Julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2024.
Säästöjen kohdentaminen hyvinvointialueisiin on poliittinen ratkaisu. Jos päättäjät todella tahtovat menetellä näin, mihin leikkaukset kannattaisi kohdistaa?
— Juustohöylä eli tasainen leikkaus kaikkialta on huonoin tapa säästää terveys- ja hyvinvointipalveluista, tutkimusjohtaja Ville-Pekka Sorsa toteaa.
Sorsa luotsaa Helsingin yliopiston sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen ohjelmaa.
— Heikentämällä perusterveydenhuoltoa tai sosiaalipalveluja joudutaan helposti tilanteisiin, joissa pieni säästö tuottaa suurempia kustannuksia myöhemmin.
Sorsa ei innostu ajatuksesta alkaa karsia hyvinvointialueiden määrää uudella — ja kalliilla — organisaatiouudistuksella. Sen sijaan hän kaipaisi säästöjen selkeää kohdentamista.
— Erikoisterveydenhuolto on kallista, ja ihmiset tarvitsevat sitä ennen muuta kahden viimeisen elinvuotensa aikana. Jos ajatus on menettää mahdollisimman vähän terveitä elinvuosia, erikoisterveydenhuolto on ilmeinen leikkauskohde.
Turistiluokka
Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo arvioi, että paras tapa tehdä leikkauksia olisi miettiä kokonaisvaltaisesti, mitä palveluja julkinen sektori pystyy tarjoamaan ja mitä ei.
— Olen verrannut tätä lentolippuihin: julkinen sektori tarjoaisi turistiluokan, mutta bisnesluokan palvelut maksettaisiin sitten joko itse tai vakuutuksella.
Suunnitelma pitäisi tehdä koko hoitojärjestelmän tasolla. Yksi vaihtoehto voisi Hiilamon mukaan olla hoitoon pääsyn nopeuttaminen kiireellisissä tapauksissa ja aikataulun pidentäminen kiireettömissä. Pohtia voisi myös operaatioita, joista saatu hyöty on niukkaa tai epävarmaa.
— Esimerkiksi tietyissä ortopedisissa leikkauksissa ennuste elämänlaadun paranemisesta ei käsittääkseni ole aina kovinkaan rohkaiseva.
Tuki pois yksityisiltä
Terveyseroja tutkiva lääketieteellisen sosiologian professori Tea Lallukka ei olisi halukas leikkaamaan sosiaali- ja terveysmenoja julkiselta puolelta.
— Jos leikkauksia on pakko tehdä, kohdistaisin ne julkisen sektorin sijasta yksityisten terveydenhoitopalvelujen käytön tukiin. Jos yksityislääkärin käynti maksaa vaikka 200 euroa, onko sillä lopulta suurta merkitystä saako siihen 50 vai 30 euroa julkista tukea?
On jopa riski, että julkinen tuki vain nostaa hintaa ja valuu näin lähes suoraan terveydenhoitoyrityksen katteeseen, Lallukka huomauttaa.
— Heikoimmassa asemassa oleville yksityisellä käynti ei muutenkaan ole vaihtoehto.
Lallukka varoittaa kohtelemasta kaikkia hyvinvointialueita samalla tavalla.
— Meillä on tutkitusti suuret alueelliset terveyserot. Jos jostakin palvelusta leikataan, kannattaa se aina tehdä niin, että leikkaus kohtelee hellemmin paikkoja, joissa tarve on suurin.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Valtionvarainministeriön budjettiehdotuksen mukaan valtio rahoittaa hyvinvointialueita ja HUS-yhtymää ensi vuonna 26,2 miljardilla eurolla. Summa on liki kolmannes valtion menoista.
Raha ei silti riitä. Hyvinvointialueiden alijäämä on tänä vuonna noin 1,45 miljardia euroa. Tämä on lähes 600 miljoonaa enemmän kuin vielä viime keväänä ennustettiin.
Menojen kasvua tulisi hallitusohjelman mukaan hillitä niin, etteivät kulut ylittäisi 27 miljardia euroa vuonna 2027. Nykymenolla tähän ei todennäköisesti päästä.
Niinpä hallitus esittää alueille noin 900 miljoonan euron sopeutustoimia.