Valtiosihteeri Martti Hetemäki arvioi hiljattain, että vain palkkaerojen kasvattaminen voi tuoda lisää kipeästi kaivattua työtä Pohjolaan. Jos suomalaiset hyväksyvät matalapalkkaiset työmarkkinat, työttömiä työnhakijoita siirtyy ansiotöihin ja maan talous ehkä lähtee jälleen rullaamaan.
Se on jäänyt epäselväksi, miten matalapalkkaisten alhaisilla verotuloilla on tarkoitus pitää hengissä hyvinvointivaltiota — vai onko? — ja miten käy työttömäksi joutuneelle koulutetulle keskiluokalle, kuten vaikkapa Nokia-insinööreille, yliopistojen hallintoväelle tai media-alan ammattilaisille. Kuinka monta lähihoitajaa, kahvila-apulaista tai yhden ihmisen yritystä heidän joukostaan sukeutuu?
Rikas, köyhä ja valtio
Hyvinvointivaltion itu on ollut siinä, että verojen ja julkisten palvelujen kautta tasataan tuloerojen vaikutuksia ja taataan kansalaisille yhtäläisiä oikeuksia. Rikkaimmat antavat suuremman, köyhimmät pienen siivun ja silti jokainen saa jotakin, muun muassa maksuttoman peruskoulutuksen ja huokeat terveyspalvelut.
— Yhteiskunnan rahoja ei todellakaan kanavoida vain köyhille. Esimerkiksi yritystukia jaetaan eri kanavia pitkin ja erilaisilla perusteilla. Monet yritysten innovaatioista jäisivät tekemättä ilman julkista tukea, työelämän tutkija Arja Haapakorpi Helsingin yliopistosta painottaa.
Haapakorpi ei lämpene ehdotukselle tuloerojen kasvattamisesta.
— Meillä ei vielä ole kaikkein köyhimpiä ihmisiä, enkä näe, että heitä pitäisi ehdoin tahdoin tuottaa. Näemme joka päivä Euroopan köyhimpiä, jotka kerjäävät kadulla. Ja Euroopan rajoilla on vielä suurempi köyhien joukko, joka koettaa paeta kestämättömiä olosuhteita.
Omaksi pomoksi?
Nyt hyvinvointivaltio on osoittautunut liian tyyriiksi eläköityvälle maalle ja palkansaajatalouden horjuttua uutta pelastajaa haetaan yrittäjyydestä. Miten käy?
— Yrittäjyyttä on eniten kehitysmaissa, olosuhteiden pakosta. Yksityisyritteliäisyydestä tunnettu Yhdysvallat on selkeästi palkansaajamarkkina, Haapakorpi vertaa.
Itsensä työllistäneitä on Suomessa 152 000, kuutisen prosenttia työllisistä, toteaa Tilastokeskuksen tutkijoiden Anna Pärnäsen ja Hanna Sutelan selvitys vuodelta 2014. Kaikkiaan yrittäjiä on Suomessa yli 300 000, palkansaajia reilut kaksi miljoonaa.
Yrittäjyys ei toistaiseksi ole ollut ratkaisu työttömyysongelmaan, mutta motivaatio-ongelmat itsensä työllistäminen saattaa ratkaistakin, ellei pienyritys sitten keikahda ensimmäisen toimintavuotensa aikana. Ainakin Pärnäsen ja Sutelan mukaan itsensä työllistäneet ovat keskimäärin tyytyväisiä, siitäkin huolimatta, että tulot voivat jäädä paljon pienemmiksi kuin palkkatyössä.
— Esimerkiksi taiteilijat ovat aina saaneet tottua siihen, että leipä on tiukassa ja ansiot haettava monelta suunnalta, Haapakorpi toteaa.
Toisaalta vaikkapa it-osaajat ansaitsevat hyvin myös yksinyrittäjinä.
