Uusi autovasta-ainetesti tarkentaa verisairauksien diagnostiikkaa - professori Satu Mustjoelle ERC-rahoitusta diagnoosimenetelmän kehittämiseen

Professori Satu Mustjoki Helsingin yliopistosta on saanut Euroopan tutkimusneuvoston ERC Proof of Concept (PoC) -rahoituksen, joka on tarkoitettu perustutkimuksessa tehdyn havainnon kaupallisen tai yhteiskunnallisen potentiaalin selvittämiseen.

ERC PoC -rahoitusta voivat hakea vain ne tutkijat, joilla on jo ennestään ERC-tutkimusrahoitusta. Myönnettävä summa on 150 000 euroa.

Professori Satu Mustjoki sai vuonna 2015 viisivuotisen yli kahden miljoonan euron ERC Consolidator -rahoituksen poikkeavien immuunivasteiden tutkimiseen, ja yhtenä tutkimuskohteena olivat luuytimen toimintahäiriöistä johtuvat harvinaiset verisairaudet. Näiden sairauksien tarkka diagnosoiminen on vaikeaa, ja oikean diagnoosin saaminen voi kestää kauan. Virheellinen diagnoosi voi johtaa epätarkoituksenmukaiseen hoitoon, josta voi aiheutua vakavia sivuvaikutuksia.

Yksi tähän ryhmään kuuluvista sairauksista on aplastinen anemia (AA), jossa luuytimen kantasolujen uskotaan vioittuneen immunologisen mekanismin kautta.

– Tunnistimme aplastista anemiaa sairastavien potilaiden verinäytteistä uuden autovasta-aineen. Kävi ilmi, että tämän autovasta-aineen perusteella AA-potilaiden joukosta voidaan tunnistaa erillinen potilasryhmä, jolla on samanlainen geneettinen tausta ja siten todennäköisesti myös samanlainen sairauden syntymekanismi, Mustjoki kertoo. 

– Alustavat tuloksemme osoittavat, että autovasta-ainemittauksella voimme diagnosoida AA-potilaat nykyistä tarkemmin ja löytää täsmällisen diagnoosin näille potilaille, jotka on aikaisemmin luokiteltu virheellisesti muihin tautiryhmiin.

Autovasta-ainetestiä voitaisiin mahdollisesti käyttää myös poissulkevana laboratoriotestinä potilailla, joilla on selittämätön puna- ja valkosolujen vähyys. Nämä ovat yleisiä ongelmia ikääntyvillä ihmisillä ja tämän takia löydöksellä on myös laajempaa kaupallistamispotentiaalia. 

Mustjoen ryhmän tavoitteena on kehittää autovasta-ainetestistä edullinen laboratoriomenetelmä, jota voidaan käyttää saman tyyppisissä laitteissa, joilla tehdään muita autovasta-ainemäärityksiä. Nyt saamallaan ERC PoC-rahoituksella Mustjoen ryhmä kehittää testausmenetelmää ja kartoittaa vaihtoehtoja testin kaupallistamiseksi.

– Autovasta-ainemääritys parantaa diagnostista tarkkuutta, jolloin potilaita voidaan hoitaa yksilöllisesti. Tällä voi ajan myötä olla suuri merkitys sadoilletuhansille potilaille, ja samalla tehokas, oikein suunnattu hoito säästää terveydenhuollon varoja. Lisäksi autovasta-aineen kohdeproteiinin merkityksen ymmärtäminen luuytimen vajaatoiminnassa voi tulevaisuudessa johtaa uusiin tehokkaampiin hoitoihin, Mustjoki toteaa.

Mustjoki johtaa lääketieteellisen tiedekunnan TRIMM-tutkimusohjelmaa ja on myös mukana HiLIFE Fellows -ohjelmassa. Lisäksi Mustjoen ryhmä on mukana Suomen Akatemian lippulaivaohjelmaan kuuluvassa digitaalisen yksilöllistetyn syöpälääketieteen iCAN-hankkeessa.

ERC PoC -rahoituksen sai myös professori Vincenzo Cerullo Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta; myös Cerullon tutkimusryhmä on mukana TRIMM-tutkimusohjelmassa ja iCAN-hankkeessa.

Lisätietoja:
Professori Satu Mustjoki, Helsingin yliopisto ja HUS
Puh. 09 4717 1898
Sähköposti: satu.mustjoki@helsinki.fi
@hruh_research
@TRIMMprogram
Hematology Research Unit

Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) tiedote: 54 ERC grantees backed to bring research findings to market