Oleksandra ja Anastasiia saapuivat Suomeen 25. maaliskuuta. He ja 17 muuta opiskelijaa Kiovan Taras Ševtšenkon kansallisesta yliopistosta evakuoitiin Ukrainasta ja he siirtyivät Helsingin yliopistoon, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Hyökkäyksen alkaessa Oleksandra asui Kiovan laitamilla olevassa Irpinin kaupungissa. Se on joen toisella puolella surullisen kuuluisaa Buchan kaupunkia, jossa on paljastunut venäläisjoukkojen tekemiä sotarikoksia.
Oleksandra kertoo, kuinka vaikeaa oli lähteä kaupungista evakkoon.
– Yritimme päästä pois kaupungista, mutta meillä ei ollut autoa, metro ei kulkenut, eikä jalkaisin kulkeminen ollut turvallista. Tarvitsimme apua, joten soitin varadekaanillemme ja kysyin, voisiko hän evakuoida meidät, koska olimme kuulleet hänen voivan auttaa.
Onneksi varadekaani pystyi auttamaan ja hän evakuoi Oleksandran ja muutaman muun opiskelijan Vinnytsjan kaupunkiin, joka sijaitsee noin 250 km Kiovasta lounaaseen.
Matkalla Vinnytsjaan Oleksandra sai ensimmäisen kerran kuulla mahdollisuudesta tulla Helsingin yliopistoon.
– Olin itse asiassa tiedekuntamme ensimmäinen opiskelija, joka sai tietää mahdollisuudesta. Ajomatkalla Vinnytsjaan varadekaanini kertoi saaneensa sähköpostiviestin Helsingin yliopiston professori Eeva Luhtakalliolta, joka oli tarjoutunut auttamaan opiskelijoita. Varadekaani kertoi, ettei hänellä ollut aavistustakaan, millaista se olisi, mutta hän ajatteli mahdollisuuden kiinnostavan minua, Oleksandra kertoo.
– Hän vastasi Eevalle ja kertoi joidenkin opiskelijoidensa olevan kiinnostuneita ja tarvitsevan apua. Aluksi mahdollisuutta tarjottiin vain pienelle opiskelijaryhmälle, mutta hämmästyttävää kyllä, tiedekuntanne tarjosi lisää paikkoja, joten varadekaani tarjosi mahdollisuutta kaikille.
”Ihmisten ystävällisyys on todella vaikuttavaa” – yliopistoyhteisö tuli vahvasti avuksi
Venäjän hyökättyä Ukrainaan professori Eeva Luhtakallio ja valtiotieteellinen tiedekunta kokivat velvollisuudekseen auttaa hädässä olevia.
– Kun Venäjä aloitti sodan, olin ahdistunut ja yritin keksiä, mitä voisin tehdä. Kirjoitin sähköposteja ukrainalaisten yliopistojen sosiologisille osastoille ja kysyin, voisinko auttaa mitenkään. Sain vastauksen Kiovan Taras Ševtšenkon kansallisesta yliopistosta, ja he kertoivat, että voisimme auttaa ottamalla muutamia opiskelijoita yliopistollemme. Aloitin heti keskustelun tiedekunnan johdon kanssa selvittääkseni, miten voisimme toteuttaa tämän, Luhtakallio kertoo.
– Sain ajatukselle heti paljon tukea – uskon, että koko tiedekunnalla oli samanlainen tarve tarttua tilaisuuteen auttaaksemme muita. Niin dekaanit kuin monet kolleganikin tarjoutuivat vapaaehtoisina asuttamaan opiskelijoita, opettamaan heitä ja auttamaan eri tarvoin. Lisäksi koulutusohjemien hallintohenkilökunta alkoi nopeasti selvittää opiskelijoiden saapumiseen liittyviä teknisiä asioita.
– Tuntui todella siltä, että koko tiedekunta yhteisönä tuki operaatiota.
Onneksi samaan aikaan Helsingin yliopisto päätti myöntää oikeuden erillisopintoihin kaikille niille, joihin hyökkäys vaikuttaa. Se avasi oven myös ukrainalaisopiskelijoille tulla valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan virallisesti.
Päästyään Vinnytsjaan Anastasiia ja Oleksandra lähtivät pitkälle matkalle Suomeen. He matkustivat ensin Puolan rajan lähelle Lvivin kaupunkiin ja sitten edelleen Przemyśliin ja Krakovaan, ennen kuin lopulta saapuivat Helsinkiin.
