Sodan aikana Itämereen upotetut kemialliset aseet muhivat edelleen meren pohjassa. Monet upotuspaikat on laajan tutkimushankkeen tuloksena merkitty karttaan. Ongelman ratkaisukeinoista ei ole kuitenkaan päästy yksimielisyyteen.

Toisen maailmansodan päätteeksi Liittoutuneet upottivat noin 50 000 tonnia Saksan kehittämiä ja valmistamia kemiallisia ammuksia Itämeren pohjaan. Kemikaaleja liukenee veteen, rannoille huuhtoutuu aseiden jäännöksiä ja troolarit yrittävät väistellä upotuskohtia.

Puolen metrin syvyyteen sedimentin alle hautautunut romu hapettomassa syvänteessä on varsin vaaratonta. Tämä on tilanne esimerkiksi Tanskan Bornholmissa. Gotlannin eteläpuolen kovapohjaisilla alueilla ammukset ovat sen sijaan merivirtojen heiluteltavana. Romua ei voi noin vain kerätä pois, koska hauraaksi ruostuneiden säiliöiden liikuttelu levittäisi myrkkyjä entisestään.

– Kaloissa on havaittu muutoksia, mutta mikä on todellinen syy, sen selvittäminen on vielä kesken. Itämereen on upotettu myös tavanomaisia aseita ja räjähteitä eikä näiden vaikutuksia tiedetä, sanoo Martin Söderström.

Söderström työskentelee VERIFINissä, Kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutissa. Hän on ollut mukana kehittämässä erilaisia erilaisia kromatografisia ja spektrometrisiä menetelmiä kemiallisten taisteluaineiden analyysiin. Hänen nykyinen tehtävänsä on kehittää analyysistrategioita ja koordinoida VERIFIN tekemiä analyyseja.

Arseenia ja uusia kemikaaleja

Mitä tapahtuu kalan elimistössä, mitkä aineet siirtyvät kaloihin tai muihin meren eliöihin? Tutkijat hakevat tarkempaa tietoa esimerkiksi mallintamalla, jotta haittoja ja riskejä pystytään arvioimaan ja toimenpiteitä perustelemaan päättäjille.

Myös kemikaalit muuntuvat aikojen saatossa. Tutkivat löysivät kaksi uutta kemikaalia, jotka ovat syntyneet bakteerien vaikutuksesta. Myös arseeniyhdisteitä tutkitaan.

Vyyhti on monisyinen

Itämeren rantavaltioille huoli on yhteinen. Nyt käynnistyneessä DAIMON-projektissa tutkitaan kemiallisten ja tavanomaisten aseiden aiheuttamaa riskiä meriekosysteemille, ihmisen toiminnalle ja ihmisen terveydelle. Mukana on viranomaisia ja tutkimuslaitoksia Suomen lisäksi Puolasta, Liettuasta, Saksasta, Ruotsista, Hollannista ja Norjasta. Projekti jatkaa siitä, mihin päästiin Chemsea-tutkimuksessa.

VERIFINin johtaja, professori Paula Vanninen pitää tärkeänä, että riskejä tutkitaan edelleen, eikä tieto jää vain pienen piirin salaisuudeksi.

Vanninen on ollut jäsenenä OPCW (Organization for Prohibition of the Chemical Weapons) tieteellisessä neuvottelukunnassa ja mukana järjestämässä kaikille avointa KumpulaNyt-tilaisuutta. Seminaarissa 15. joulukuuta VERIFINin tutkijat kertovat, mikä on tämän hetkinen tieto Itämereen upotettujen kemiallisten aseiden vaikutuksista ja riskeistä sekä analyysimenetelmistä.