Suuri osa polven tähystysleikkauksista turhia

2.1.2014
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan polven tähystysleikkauksesta ei ole hyötyä potilaille, joiden polvivaivat johtuvat ikääntymiseen liittyvistä nivelmuutoksista. Tutkimus on julkaistu arvostetussa NEJM-tiedelehdessä.

FIDELITY-tutkimuksessa polven rappeumaperäisen nivelkierukkarepeämän leikkaushoitoa verrattiin lumekirurgiaan. Vuoden kuluttua toimenpiteestä leikkausryhmään ja lumeryhmään kuuluneet olivat yhtä vähäoireisia ja tyytyväisiä polvensa tilanteeseen.

– Tulosten perusteella on selvää, että leikkaus ei näissä tapauksissa ole tehokas hoitomuoto. Vaikea kuvitella, että näin selkeä tulos ei johtaisi merkittäviin muutoksiin hoitokäytännöissä, toteavat dosentti Teppo Järvinen ja ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Raine Sihvonen.

Polvivaivat – sekä vammoista että ikääntymismuutoksista aiheutuvat – ovat yleisiä ja kuormittavat paljon terveydenhuoltoa. Yleisin hoitoa vaativa löydös polvessa on nivelkierukan repeämä, jonka hoidoksi on vakiintunut polven tähystyksessä tehtävä kierukan revenneen osan poistoleikkaus. Suurin osa hoidetuista kierukkarepeämistä on degeneratiivisia eli rappeumaperäisiä.

– Tämä leikkaus on kaihileikkauksen jälkeen yleisin kirurginen toimenpide lähes kaikissa länsimaissa. Suomessa kierukan osapoistoja tehdään vuosittain lähes 12 000 ja USA:ssa noin miljoona, Sihvonen kertoo. Vuositasolla näihin leikkauksiin liittyvät kustannukset ovat Suomessa yli 100 miljoonaa euroa.

Jo aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että polven tähystysleikkauksella ei voida helpottaa nivelrikosta kärsivän potilaan oireita. FIDELITY -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää onko tähystyksessä tehty kierukan osapoisto tehokas hoito potilaan oireisiin silloin, kun oireet johtuvat degeneratiivisesta kierukkarepeämästä.

Tutkimukseen osallistui 146 potilasta, iältään 35 - 65-vuotiaita. Heidät satunnaistettiin joko revenneen kierukan osapoistoon tai lumekirurgiaan, jolloin suoritettiin simuloitu toimenpide. 
Vuoden kuluttua leikkauksesta potilailta selvitettiin polven paranemista, oireiden esiintymistä ja tyytyväisyyttä hoitoon ja sen tuloksiin.

Molemmissa ryhmissä suurin osa potilaista oli tyytyväinen polvensa tilanteeseen ja koki polvensa paremmaksi kuin ennen toimenpidettä.

– Näiden tulosten perusteella on syytä kyseenalaistaa nykyinen hoitolinja, jossa rappeumaperäisen polven oireiluun tarjotaan hoidoksi kierukan osapoistoa – näyttää ilmeiseltä, että leikkauksen sijasta näiden potilaiden hoidon pitäisi perustua lihasharjoitteluun ja kuntoutukseen, Järvinen sanoo. 
 

FIDELITY-tutkimushankkeessa olivat mukana Helsingin, Kuopion ja Turun yliopistolliset sairaalat, Tampereen Hatanpään sairaala, Jyväskylän keskussairaala ja THL.

Lue lisää aiheesta: Terveys