– Saavuin Suomeen Anastasiian ja kolmen muun henkilön kanssa 25. maaliskuuta. Matkustimme ryhmänä, koska se oli turvallisempaa. Saavuttuamme hajaannuimme asumaan eri ihmisten koteihin Helsingin alueella. Seuraavan viikon aikana myös opiskelukaverimme saapuivat Suomeen, Oleksandra sanoo.
Anastasiia ja Oleksandra kokivat saavansa tukea suomalaisilta ja yliopistoyhteisöltä heti, kun he saapuivat Suomeen. Oleksandra muutti opiskelijaryhmän kanssa Helsingin yliopiston tutkijan järjestämään tyhjään asuntoon. Anastasiia ja yksi opiskelijoista muutti suomalaisen naisen luo, jonka tytär on opettajana Helsingin yliopistossa. Hän oli kysynyt äidiltään, voisivatko he ryhtyä ukrainalaisen opiskelijan isäntäperheeksi.
Se, miten paljon he saivat tukea tuntemattomilta, oli täydellinen yllätys Anastasiialle.
– Saimme todella upeaa tukea ihmisiltä, kun saavuimme. Olimme luulleet, että joudumme hoitamaan kaiken itse. Kun sitten saavuimme, meillä oli niin paljon ihmisiä auttamassa, että saimme jatkuvasti kiitellä ja sanoa, ettei heidän tarvitse tehdä enää enempää meidän hyväksemme.
– Ihmisten ystävällisyys teki minuun todella suuren vaikutuksen.
Helsingin yliopistossa opiskeleminen on vaatinut sopeutumista
Anastasiia ja muut 18 ukrainalaisopiskelijaa aloittivat sitten opintonsa Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Vastauksena Venäjän hyökkäykseen Helsingin yliopisto oli ryhtynyt toimiin ja päättänyt muun muassa tarjota erillisopintoja ilmaiseksi kaikille Ukrainasta paenneille opiskelijoille. Lue lisää yliopiston tukitoimista.
Professori Eeva Luhtakallio kuitenkin järjesti 19 opiskelijan tulon Ukrainasta valtiotieteelliseen tiedekuntaan.
Tiedekunnan ja Kiovan Taras Ševtšenkon kansallisen yliopiston vaihto-ohjelman mukaan 19 opiskelijaa voivat jäädä Helsinkiin 1,5 vuodeksi suorittamaan erillisopintoja. Tämä tarkoittaa, että vaikka he opiskelevat ja suorittavat opintopisteitä tilapäisesti Helsingin yliopistossa, tutkinnon heille myöntää Ševtšenkon yliopisto.
Siirtyminen Helsingin yliopistoon on osoittautunut hieman vaikeaksi Anastasiialle, mutta se on myös erinomainen mahdollisuus.
– Ukrainassa me kaikki opiskelimme sosiologiaa Kiovan Taras Ševtšenkon kansallisessa yliopistossa, joka on Ukrainan vanhimpia ja arvostetuimpia yliopistoja. Ukrainassa yliopistoon mennään 16- tai 17-vuotiaana. Meidän kaikkien on opiskeltava samat pakolliset kurssit ja opiskelemme samalla tavalla kuin koulussa, yhdessä luokassa kaikkien kanssa.
– Helsingin yliopistossa voimme sen sijaan valita mitä tahansa kursseja haluamme niiden muutaman kurssin lisäksi, jotka varadekaanimme on asettanut pakollisiksi tässä vaihto-ohjelmassa.
Opiskelukulttuurien erilaisuus on ollut mielenkiintoinen kokemus tähän mennessä, Anastasiia kertoo.
– Luulen tämän olevan mieleistä meistä monelle, koska on kiinnostavampaa valita ja opiskella sellaista, mitä todella haluaa. Sitten on kiinnostavaa keskustella opitusta ja jakaa oppimaansa muiden kanssa, hän sanoo.
– Sekin on mielenkiintoista, miten jotkut opiskelijat ovat muodostaneet pieniä ryhmiä ja valitsevat yhdessä, mitä opiskelevat ryhmänä. He siis jäljittelevät ukrainalaista järjestelmää.
Vaikeaa ukrainalaisopiskelijoille on ollut myös arviointimenetelmien erilaisuus. Oleksandra kertoo, että Ukrainassa arvostelussa käytetään harvoin esseen kirjoittamista.
– Ukrainassa opimme paljon enemmän suullisesti ja ryhmissä. Meillä on seminaareja, joissa keskustelemme eri aiheista, ja pieniä kokeita. Niitä käytetään arvosanan perusteena.