Keskiluokan huoli
2000-luvun työmarkkinoilla myös koulutettu keskiluokka saa pelätä työpaikkojensa puolesta. Se on uusi ilmiö. 1990-luvun lama karsi väkeä virastoista ja pankeista, mutta muuten taantuma iski rujoimmin työväenluokkaisiin ammatteihin. Suojattuja saarekkeita ei enää ole, ei edes johtajistossa.
Yritykset eivät palkkaa asiantuntijoita turbulentteina aikoina. Yliopistoyhteistyötä ja tohtorien osaamista arvostetaan, mutta heitä ei pestata vakinaisiin työsuhteisiin.
— Tohtorit saattavat saada keikkatyötä projektien ja yhteistyöhankkeiden kautta. Osa saa kuitenkin myös vakituista työtä esimerkiksi viranomaistehtävissä, Haapakorpi sanoo.
It-alasta ei ole tullut maan pelastajaa, ei myöskään paljon puhutusta biotaloudesta. Uusia aloja tulee, mutta ne eivät työllistä aiempaa hyvätuloisten joukkoa.
— On turha odottaa uutta teollista vallankumousta. Koulutettujen massojen työllisyys on iso haaste, samaten luonnonvarojen hupeneminen, toteaa tieteen ja teknologian tutkimuksen emeritaprofessori Marja Häyrinen-Alestalo.
Vanhaa ajattelua
Häyrinen-Alestalo arvioi, että puhe tietopohjaisesta taloudesta on paljolti bluffia.
— Juhlapuheissa termi toistuu taajaan, mutta tosiasiassa tiede ja sen uteliaisuus on työnnetty syrjään. Innovaatioista jauhetaan, mutta innovatiivisuutta luova tiede on Suomessa ahtaalla. Vallalla on vanhakantainen käsitys työstä.
Myös Euroopan unioni on osin vanhan ajattelun vanki: EU-kampanja Industry back, teollisuus takaisin, kuulostaa hiukan Donald Trump -henkiseltä lupaukselta teollisuustuotannon kohentamisesta. Silti ajatus on vilpitön, työpaikkojen turvaaminen EU-alueella. Mutta työpaikkoja uhkaavat aina myös poliittiset äkkikäänteet.
— Suomi on liian riippuvainen viennistä. Siksi esimerkiksi Venäjän muuttunut tilanne keikuttaa venettämme, Häyrinen-Alestalo sanoo.
Duunarien luovuus kukkimaan
Korkean koulutuksen luoma osaaminen on yksi Suomen vahvuuksista. Mutta myös suorittavaa työtä tekevien oppimiskyky ja asenne synnyttävät luovuutta ja vahvistavat taloutta, tutkija Arja Haapakorpi arvioi.
— Asiantuntijuus on taito, jota voi harjoitella ja harjoittaa työelämässä.
Työnkuvien muutoksessa on hyvätkin puolensa: duunarien ja suunnittelijoiden työnkuvat lähenevät, insinööri voi tehdä huoltotöitä ja huoltomies opetella ohjelmointia.
Teknologia vie osan työstä, mutta positiivisiakin malleja on.
— Kun tuotantolinja laitetaan uusiksi yrityksessä, myös työntekijät voi kouluttaa uuteen työhön ja ajatteluun.
Ennakkoluuloton työnantaja kannustaa alaisiaan, ja toisaalta työntekijät tuovat uusia näkökulmia työn järjestämiseen. Moni työ voi muuttua edukseen.
— Ei tarvitse ajatella, että teknologia tulee ja tappaa, Haapakorpi huomauttaa.
Satsaus ja tuotos
Vanha Eurooppa on työttömyysongelmasta huolimatta edelleen talouselämän eliittiä. Globaalin kilpailukyvyn tarkastelussa kaikkien maiden kärkipäässä on useimmiten Sveitsi, jossa tiedemaailma, hallintokoneisto ja talouselämä muodostavat sopuisan kolmiyhteyden.
