UPM tukee innovaatioita syöpätutkimuksessa Biomedicum Helsinki -säätiön kautta

UPM tukee uusia innovaatioita sairauksien tutkimuksessa myöntämällä merkittävän lahjoituksen Biomedicum Helsinki -säätiölle.

UPM:n lahjoitus kohdennetaan erityisesti solumallien käyttöön pohjautuvaan syöpätutkimukseen. Näiden mallien avulla tutkitaan sairauksien syntymekanismeja ja syöpälääkkeiden toimintaa. Uusien solumallien avulla voidaan tulevaisuudessa kehittää myös nykyistä tehokkaampia hoitoja ja parannuskeinoja vakaviin sairauksiin.

”UPM:n lahjoitus antaa hienon lisämahdollisuuden säätiölle tukea nuoria tutkijoita ja heijastaa lisääntyvää yritysyhteistyötä syöpätutkimuksessa ja yksilöllisessä lääketieteessä. Tämä luo hienoja mahdollisuuksia Meilahteen ja kansallisen syöpäkeskuksen myötä koko Suomeen”, sanoo Biomedicum Helsinki -säätiön asiamies professori Tomi Mäkelä.

Syövän hoidossa otetaan jatkuvasti onnistuneita edistysaskeleita, ja lupaavia tutkimustuloksia syntyy muun muassa biolääketieteen sekä yksilöllisen lääketieteen alueilla. Uudelle tiedolle ja ratkaisuille on kuitenkin edelleen suuri tarve.

”Innovaatiot ja vastuullisuus ovat UPM:lle tärkeitä teemoja. Kannustamalla tutkijoiden työtä Biomedicum Helsinki -säätiön kautta haluamme osaltamme edesauttaa uusien innovaatioiden syntymistä alueella, joka koskettaa laajasti yksilöitä ja yhteiskuntaa”, UPM:n teknologiajohtaja Jyrki Ovaska sanoo.

Lisätietoja:

Johtaja Juuso Konttinen
UPM Biochemicals
juuso.konttinen@upm.com
puh.  040 531 7405

Professori Tomi Mäkelä
Biomedicum Helsinki -säätiö
tomi.makela@helsinki.fi
puh. 050 528 6128

Lue lisää aiheesta: Terveys