Kimppakämpissä kukkivat diplomatian taidot, mutta löytyykö yhteisöstä turvaa ja pysyvyyden tunnetta?

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2023.

Kavereiden kanssa asuminen on opiskelijoiden juttu — tai niiden juttu, jotka tahtovat pitkittää nuoruuttaan. Kommuunielämästä kuuluisi siirtyä ajallaan eteenpäin.

Suunnilleen näin Suomessa ajatellaan, yhteisöllistä asumista tutkiva Anna Heinonen sanoo. Elämän valintoja tuntuu ohjaavan normi, jonka mukaan ystävien joukko on onnellisen nuoruuden kulmakivi, mutta aikuistumista on aloilleen asettuminen puolison kanssa. Hyvän elämän norminmukaisia aineksia ovat pitkäkestoiset ihmissuhteet ja jatkuvuus. Lapsiperhevaihe kuuluu kuvaan.

Kimppakämppäelämään sen sijaan ei liity vakiintunutta mielikuvaa yhteisestä tulevaisuudesta. Yhteisön dynamiikan kannalta olennainen keskushenkilö saattaa vetäytyä omaan rauhaansa maalle tai muuttaa työn perässä ulkomaille. Puoliso kiilaa herkästi tärkeysjärjestyksessä ystävien ohi. Porukat hajoavat.

— On hyvin inhimillistä kaivata sitoutumista, mutta yhteisössä asuvalle ei ole tarjolla vakiovastauksia sitoutumista koskeviin kysymyksiin, Heinonen miettii.

Miten olen vastuussa kodin ilmapiiristä? Paljonko toisille kuuluu antaa tilaa? Entä paljonko heitä tulee kuunnella ja kannatella?

— Ydinperheen ja parisuhteen osalta samantapaisiin kysymyksiin on koko ajan vastaamassa armada parisuhdeterapeutteja, Heinonen vertaa.

Elämänkaarta määrittäviin normeihin kriittisesti suhtautuvia ihmisiäkin on. Esimerkiksi Pääkaupunkiseudun kommuunit/yhteisöt -Facebook-ryhmässä toisiaan etsivät kaiken ikäiset — tukevasti keski-ikäiset ja eläkeläiset muiden joukossa. Sama näkyy Yhteisöasuminen — kommuunit koolle -ryhmän seinällä.

— Yksi kiehtova porukka on yli viisikymppiset naiset, jotka ovat saaneet lapset käsistään, tutkija mainitsee.

Silloin yhteisössä asuminen voi olla kiinnostava seikkailu omien valintojen polulla.

Kommuunissa puntaroidaan omaa elämää

Heinonen kirjoittaa aiheesta väitöskirjaa, aineistonaan kolmisenkymmentä haastattelua ja etnografisia tutkimusmuistiinpanoja kahdesta kimppakämpästä.

— Asuin kahdessa eri kommuunissa muutamia viikkoja. Toisessa niistä oli minun lisäkseni kolme asukasta, toisessa kymmenen, Heinonen kertoo.

Varsin tyypillistä on, että vielä 25 ikävuoden kieppeillä yhteisöasuminen tuntuu letkeältä, kenelle tahansa sopivalta.

— Kolmenkymmenen tienoilla havahdutaan puntaroimaan, että oma elämänkulku taitaakin olla vähän epätyypillinen.

— Kun täyttää 35, paine on jo vahva. Moni miettii, että onko tämä ok vai olenko ajautunut tai jämähtänyt. Että mikä on oma suhteeni sosiaalisiin normeihin.

Pohdinnat riippuvat siitäkin, mitä elämässä on ehtinyt tapahtua ennen yhteisöön asettumista.

— Jos on jo ollut parisuhteessa ja eronnut siitä tai asuu yhteisössä perheensä kanssa, paine on pienempi.

Elämään sattumusten virtana suhtautuviakin on.

— Jokainen ei tietenkään kriisiydy. Jotkut ajattelevat enemmänkin, että kaikki täällä on joka tapauksessa väliaikaista.

Moni arvostaa omaa tilaa yhteisöllisyyden vastapainona

Yhteisöllistä asumista on tutkittu 1960–1970-lukujen jälkeen hyvin vähän, Anna Heinonen kertoo. Suljetun ydinperhepiirin avaaminen ja yhteisöllisyyteen panostaminen liittyivät tuolloin poliittisiin virtauksiin. Yhteiskunnalliset utopiat — Israelin kibbutseilta pohjoismaiseen kommuuniliikkeeseen — tuottivat samantyylisiä suhdekokeiluja.

Ajatus hippikommuuneista herättää yhä eläviä mielikuvia.

— Vapaasta seksistä innostunut yhteisö olisi kuitenkin nykypäivänä suorastaan radikaali, Heinonen sanoo.

Moni somessa kämppiksiä etsivä näyttää myös korostavan päihteettömyyttään, minkä lisäksi lähes jokainen mainitsee arvostavansa omaa tilaa yhteisöllisyyden vastapainona.

Yhteisöasumisella tavoitellaan useimmiten sellaisia suhteita, jotka täydentävät parisuhteen ja perhesuhteiden palettia, Heinonen määrittelee.

— Samalla on tärkeää, että on oma huone ja oven voi laittaa perässään kiinni. Jotkut kertoivat tutkimushaastattelussa, etteivät ole ikinä edes käyneet kämppistensä huoneissa.

Yhteisöasumisessa tarvitaan diplomaatin taitoja

Monet kimppakämpän asukkaista korostavat läheisiä suhteita ja puhuvat kotinsa asukkaista perhettä kuvaavin termein, vaikkapa kämppisperheenä. On yhteisöjä, joissa toisen huoneessa voi poiketa ilman lupaa.

— Yhteisöissä asuvat iloitsevat siitä, että seuraa löytyy läheltä ja arkiasioita voi jakaa spontaanisti, Heinonen sanoo.

Yhteisöasumisen puitteet synnyttävät ristivetoa: asut yhdessä mutta yksin — ja useimmiten ydinperhettä varten suunnitelluissa neliöissä.

— Tilajakoa on kiinnostava pohtia eri aistien kannalta. Paistuvan sipulin tuoksu leviää pannulta, ja ruoan haju voi muuttaa tilan äkisti. Myös äänet kantautuvat. Olen seurannut kuulokkeiden käyttöä, katsekontaktien välttelyä ja muita tapoja vetää rajoja.

Heinonen kuvailee kimppakämpissä asuvia diplomaateiksi.

— He ovat taitavia neuvottelemaan ja luonnehtivat toisiaan kohteliaasti. Toimeen tulemisen pyrkimys tuntuu läpäisevän kaiken. Kommunikaation tärkeyttä painotetaan hiukan samalla tapaa kuin nykyisin paljon puhutuissa avoimissa ja polyamorisissa suhteissa.

Huomaavaisuus ei tarkoita, että elämä olisi helppoa. Kimppa-asumiseen voi liittyä turhan höttöisiä assosiaatioita. Yhteisöllinen elämäntapa ei suojaa konflikteilta, tutkija toteaa.

— Riidat ovat vaikeita perheissäkin. Kimppakämpässä syntyy lisähankausta siitä, että kuljetaan yhteiskunnan rakenteita vastaan.

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.