— Tekevät Sveitsissä jotakin oikein: työttömyysprosentti on 3,2 ja valtio osallistuu innovaatioiden tukemiseen voimakkaasti. Myös Ruotsin innovaatioaktiivisuus on paljon Suomea korkeammalla tasolla, Häyrinen-Alestalo toteaa.
EU-maista Saksa satsaa eniten tieteeseen ja innovaatioihin — ja työttömyysprosentti on viiden prosentin luokkaa. Innovaatioaktiivisuus ei silti vääjäämättä merkitse sitä, että työllisyysluvut olisivat yhtä myönteiset, tästä esimerkkinä vaikkapa kovia kokenut Portugali.
Elääkö sillä?
Suomi on korkean koulutuksen, kohtuullisen ansiotason ja hyvän ostovoiman maa, josta suorittava työ kaikkoaa muualle. Erityisasiantuntijoiden osaamista ei voi kuitenkaan ulkoistaa: vaikka taloushallinnon töistä iso osa korvattaisiinkin järjestelmin, konsultit ja kouluttajat pysyvät kiireisinä, koska järjestelmät eivät toimi.
Erityisasiantuntijoiden ohella henkilökohtaista palvelua antavat yritykset ja yksinyrittäjät ovat vahvoilla. Keskipalkkaisen työn on ennustettu katoavan, mutta muutos on ennusteita monitahoisempaa, Haapakorpi toteaa.
— Osa työstä järjestyy uudelleen, osa katoaa. Työtehtävät voivat laajentua, esimerkiksi kaupat ovat laajentaneet postipalveluihin. Aina on tullut jotain muuta kadonneiden ammattien tilalle, mutta emme vielä tiedä, mitä se tässä tilanteessa olisi. Ja saako siitä rahaa, jolla pystyy elämään, Haapakorpi kysyy.
Nokia vei varmuuden
Suomen kolme kovaa työllistäjää ovat sotien jälkeen olleet metsä- ja metalliteollisuus sekä tietoliikenneala. Häyrinen-Alestalon mukaan Nokian romahdus on tehnyt hallaa poliitikkojen mielikuvitukselle. Eikä vain poliitikkojen: myös yritysjohtajien konstit ovat vähissä.
— Suomi ei oikein osaa toimia epävarmoissa olosuhteissa. Nokian menestyksen vuodet tuudittivat vääränlaiseen turvallisuuteen. Kuinka viisasta on koskaan laittaa kaikkia paukkuja yhteen asiaan? Kun se romahtaa, kaikki menee, Häyrinen-Alestalo miettii.
Nyt kukaan ei tunnu oikein tietävän, mitä tuottava työ on ja miten sitä saisi.
— Ylempi keskiluokka räpistelee ja onnistuu työllistymään tai luomaan itselleen työpaikan, mutta alemman keskiluokan voi käydä huonommin.
Vanheneva väestö tarvitsee joka tapauksessa rinnalleen nuorta, osaavaa työvoimaa. Paitsi hoitoalalla myös palvelusektorilla olisi mahdollisuutensa työllistää, lepäähän Suomen tämänhetkinen, Suomen Pankin arvioima 1,1 prosentin talouskasvu yksityisen kulutuksen ja rakentamisen varassa. Suuret ikäluokat ovat tottuneet sekä säästämään että ostamaan.
Maahanmuutto on toistaiseksi ollut Suomen haaskattu mahdollisuus, professori arvioi.
— Tässä ollaan menettämässä hyvä tilaisuus kriisialueilta paenneiden nuorten ihmisten kouluttamiseen ja työllistämiseen.
Teollisuus vaihtaa mannerta
Emeritaprofessori Marja Häyrinen-Alestalo on perehtynyt muun muassa globaaliin työnjakoon ja talouteen. Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka eli BRICS-maat ovat olleet kiinnostavia sekä talouden näyttävän nousun että nopean laskun vuoksi.
