Uusi sovellus motivoi käyttäjiä terveellisiin elämäntapoihin

Helsingin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet älypuhelinsovelluksen, joka voi auttaa ihmisiä sitoutumaan terveellisiin elämäntapoihin, esimerkiksi terveyttä edistävään liikkumiseen. Sovellus voi tukea erityisesti ihmisiä, jotka eivät ole aktiiviliikkujia.

Johtavassa terveyssovelluksia käsittelevässä tieteellisessä aikakauslehdessä julkaistu tutkimus lähtee liikkeelle siitä, että liikunnan lisääminen on paljon monitahoisempi ilmiö kuin askelten seuraaminen. Jotta elämäntavat muuttuvat, ihmisten täytyy motivoitua, ylläpitää intoa ja kokea itsensä seuraamisesta olevan hyötyä.

Eurooppalaisessa tutkimushankkeessa kehitetty Precious-älypuhelinsovellus ohjaa käyttäjää pohtimaan syitä, miksi hän lisäisi liikuntaa. Minkälaisia elämäntavoitteita liikunnan lisääminen auttaisi saavuttamaan? Miltä tuntuisi, jos liikunta olisi osa elämääni? Minkälaisia hyviä hetkiä olen kokenut ollessani aktiivinen? Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, auttaako motivoivan haastattelun pohjalle rakennetun sovelluksen käyttö pohtimaan tällaisia kysymyksiä.

Käyttäjiä pyydettiin ajattelemaan ääneen samalla kuin he käyttivät sovellusta. Tulokset olivat positiivisia: sovellus auttoi käyttäjiä tekemään valintoja heille tärkeistä tavoitteista ja miettimään, kuinka liikunta voisi olla osa niiden saavuttamista.

– Sovellusten täytyy ottaa huomioon, että terveyttä edistävät aktiviteetit ovat osa jokapäiväistä elämää. Aika joka käytetään liikuntaan voi olla pois jostakin muusta. Tavoitteemme on auttaa käyttäjiä muistamaan, miksi he haluavat liikkua ja mitä se tuo heidän elämäänsä, sanoo artikkelin kirjoittaja Johanna Nurmi Helsingin yliopistosta.

Sovelluksella pyritään löytämään kiinnostus

Motivoivaa haastattelua käytetään laajasti elämäntapaohjauksessa, ja tulokset ovat usein hyviä. Jos motivoiva haastattelu onnistutaan automatisoimaan älypuhelinsovellukseen , palvelu olisi helposti ja edullisesti ison ihmisjoukon saatavilla. Tuki olisi myös tarjolla juuri silloin, kun käyttäjä tarvitsee sitä eniten.

– Pystymme tarjoamaan vaihtoehtoja ja pohdintatehtäviä henkilöille, joilla on edes alustava motivaatio pohtia elämäntapojaan. Iso haaste digitaalisille terveyssovelluksille on saada myös sellaiset käyttäjät mukaan, joilla tätä kiinnostusta ei ole. Precious-sovelluksessa pyrimme tähän keskittymällä hyvän vuorovaikutuksen luomiseen ja kehittämällä pelillisiä tekniikoita, Nurmi kertoo.

Precious-sovellus tavoittelee vuorovaikutussuhdetta käyttäjän ja sovelluksen välille

Motivoiva haastattelu auttaa sovellusta rakentamaan luottamuksellisen suhteen käyttäjään. Eräs väylä siihen on tukea itsemääräämisteoriassa esitettyjä psykologisia perustarpeita, jotka ovat tärkeitä motivaation syntymiselle. Ihmisten tarvitsee kokea omistajuutta, pystyvyyden tunnetta ja yhteenkuulumisen tunnetta, jotta toiminta tuntuu merkitykselliseltä.

– Motivoiva haastattelu tarjoaa tekniikoita muutoksen pohtimiseen, mutta myös tukea liikuntaan sitoutumiseen. Sovellus voi antaa empaattista palautetta ja kannustaa eteenpäin vaikka tavoitteet eivät toteutuisikaan, Nurmi lisää. 

Hauskanpito auttaa muuttumaan

Precious-sovellus sisältää pohdintatehtävien lisäksi pelillistä sisältöä, jonka tavoite on tehdä omaseurannasta hauskaa ja haastavaa. Nämä kaksi lähestymistapaa perustuvat motivaatiotutkimukseen, joka osoittaa, että ihmiset motivoituvat parhaiten, kun he saavat sisäistä mielihyvää toiminnasta tai kun he kokevat, että toiminta vastaa heidän arvojaan ja identiteettiään.

Käyttäytymisenmuutoksen ei siis tarvitse olla vakavaa. Precious-sovelluksessa päivittäiset askelet muodostavat vuorinäkymän. Vuorenhuipulle ilmestyy lippu, jos päivän askeltavoite saavutetaan.

– Liikunta on ihan yhtä terveellistä tekee sen hyvinvoinnin vuoksi tai siksi, että nauttii pelaamisesta. Digitaaliset zombiet ja Pokémonit ovat auttaneet monet ulos ja lenkille, Nurmi muotoilee.

Precious-sovellusta testanneet 12 henkilöä olivat tyytyväisiä siihen, että he saattoivat valita elämäntavoitteita ja heille tärkeitä aktiviteetteja. He eivät kuitenkaan halunneet tulla profiloiduksi tietynlaiseksi käyttäjäksi.

– Käytettävyystesteissä huomasimme, että meidän täytyy korostaa sitä, että käyttäjät voivat aina muuttaa tavoitteitaan ja lempiaktiviteettejaan. Palvelun räätälöinti ei saisi tarkoittaa, että kerran tehty valinta lukitsee tulevaisuuden vaihtoehdot, Nurmi toteaa.  

Lisätiedot:
Tohtorikoulutettava Johanna Nurmi
Puh.  0504484297
Johanna.nurmi@helsinki.fi

Yliopistonlehtori, vastuullinen tutkija Ari Haukkala
puh. +358504480951
ari.haukkala@helsinki.fi

Julkaisu:
Nurmi J, Knittle K, Ginchev T, Khattak F, Helf C, Zwickl P, Castellano-Tejedor C, Lusilla-Palacios P, Costa-Requena J, Ravaja N, Haukkala A. (2020) Engaging users in the behavior change process with digitalized motivational interviewing and gamification: Development and feasibility testing of the Precious app. JMIR mHealth and uHealth. DOI: 10.2196/12884 URL: https://mhealth.jmir.org/2020/1/e12884