– Helsingissä meidän on kirjoitettava paljon esseitä. Se on hieman vaikeaa, koska siihen liittyy paljon itsensä ohjaamista ja koska englanniksi kirjoittaminen on todella vaikeaa. Ukrainassa meillä ei myöskään ole kirjatenttejä, ja ne ovat vaikeimpia minulle.
Stipendit ovat elintärkeitä – lisää tukea tarvitaan
Helsingin yliopisto julkaisi maaliskuussa hätäkeräyksen ja perusti kriisirahaston, jolla tuetaan Ukrainasta pakenevia opiskelijoita ja tutkijoita.
Yliopistoyhteisön tuen ansiosta tähän mennessä on kerätty yli 14 000 euroa, joka on nyt jaettu 670 euron arvoisina stipendeinä suoraan 19 ukrainalaisopiskelijalle, jotka opiskelevat valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Oleksandra kertoo, että lahjoitusvaroin maksettu stipendi on tärkeä tuki.
– Olemme asuneet viime kuukaudet perheissä ja opettajien luona. Tällä viikolla muutamme kaikki kesäksi yliopiston opiskelija-asuntoihin. Stipendillä maksamme asumisen, ja tarvitsen myös uudet kengät, koska minulla on vain talvikenkiä mukana.
– Vaikka maksamme asunnosta vain valaistuksesta, vedestä ja sähköstä, luulen stipendin kattavan noin 70 % kuluistamme kesän ajalta, jos kiristämme vyötä.
Anastasiia kertoo, että monelle ukrainalaisista opiskelijoista stipendi on elintärkeä ja sen avulla he voivat jäädä Suomeen sen sijaan, että joutuisivat palaamaan Ukrainaan sodan aikana.
– En saa juurikaan taloudellista tukea perheeltäni Ukrainasta. Stipendistä on siis todella paljon apua minulle, koska Suomessa on niin kallista elää. Jotkut opiskelijoista eivät saa lainkaan rahaa kotoa, joten he eivät pärjää ilman tukea. Jos siis he eivät saa taloudellista tukea kesän jälkeen, he joutuvat palaamaan Ukrainaan, koska olisi liian kallista jäädä tänne. Se on totuus.
Opiskelijat tarvitsevat siis kipeästi lisää taloudellista tukea. Lahjoittamalla Ukraina-keräykseen voit auttaa opiskelijoita ja tutkijoita, jotka ovat Ukrainan sodan takia hyvin vaikeassa tilanteessa, jotta he voivat jatkaa opintojaan Helsingin yliopistossa. Tee lahjoitus verkossa.
Yliopistolla kehitetään useita lisätukiohjelmia, mutta tarvitsemme yhä myös ulkopuolisten tukea. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa opiskelevat 19 ukrainalaisopiskelijaa tarvitsevat lisätukea alkuperäisten apurahojen myöntämisen jälkeenkin. Heidän lisäkseen Helsingin yliopistoon on nyt siirtynyt viisi muuta ukrainalaisopiskelijaa, ja lisää opiskelijoita odotetaan saapuvan myöhemmin.
Lisätuen tarpeesta huolimatta Oleksandra halusi esittää kiitoksen 19 ukrainalaisopiskelijan ryhmän puolesta heille, jotka ovat jo lahjoittaneet Ukraina-vetoomukseen ja ovat jakaneet sitä eteenpäin.
– Halusimme kiittää tuestanne, koska olemme todella kiitollisia ja arvostamme sitä. Ymmärrämme, että tämä on paljon, ja haluamme teidän yhteisönä tietävän, että olemme kiitollisia.
– Mutta mielestäni on todella tärkeää muistaa, että käynnissä on sota, ja se on valtava maailmanlaajuinen ongelma. Ihmiset kärsivät yhä. Jos autamme Ukrainaa, voimme palata kotiin, ja silloin lisätuen tarpeemme päättyy, Anastasiia muistuttaa lopuksi.
Haluamme Helsingin yliopiston puolesta kiittää koko yliopistoyhteisöä tuesta Ukraina-vetoomuksellemme. Lahjoittamalla keräykseen voit auttaa Anastasiian ja Oleksandran kaltaisia opiskelijoita jatkamaan opintojaan Helsingin yliopistossa. Lahjoittamalla voit myös auttaa meitä tuomaan yliopistoon muita Ukrainasta pakenevia opiskelijoita ja tutkijoita.