Onko ehkäisy naisten asia?

17.1.2018
Miesten e-pilleri on ollut kehitteillä vuosia, mutta antaa yhä odottaa itseään. Jatkotutkimus saanee kuitenkin rahoitusta.

Naisille on kehitetty jos jonkinmoista ehkäisymuotoa: on kupari- ja hormonikierukka, e-pillerit ja yhdistelmäpillerit, pessaari ja sterilisaatio. Miehellä on kaksi ehkäisyvaihtoehtoa: kondomi tai sterilisaatio.

Miesten sterilisaation suosio on hitaasti kasvanut samaan aikaan, kun naisten sterilisaatioluvut ovat romahtaneet. Ennakkotietojen mukaan miehiä sterilisoitiin viime vuonna ensimmäistä kertaa naisia enemmän. Luvut liikkuvat muutamissa tuhansissa vuosittain, joten uusille, tehokkaille ehkäisytavoille olisi miljoonamarkkinat.

Viime vuonna Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa 76 prosenttia miesten hormonaalista ehkäisyä kokeilleista olisi halunnut jatkaa lääkkeen käyttöä, sivuvaikutuksista huolimatta. Tutkimus sai julkisuutta, koska se oli jouduttu keskeyttämään lääkkeen sivuvaikutusten, esimerkiksi aknen ja mielialavaihteluiden takia. Moni nainen saattoi hymähtää aiheesta lukiessaan. Samankaltaiset oireet ovat varsin tuttuja e-pillerien käyttäjille.

LÄÄKEYHTIÖT EMPIVÄT

Miesten hormonaalista ehkäisyä on kehitetty vuosikymmeniä, mutta markkinoille tuotteita ei ole yrityksistä huolimatta saatu.

Helsingin yliopiston professori ja naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Oskari Heikinheimo sanoo, että keinot miesten hormonaaliseen ehkäisyyn ovat olleet olemassa jo pitkään.

— Ongelma on, että lääkeyhtiöt eivät ole olleet tarpeeksi kiinnostuneita.

Turun yliopiston lisääntymislääketieteen dosentti Antti Perheentupa oli mukana miesten hormonaalista ehkäisyä käsitelleessä tutkimuksessa vuonna 2008. Tulokset olivat lupaavia, sillä siittiöiden tuotanto laski merkittävästi.

Tutkimuksen taustalla olleet lääkeyhtiöt eivät kuitenkaan halunneet jatkaa tutkimusta, koska niiden mukaan miesten hormonaalisen ehkäisyn markkinoilta ei ollut luvassa tuottoja. Yhtiöitä arveluttavat riskit, esimerkiksi korvausvaatimukset lääkkeiden mahdollisista sivuvaikutuksista.

VAPAUS JA VASTUU

Yksi tärkeä syy siihen, miksi nainen kantaa edelleen suuremman vastuun ehkäisystä, on että naisen munasarjojen toimintaa on ollut helpompi kontrolloida, Perheentupa kertaa. Munasoluja irtoaa keskimäärin yksi kuukaudessa siinä missä siittiöitä syntyy satoja miljoonia.

Nainen on myös se, joka tulee raskaaksi.

— Joskus miehet häipyvät kuin tuhka tuuleen, kun raskaustesti näyttää positiivista, Heikinheimo sanoo.

Toisaalta: jos naisten ehkäisyä alettaisiin tutkia nyt, tutkimus kohtaisi samanlaisia ongelmia kuin miesten ehkäisyn tutkiminen.

— Riskit ja ongelmat, joita hormonaaliseen ehkäisyyn liittyy, nähtäisiin ihan eri valossa kuin aiemmin, Perheentupa arvioi.

Amerikkalainen Popular Science -lehti kirjoittaa, että kun naisten e-pilleri hyväksyttiin 1960-luvulla, Yhdysvaltojen lääkevirasto FDA:n kriteerit olivat nykyistä löyhemmät. Vaikka sivuvaikutuksista raportoitiin tuoreeltaan, lääkkeiden suosio nousi, sillä naiset menettivät ei-toivotun raskauden vuoksi enemmän kuin nykyään.

Popular Science -lehdessä haastatellun, viimeisimmässä miesten hormonaalisessa ehkäisytutkimuksessa mukana olleen lääkäri Mario Philip Reyes Festinin mukaan kiinnostusta miesten e-pilleriä kohtaan on paljon. Tämä mahdollistanee rahoituksen uusia tutkimuksia varten.

1960-luvun naisille e-pilleri merkitsi vapautta valita, milloin perustaa perheen. 2000-luvun miehille e-pilleri voisi puolestaan merkitä vastuun ottamista ehkäisystä ja sen mahdollisista sivuvaikutuksista.

PILLERIKOHUN VAIKUTUKSET

Naisten e-pillereiden sivuvaikutuksia tutkitaan edelleen. JAMA Psychiatry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että e-pillereitä käyttävät naiset käyttävät muita useammin masennuslääkkeitä.

Vuonna 2013 Suomessakin uutisoitiin laajasti, että e-pillerit olivat aiheuttaneet Kanadassa yli 20 kuolemaa. Seuraavina vuosina hormonaalisten ehkäisyvalmisteiden myynti laski, mutta nyt myynti on taas noussut.

Usein unohdetaan, että riskit ovat hyvin pieniä niiden kohdalla, jotka ovat käyttäneet e-pillereitä ilman ongelmia, Perheentupa toteaa.

— Riskit liittyvät aloittamiseen ja lopettamiseen. Lääkärit aika hyvin tietävät, kenelle e-pilleriä ei kuulu kirjoittaa riskien takia.

Pillerikohuista voi seurata murhetta, jos moni lopettaa ehkäisyn käytön sivuvaikutuksien pelossa.

— Siitä seuraa ruuhka raskaudenkeskeytyspoliklinikalla. Eivätkä ihmiset ole sen onnellisempia, Perheentupa sanoo.

VÄLIAIKAISESTI STERIILI

Miehille kehitetään e-pillerin lisäksi myös muita pitkäaikaisia ehkäisymenetelmiä. Yksi niistä on Vasalgel-ruiske, jonka pitäisi saada aikaan väliaikainen sterilisaatio estämällä siittiöiden kulku siemenjohtimessa.

Tutkimuksen taustalla on Parsemus Foundation -säätiö, jonka mukaan isot lääkeyhtiöt eivät rahoita tutkimusta, koska menetelmä ei ole lääke ja lääkkeiden myyminen on tuottoisampaa.

Ruiske saatettaisiin saada markkinoille nopeastikin, kun taas lääkkeiden tutkimiseen taas menee vuosia. Reversibiliteetistä eli hedelmällisyyden palautumisesta ei kuitenkaan ole vielä luotettavaa näyttöä edes eläinkokeilla.

TIPPURIN UHKA

— Kondomia ei saa unohtaa, kun puhutaan ehkäisystä, sillä muut ehkäisymenetelmät eivät estä sukupuolitautien leviämistä, Perheentupa muistuttaa.

Sellaisia tippurikantoja, joihin mitkään antibiootit eivät enää tehoa, on Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan havaittu Ranskassa, Japanissa ja Espanjassa.

Uusien antibioottien kehittäminen tippuria vastaan ei ole lääkeyhtiöille houkuttelevaa, sillä lääkettä käytetään vain lyhyen aikaa ja taudin aiheuttava bakteeri kehittää resistenssin nopeasti. Uusia antibiootteja odotellessa kondomin käyttö on entistä tärkeämpää.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/10/17.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lue lisää aiheesta: Terveys