Suomalaiset mukaan ratkomaan globaalin ruokatuotannon tulevaisuutta

Suomalaiset etsivät ratkaisuja ruokatuotannon haasteisiin eurooppalaisessa yhteenliittymässä, jolle on myönnetty 400 miljoonan euron rahoitus.

Helsingin yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT ovat menestyneet Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) KIC-rahoitushaussa. Suomalaiset ovat mukana ruokatuotannon haasteisiin ratkaisuja etsivän 50 eurooppalaisen toimijan yhteenliittymässä, jolle on myönnetty noin 400 miljoonaa euroa.

Kestävä ja turvallinen ruokatuotanto on merkittävä tulevaisuuden haaste, sillä YK on arvioinut ruuan kysynnän kasvavan 70 prosentilla vuoteen 2050 mennessä.  Rahoituksen saanut EIT Food etsii ratkaisuja kestävään ja turvalliseen ruokahuoltoon 13 eri maan yritysten, yliopistojen ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyöllä.  

Suomesta Helsingin yliopiston ja VTT:n lisäksi mukana on Valio. Seuraavan seitsemän vuoden aikana yhteenliittymän on tarkoitus moninkertaistaa rahoituksensa yksityisten ja julkisten investointien kautta.  Tavoitteena on muun muassa vauhdittaa 350 start-upin kehittymistä ja tuottaa 290 tuote-, palvelu- ja prosessi-innovaatiota.

Helsingin yliopistosta valmistelua on johdettu elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksesta. Tutkimuksesta ja innovaatiotoiminnasta vastaava vararehtori Keijo Hämäläinen listaa innostuneena yhteistyön mahdollisuuksia.

– EIT-rahoitus ja yhteistyöverkostot tarjoavat meille uusia kontakteja ja kanavia viedä tutkimusta käytäntöön. Monitieteisenä yliopistona voimme antaa konsortiolle paljon muun muassa ruokatutkimuksen, innovaatioiden ja koulutuksen alalla.

VTT:llä on kokemusta kahdesta aiemmin käynnistyneestä KIC-konsortiosta.  Julkisen ja yksityisen sektorin yhdistävät keskittymät on koettu erinomaiseksi tavaksi verkottua ja edistää alan kilpailukykyä, sanoo hanketta VTT:llä valmistellut tutkimusprofessori Kaisa Poutanen.

 – Elintarvikealalla on globaalien haasteiden lisäksi paljon kehittymisen mahdollisuuksia esimerkiksi yksilöllisen ravitsemuksen ja digitaalisten palvelujen puitteissa. Monialainen yhteistyö antaa tähän uudessa konsortiossa hyvän kasvupohjan.

Hakemusvalmistelua ovat tukeneet Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö, Uudenmaan liitto ja maa- ja metsätalousministeriö.

EIT selects winning innovation partnership in Food »

Lisätiedot

Keijo Hämäläinen
Vararehtori
Helsingin yliopisto
02941 22216
keijo.hamalainen@helsinki.fi

Kaisa Poutanen
Tutkimusprofessori  
VTT
040 540 3326
Kaisa.Poutanen@vtt.fi

                                                    

Lue lisää aiheesta: Terveys