Tutkija kehitti unenparantajan

Pujota lakanan alle pehmeä anturi ja aamulla kuulet, kuinka yö sujui. Tietojenkäsittelytieteestä väittelevä Joonas Paalasmaa kehitti laitteen, joka antaa huonosti nukkuvalle vinkkejä parempaan uneen.

Yöt tuottavat huolta joka kolmannelle: nukahtamisvaikeuksia, heräilyä, huonoa unta tai unenaikaisia hengitysongelmia. Moni vain haukottelee ja kiroaa tai nappaa nukahtamislääkkeen.

Joonas Paalasmaan ratkaisu oli toinen. Hän ryhtyi kehittelemään välinettä, jolla ihmiset pystyvät havainnoimaan untaan – mukavasti kotona, omassa sängyssä. Havainnot puolestaan voivat toimia pohjana univalmennukselle. Tähän mennessä päätös on poikinut keksinnön nimeltä Beddit sekä kunnioitettavan määrän tutkimustietoa.

Beddit-unimittauslaitteessa hyödynnetyt mittausmenetelmät ja -matematiikka joutuvat tällä viikolla syyniin, kun Paalasmaa puolustaa 7.2. unen monitorointia koskevaa tietojenkäsittelytieteen väitöskirjaansa.

Kuorsaus, leposyke ja unen määrä 

Bedditiä käytetään livauttamalla pehmeä mittausanturi illalla lakanan alle. Koje alkaa tarkkailla hengitystä ja liikkeitä sekä sydämen sykettä, ja arvioi tulosten pohjalta unen laatua ja määrää.

‒ Olen huomannut, että tulokset korreloivat hyvin seuraavan päivän olon kanssa. Tentti tai muu stressi näkyy, Paalasmaa kehuu.

Beddit näyttää keräämänsä informaation verkkopalvelun tai mobiililaitteen avulla ja antaa ohjeita unen parantamiseksi. Vinkit riippuvat mittaustuloksista ja käyttäjän profiiliinsa syöttämistä tiedoista.

‒ Räätälöityjen uniohjeiden antaminen on haastavaa. Vinkkejä pitää tuottaa satoja, jotta ne sopivat käyttäjien yksilöllisiin tarpeisiin ja käyttäjä kokee sovelluksen älykkääksi ja hyödylliseksi, Paalasmaa sanoo.

Yhteisörahoituksesta vauhtia

Innostusta on joka tapauksessa ilmassa. Beddit onnistui keräämään Yhdysvalloista käsin joukkorahoituksena lähes puoli miljoonaa dollaria parissa kuukaudessa.

Tuotteen lähimmät kilpailijat ovat pikemminkin lääketieteellisten diagnoosien tekemiseen kuin kotikäyttöön sopivia laitteita.

Paalasmaan työn ohjaajana yliopistolla toimi professori Hannu Toivonen, tiedonlouhinnan spesialisti ja maailman nimekkäimpiä asiantuntijoita niin kutsutun laskennallisen luovuuden alalla.

Toivosta ja hänen ryhmäänsä kiinnostaa muun muassa tiedon esittäminen eri aistein havaittavassa muodossa. Ryhmä tekee Kumpulan kampuksella konesävellyksiä, joilla tutkitaan mahdollisuutta muuntaa dataa musiikiksi. Jos tietoa voi visualisoida, miksei sitä voisi myös äänellistää?

Beddit on näiden pohdintojen ja etsintöjen yksi sovellus.