Työskentely tieteen ja kulttuurin parissa on parasta, mitä tiedän. Olen tehnyt tutkimusta, julkaissut kirjoja ja artikkeleita, kuratoinut näyttelyitä ja johtanut kulttuuriorganisaatioita Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Ruotsissa. Olen rekrytoinut tutkijoita, tukenut tutkijoiden liikkuvuutta, luonut pelipaikkoja ja mahdollisuuksia. Dosenttina olen saanut opettaa ja ohjata.
Olen käytännössä nähnyt, kuinka suuri merkitys näillä kahdella sivistyksemme kannalta keskeisellä ajattelun ja luomisen alueella, tieteellä ja kulttuurilla, on yhteiskunnan identiteetille.
Samalla olen myös oivaltanut, kuinka hämmästyttävän vähän tieteestä ja kulttuurista tiedetään. Kysymykseen on puuttunut muun muassa Tukholman Handelshögskolanin rehtori, professori Lars Strannegård kirjassaan Kunskap som känns: en lovsång till att lära sig något nytt (2021), jossa hän perustelee, miksi ruotsalaisten ekonomien tulisi osata keskustella taiteesta, filosofiasta ja kirjallisuudesta.
Ilman tiedettä ja kulttuuria ei synny uutta
Tiede ja kulttuuri ovat elävän ja kasvukykyisen maan elinehto. Jos tiedettä ja kulttuuria ei ole, käteen ei jää mitään. Ei tietoa menneisyydestä, ei ymmärrystä nykypäivästä, eikä ajatusta tulevaisuudesta. Ei synny uutta. Ilman tiedettä ja kulttuuria ei ole myöskään bisnestä. Ja maa, tässä tapauksessa Suomi, voidaan laittaa kiinni.
Tämän ymmärtäminen on aivan olennaista juuri nyt, kun keskusteluhorisontti helposti kapenee yhteiskunnan polarisoitumisen, poliittisen nokkapokan ja somessa huutelun nimissä. Yhteismitattomia asioita ajetaan vastakkain. Tieteellisen tiedon merkitystä näkee välillä jopa vähäteltävän niin että silmiä kivistää ja aivoihin sattuu.
Samalla juuri tieteissä ja taiteissa on tulevaisuus. Nuorilla tulee olla jatkossakin mahdollisuus opiskella ja saada korkeatasoista opetusta ja ohjausta. Tutkijoilla ja taiteilijoilla on oltava mahdollisuus ajatella, kokeilla, erehtyä ja onnistua.
Hankerahoituksen tulee toimia, ja vastuutakin on hyvä jakaa mahdollisimman leveille hartioille. Yliopistojen pitää huolehtia professuureistaan, myös pienempien, mutta tärkeiden oppiaineiden osalta. Ei ole sattumaa, että kasvuhakuiset yhteiskunnat 1800-luvun loppupuolella nojasivat vahvasti tieteeseen ja kulttuuriin.
Yhteiskunnan arvovalinta
Tieteeseen, koulutukseen ja kulttuuriin investoiminen on yhteiskunnan arvovalinta. Ja se edellyttää yhteisiä tekoja. Saman asian äärellä olevia vastuunkantajia on useita: poliittiset päättäjät, julkishallinto, asiantuntijat, yksityiset ja julkiset organisaatiot, rahoittajat sekä tekijöiden suuri joukko.
Merkittävien tulosten saavuttaminen edellyttää uudelleenajattelua esimerkiksi resurssien kohdentamisessa. Vastuun välttelystä, liian pienten asioiden kanssa pipertämisestä ja yhteistyökammosta pitäisi päästä eroon.
Yliopistot ovat avainpelaajia, joilla on keskeinen rooli arvoketjujen rakentajana yhteiskunnan eri toimijoiden välillä. Laaja-alainen sivistys, tiede ja kulttuuri luovat edellytykset maan taloudelliselle menestykselle ja identiteetille, josta pitäisi voida olla ylpeä. Tämä onnistuu vain, jos haluamme oikeasti tehdä yhdessä ja oppia uutta.
Susanna Pettersson on Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtaja ja Helsingin yliopiston alumni. Hän aloittaa kesäkuussa 2023 Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtajana.
Tiede ja koulutus rakentavat hyvinvointimme. Niihin panostaminen on tulevaisuutemme kohtalonkysymys. Lue lisää siitä, miten tutkimus ja koulutus vaikuttavat yhteiskunnassa ja tutustu Helsingin yliopiston hallitusohjelmatavoitteisiin 2023–2027. #Siksitiede