— Talouden kehitys esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa oli hyvin nopeaa, kun teollinen tuotanto siirtyi korkeampien työvoimakustannusten vuoksi Euroopasta Aasiaan. Intiassa keskiluokka on paisunut, mutta taloudellinen kasvu on toistaiseksi jäänyt polkemaan paikoillaan, professori toteaa.
BRICS-maiden riesana on suuria ongelmia: korruptio, köyhyys ja luonnonvarojen holtiton tuhoaminen.
— Välillä ihmettelen, kuinka Intian tapainen äärimmäisyyksien yhteiskunta voi ylimalkaan pyöriä, New Delhissä asiantuntijana työskennellyt tutkija myöntää.
Teollisuus on paraikaa hivuttautumassa Afrikan maihin. Apajilla on varsinkin Kiina, joka investoi uudelle mantereelle. Työpaikkoja syntyy, ja palkkataso on toistaiseksi varsin alhainen.
— Globalisaatio muuttaa muotoaan koko ajan. Kiina on laskussa, Afrikka nousussa.
Puhumme ihmisistä
Pitkäaikaistyöttömien kohdalla tuntuu kuin hanskat olisi isketty tiskiin jo 90-luvulla.
— Mikä on toimeentulon minimi? Ja mitä tukia kuuluu karsia? Päättäjiltä helposti unohtuu, että keskustelun ytimessä ovat oikeat ihmiset, eivät ne toiset jossain turvallisen kaukana. Köyhyysloukut ovat todellisia, Arja Haapakorpi painottaa.
Marja Häyrinen-Alestalo puhuu niin ikään painokkaasti pitkäaikaistyöttömien puolesta.
— Parhaassa työiässä olevien ihmisten työntäminen sivuun yhteiskunnasta on suuri vääryys. Se aiheuttaa hämmennystä ja epätoivoa. Suurtyöttömyys koettelee yhteiskunnan vakautta.
Työväenluokka otti tärkeän roolin, kun massoista tuli ihmisiä.
— Työläinen taisteli itselleen oikeuden olla ihminen. Nyt solidaarisuus hakee uutta muotoaan, ehkä se on ollut eniten esillä kansalaispalkka-ajatuksessa, Häyrinen-Alestalo sanoo.
Suomessa on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 122 600 pitkäaikaistyötöntä, siis yli vuoden työttömänä ollutta — enemmän kuin Lahdessa asukkaita. Osalla voi jo usko loppua näköalojen suhteen, jos ikää on 50 ja risat.
Vakaus ja jatkuvuus
Työttömyysaste on Suomessa parantanut vuoden takaisesta 10 prosentista 9,3 prosenttiin. Vertailun vuoksi: työttömyysaste vuodenvaihteessa 1992–93 oli 20 prosenttia. 90-luvun lama teki rajua jälkeä, mutta loppui nopeasti. 2000-luvun taantuma on ollut pitkää, hivuttavaa sorttia.
Haapakorpi pitää hyvänä, että suomalainen järjestelmä monipuoluehallituksineen ja pysyvine virkamieskuntineen takaa jatkuvuuden ja vakauden, vaikka työttömyyden luulisi jo horjuttavan yhteiskuntarauhaa.
— Koska virkamiehemme ovat pysyneet suurin piirtein korruptoitumattomina, hallinto ei ole yksilön vihollinen toisin kuin mielivaltaisen johtajuuden maissa.
Mielekkyyden kaipuu
Keskustelu työelämästä etenee usein negatiivisten asioiden kautta, vaikka työ antaa useimmille paljon myönteistä ja myös terveyden kannalta olennaista, tuumii Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen.
— Ihmisen minuus liittyy paljon siihen, mitä hän työkseen tekee. Työ jäsentää arjen ja antaa yhden olennaisen minuuden osan, ammatti-identiteetin.
Työ suo useimmille toimeentulon. Se voi myös olla keino rakentaa uraa tai osa kutsumusta.
