Vuonna 2017 Helsingin yliopisto esittelee tieteen voimaa satojen tutkijoiden ja tiedesisältöjen voimin. Neljä tiedeteemaa näkyvät tiedeuutisina, paneelikeskusteluina, lisättynä todellisuutena ja tiedetapahtumina ympäri kaupunkia ja tietenkin verkossa.
Ensimmäisenä vuoron saa urbaani tulevaisuus. Muut teemat ovat ihminen muutoksessa, kestävä planeetta ja Suomi maailmassa.
Yhteisessä maailmassa myös ongelmat ovat pitkälti yhteisiä. Epävarmuuden ja harhaluulojen tilalle yliopisto nostaa faktoja ja kertoo, että tiedettä ja tutkimusta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Sitä paitsi tiede ja sen tarjoamat ratkaisut ovat usein valtavan kiehtovia!
Aikakone-tilaisuus keskiviikkona 8.2.
Tilaisuuksien ja keskustelujen sarjan aloittaa kaupungistumisesta ja tulevaisuudesta käytävä paneelikeskustelu AIKAKONE.
aika: keskiviikkona 8.2.2017 kello 14.15-16
paikka: Physicum-talo, Kumpulan tiedekampus, Gustaf Hällströmin katu 2a, auditorio D101
Pelastavatko robottiautot ilmanlaadun kaupungissa vai pitääkö meidän lähteä maapallolta kauas pois? Tutkijat puhuvat tulevaisuudesta, tieteidenvälisyydestä ja tieteen uusista aloista. Puhetta johdattelee toimittaja ja tiedetoimituksen esimies Jukka Ruukki Helsingin Sanomista.
Paneelissa akatemiatutkija Arto Klamin näkökulma on tulevaisuuden todennäköisyysohjelmointi, yliopistotutkija Leena Järvi puhuu ilmastonmuutoksen tieteestä, professori Ilpo Vattulaisen haasteena on biologisten ilmiöiden mallintaminen atomitasosta alkaen ja apulaisprofessori Tuuli Toivonen katsoo kansalaisia myös kaupunkitiedon tuottajina: mennään sporttisovelluksista sosiaaliseen mediaan.
Tilaisuus on kaikille avoin ja myös verkossa seurattavissa verkosta.
Kumpulassa tulevaisuudessa voi myös käväistä
Kumpulan kampuksen Tulevaisuustuubissa Physicum-talon aulassa ja käytävillä on 8.2. esillä myös muita tulevaisuuden tekijöitä kello 15 alkaen. Tervetuloa!
Tutustu Urbaani tulevaisuus -tiedeteeman ohjelmaan keväällä 2017 ja tule mukaan!
Osallistu myös avainsanoilla #HelsinkiFuture, #KumpulaScience #tiede2017, #lifescience @KumpulaScience @helsinkiuni
Lue lisää:
Yliopiston tutkimus, tutkimusalat, innovaatiot ja tiedeuutiset
Todennäköisyysohjelmointi on väline tulevaisuuden ennustamiseen