Puolapuita ja taukoliikuntaa yliopistolle! Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Emilia Junnila haluaa vähentää istumista

Puolet korkeakouluopiskelijoista liikkuu liian vähän, Emilia Junnila muistuttaa.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2023.

Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtajuus vaihtuu vuosittain. Emilia Junnilan kausi osuu eduskuntavaalivuoteen. Hän haluaa vaikuttaa puolueisiin ja saada tulevaan hallitusohjelmaan opiskelijaliikuntamyönteisiä kirjauksia.

Mitä enemmän liikuntaan kannustetaan, sitä useamman arkeen se solahtaa.

— Liikunta on mitä parhain tapa tukea opiskelijoiden hyvinvointia, Junnila sanoo.

Kyse ei ole vain opiskelijoiden liikuntaharrastuksen rahoituksesta ja kampusten liikuntatiloista vaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintakulttuurista.

— Istumista tulisi yhä vähentää ja tukea liikkuvaa elämäntapaa myös opetuksessa. Tauot ovat tärkeitä. Silloin voisi nousta seisomaan, tehdä pienen happihyppelyn tai käydä vaikka vessassa, Junnila ehdottaa.

Luennoitsijat voisivat paimentaa opiskelijoitaan poistumaan läppäreidensä äärestä taukojen ajaksi. Niinpä opettajien pitäisi saada riittävästi tietoa siitä, miten opiskelijoita innostettaisiin liikkumaan.

Fyysistä aktivointia täytyisi lisätä opetustiloissa, jotka on rakennettu enimmäkseen istumista varten. Niiden liepeillä pienet ja yksinkertaiset taukoliikuntavälineet tekisivät hyvää.

— Puolapuita tai leuanvetotankoja olisi hyvä saada lisää, Emilia Junnila toivoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta tutkimuksesta selviää, että noin puolet korkeakouluopiskelijoista liikkuu liian vähän. Tämänhetkisen terveysliikuntasuosituksen mukaan kohtuullisesti kuormittavaa reipasta liikkumista tarvittaisiin vähintään 150 minuuttia tai raskasta liikkumista 75 minuuttia viikossa.

— Täytyy madaltaa kynnystä päästä liikunnan pariin. Esimerkiksi ulkoilu ei maksa mitään.

Espanjalaista filologiaa neljättä vuotta Helsingin yliopistossa opiskeleva Junnila harrastaa itse tanssimista ja lihaskuntonsa kehittämistä.

Tanssin ääreen Junnilan johdattivat alun perin äiti ja isosiskot. Lapsuuden ensimmäiset liikunnalliset elämykset hän sai sysmäläisissä perheliikuntaryhmissä jo reilusti alle kouluikäisenä.

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.