poluilla käveltiin jonossa ja kaupunkien läheiset kansallispuistot täyttyivät. Lapsetkin nauttivat paitsi leikkipuistoista myös lähimetsistä, lumikasoista ja kiipeilypuista.
— Liian kliininen ympäristö ei ole hyvästä. Ympäristön pitää rohkaista liikkumiseen leikin kautta, Muukkonen sanoo.
Kaikkien etu
Kaikkiin liikkumisen esteisiin ei pystytä vaikuttamaan kaupunkien ja kuntien suunnittelulla.
— Keinot, joilla parannetaan vaikkapa yleistä mielialaa tai rahahuolia tai ratkotaan ruuhkavuosien ajankäyttöä, voivat olla ihan muualla, Muukkonen muistuttaa.
Kuntien eri toimialat täytyisi saada tekemään yhdessä töitä saman päämäärän eteen, tutkijat painottavat.
— Suomalaisten liikkeelle saamiseksi tarvitaan iso kulttuurinen muutos, joka koostuu pienistä osista, Vasankari sanoo.
Arjestamme on tehty tähän asti helpompaa, mutta nyt sitä on rakennettava pala palalta vaativammaksi tai ainakin aktiivisemmaksi.
— Tämä on kansallinen valinta, johon on saatava mukaan valtiovalta, kunnat, kolmas sektori, hyvinvointialueet, työnantajat, perheet. Jos muutosta ei tehdä, hinta on kova, Vasankari arvioi.
Fyysisen kunnon heikkeneminen nuorilla ikäryhmillä vie työkyvyn, terveyden ja yhteiskunnan taloudellisen selkärangan.
— Taloudellinen yhtälö, johon hyvinvointivaltio nojaa, ei silloin toimi, Vasankari varoittaa.
Artikkelia varten on haastateltu myös Helsingin yliopiston kliinisen metabolian professoria Kirsi Pietiläistä.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Useimmat tietävät, että riittävä fyysinen aktiivisuus on terveydelle tärkeää. Pelkkä tieto ei kuitenkaan aina muuta käyttäytymistä, urheilu- ja liikuntapsykologi Taru Lintunen sanoo. Tarvitaan houkuttimia.
Juhlalliset suunnitelmat liikuntaharrastuksen aloittamisesta eivät välttämättä pidä. Parempia tuloksia voi saada arkisten tapojen ja tottumusten kautta. Liikunnasta muistuttavat vinkit ovat tärkeitä.
— Jos on asettanut tavoitteekseen käydä säännöllisesti jumpassa, voi pakata jumppakamat etukäteen valmiiksi, jolloin kassin voi vain napata mukaansa, Lintunen havainnollistaa.
Jos asettaa tavoitteita, niiden tulisi olla selkeitä ja täsmällisiä. Apuna voi olla harjoituspäiväkirja, puhelinsovellus tai vaikka lista jääkaapin ovessa, johon tekemisiä voi kirjata.
Aktiivisenkin liikkujan harrastus voi tyssätä elämäntilanteen muuttuessa. Aiemmin hyväksi havaittu tapa ei enää toimikaan.
— Silloin on tärkeää löytää uudenlaisia, siihen elämäntilanteeseen sopivia tapoja ja liikuntaympäristöjä.
Sosiaalisesti vilkasta elämänvaihetta elävä voi haluta liikkua omassa rauhassa, mennä vaikkapa yksin kävelylle. Yksinäisemmässä elämänvaiheessa liikunta voi olla tapa saada elämään lisää sosiaalista toimintaa. Kun sopii liikuntatapaamisen ystävän kanssa, tulee lähteneeksi, vaikka olisikin väsynyt.
— Kannattaa etsiä sellaista liikuntaa ja liikuntaympäristöä, joka kulloinkin tuntuu itselle sopivalta ja motivoivalta. Tylsää liikuntaa ei kannata harrastaa ollenkaan. Vaihtoehtoja on paljon, Lintunen korostaa.