— Kutsumus ei välttämättä merkitse mitään erityisen juhlallista, vaan sitä, että ihminen voi tehdä työstään itsensä näköistä ja siten mielekästä.
Työn merkityksellisyys voi tulla näkyväksi, kun sen on vaarassa menettää. Silloin työtehtävistään ja pomoistaan marisevakin oivaltaa, mitä elämästä katoaisi: työkaverit, arjen rytmi ja työssä onnistumiset — miksei myös arvostuksen tunne.
— Terveyden kannalta on keskimäärin parempi olla töissä kuin työtön. Työ voi kuormittaa, mutta sen hyvinvointivaikutukset ovat suuremmat kuin työttömyyden. Joka ammatissa koetaan työn imua, Hakanen muistuttaa.
Kukkeimmillaan työntekijä on silloin, kun työ tuntuu riittävän itsenäiseltä, yhteisö antaa energiaa ja ihminen kokee pärjäävänsä. Nämä tekijät ovat tärkeitä työnkuvasta riippumatta.
— Harva meistä pystyy luomaan yhtä mielekkään elämänsisällön ilman työtä. Hyvien asioiden jakaminen antaa ihmiselle voimaa.
Itsensä työllistäneille Hakanen suosittaa vaikkapa työhuoneyhteisöjä ja verkostoitumista.
— Vuorovaikutus ja jakamisen tunne ovat useimmille ihmisille välttämättömiä, professori toteaa.
Rohkeutta!
Suomessa hiljattain vieraillut MIT-professori Erik Brynjolfsson arvioi, että päättäjien tehtävänä on suojella tulevaisuutta menneisyydeltä, eikä päinvastoin. Uudelle ajattelulle ja työlle voi hyvinkin olla mahdollisuutensa, eritoten Pohjoismaissa, Marja Häyrinen-Alestalo tuumii.
— Täällä olisi hyvät mahdollisuudet päästä taantumasta eteenpäin. Valtio voisi tukea lupaavia, tutkimukseen perustuvia hankkeita, kuten innovaatiopolitiikan professori Mariana Mazzucato taannoin ehdotti.
Tieteestä säästäminen on lyhytnäköisyyden pahimpia ilmentymiä, Häyrinen-Alestalo sanoo.
— Nyt pitää miettiä, miten valtio voi osallistua tuotantoelämän kehittämiseen ja saada suuren määrän sivuun joutuneita ihmisiä mukaan. Hallituksen ”100 000 työpaikkaa” -sloganien sijaan tarvitsemme laajempaa ajattelua.
Nuorille laaja perspektiivi on jo luonteva asia.
— Opiskelijat näyttävät esimerkkiä lähtemällä vaihtoon, omaksumalla uutta ja tuomalla tuoretta ajattelua tullessaan. Emme saa käpertyä omiin oloihimme, se ei ole tässä maailmassa mahdollista, Häyrinen-Alestalo muistuttaa.
Hyvinvointivaltiolla tulisi edelleen olla varaa monenlaisten ammattien ja ihmisten kirjoon, Arja Haapakorpi toteaa.
— Meillä on korkean osaamisen ja yleissivistyksen yhteiskunta. Vielä kun mukaan saisi rohkeutta, niin uusia työpaikkoja avautuisi. Niillekin, jotka eivät ole erityisasiantuntijoita.
Rohkeita avauksia voi toivoa niin politiikan, elinkeinoelämän kuin järjestöjen vaikuttajilta. Onko muuta ratkaisua kuin matalapalkka-alojen uusi tuleminen? Myös tutkijoiden ja opiskelijoiden ehdotukset ovat tervetulleita.
Miten saada työpaikkoja ja elää työllään?
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/07/16.
Marja Häyrinen-Alestalon tutkimusartikkeli The imperative of economic growth in science and innovation policy: Observations from the OECD, European Union ja Asian countries julkaistaan lähiaikoina.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa Yliopisto-lehti ja rakastu tieteeseen.