Nuoret viihtyvät luonnossa myös yksin

Kaupunkilaisnuorten luontosuhdetta tutkiva ympäristötieteilijä Riikka Puhakka palkittiin poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta.

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 6/2023.

Yli tuhat lahtelaista yläkoululaista on vastannut kyselyyn luontosuhteestaan ja sen vaikutuksista hyvinvointiinsa. Valtaosa heistä toteaa luonnossa vietettyjen hetkien lisäävän onnellisuutta.

— Luonto lisää koettua hyvinvointia ja vastustuskyvyn kannalta hyödyllistä mikrobialtistusta, ympäristötieteilijä Riikka Puhakka Helsingin yliopistosta sanoo.

Hän johtaa Lahden yliopistokampuksella tutkimusta luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista. Tutkijat perehtyvät nimenomaan kaupunkilaisnuorten kokemuksiin.

Puhakan nuorilta kokoamista kirjoitusaineistoista käy ilmi, että luonto viehättää sekä yksin että ystävien kanssa. Luonto tarjoaa lohtua ja turvaa myös hankalissa elämäntilanteissa, tutkija toteaa.

Puhelimenkin voi jättää taskuun ja pitää sometauon. Toisaalta vaikkapa geokätköily ja Pokémon Go -peli voivat innostaa liikkumaan luonnossa entistä enemmän, Puhakka arvioi.

Lapsuus vaikuttaa luontosuhteeseen

Lahtelaisnuorten kanssa on pelattu, käyty vaelluksella Repoveden kansallispuistossa, otettu kuvia ja tehty maalauksia ja piirroksia luontoelämyksistä. Osallistujista on otettu mikrobinäytteet ennen ja jälkeen ulkoiluaktiviteettien.

Lapsuus ja nuoruus vaikuttavat syvästi luontosuhteen syntyyn ja aikuisiän ympäristövastuullisuuteen.

— Mitä enemmän luonnossa vietetään aikaa, sitä enemmän opitaan havaitsemaan sen hyvinvointia lisääviä mahdollisuuksia.

Kaupungistuminen merkitsee sitä, että lähiluontoalueiden ja päiväkodin ja koulun merkitys ulkoilussa kasvaa.

Tutkija itse vietti lapsuutensa elimäkeläisellä maatilalla. Koulumatkat taittuivat peltojen ja metsän läpi polkupyörällä.

— Elettiin keskellä luontoa, Riikka Puhakka sanoo.

Hän opiskeli Joensuun yliopistossa maantiedettä. Pro gradu ja väitöskirja käsittelivät luontomatkailua Kolin kansallispuistossa. Luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten tutkimushanke Helsingin yliopistossa jatkuu vielä vuoden verran.

Akatemiapalkinnon perusteluissa mainittiin paitsi tieteellinen rohkeus ja luovuus myös Puhakan työ tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden puolesta.

Akatemiatutkija Riikka Puhakka sai 15.6. Suomen Akatemian palkinnon poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta.

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.