Tulos ilmenee laajasta suomalaisesta kohorttitutkimuksesta, jossa seurattiin 56 826 potilasta, jotka olivat olleet masennuksen vuoksi ensimmäistä kertaa psykiatrisessa sairaalahoidossa vuosina 1991–2011.
Tutkimuksessa verrattiin itsemurhan riskiä eri aikakausina hoidossa olleiden potilaiden välillä. Masennuspotilaiden sairaalahoidon jälkeinen riski kuolla itsemurhaan on laskenut ajan myötä johdonmukaisesti ja puolittunut 1990-luvun alkuun verrattuna.
Vuosina 1991–1995 hoidossa olleisiin potilaisiin verrattuna oli vuosina 1996–2000 hoidettujen potilaiden itsemurhan riskitiheyksien suhde (hazard ratio) laskenut 0,69 kertaiseksi, vuosina 2001–2005 hoidettujen 0,54 kertaiseksi, ja vuosina 2006–2011 hoidossa olleilla potilailla noin puoleen 0,48 kertaiseksi.
Potilaita seurattiin tutkimuksessa rekisteritietojen avulla keskimäärin 11 ja pisimmillään 24 vuoden ajan aina vuoteen 2014. Itsemurhan todennäköisyys oli potilailla 24 vuoden seurannassa 6,1 prosenttia. Itsemurhakuoleman todennäköisyys oli miehillä kaksinkertainen (8,6 %) naisiin verrattuna (4,1 %). Tutkimuksessa käytettiin THL:n MERTTU-tutkimusaineistoa.
Taustalla on useita eri suuntaan vaikuttavia tekijöitä
Tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että masennuksesta kärsivien potilaiden itsemurhariski voi väestötasolla olennaisesti muuttua ja on tuntuvasti laskenut nykyisten hoitokäytäntöjen aikana. Suomessa itsemurhien määrä oli suurimmillaan vuonna 1990, minkä jälkeen se on puolittunut vuoteen 2014 mennessä. Tämä tutkimus kertoo, että vaikeasti masentuneiden sairaalahoidossa olleiden potilaiden itsemurhariski on laskenut samankaltaisesti.
Tutkimus ei kuitenkaan kerro masennuspotilaiden itsemurhariskin vähenemisen syistä. Mahdollisia taustatekijöitä havaitulle kehitykselle on useita, ja ne ovat voineet nopeuttaa tai hidastaa kehitystä:
- Psykiatristen laitoshoitopaikkojen määrä on vähentynyt 1990-luvun alusta kahdella kolmasosalla. Samalla psykiatrista avohoitoa on kuitenkin kehitetty ja saatavuutta parannettu; avohoitopainotteisen psykiatrisen hoidon tiedetään olevan yhteydessä alhaisempaan itsemurhakuolleisuuteen.
- Alkoholin kokonaiskulutus kasvoi vuosina 1990 - 2005, mutta on vähentynyt vuodesta 2007 alkaen. Alkoholin ongelmakäyttö lisää itsemurhariskiä.
- Yleinen itsemurhakuolleisuus ja psykiatrisessa sairaalassa hoidettujen masennuspotilaiden itsemurhakuolleisuus ovat laskeneet vuoden 1990 jälkeen tasaisesti, huolimatta välillä voimakkaasti kasvaneesta työttömyydestä.
- Itsemurhakuolleisuuden väheneminen voi osaltaan johtua 1990-luvun alkupuolella Suomessa käynnissä olleesta kansallisesta itsemurhien ehkäisyprojektista.
- Masennuksen hoito on parantunut. Nykyaikaiset masennuslääkkeet tulivat markkinoille Suomessa 1989 alkaen, ja mielialalääkkeiden käyttö on Suomessa kahdeksankertaistunut tutkimusjakson aikana. Samanaikaisesti hoidon hakeminen masennukseen on merkittävästi lisääntynyt, masennuksen tunnistaminen terveydenhuollossa parantunut ja psykoterapian saatavuus lisääntynyt.
Masennus on tärkein yksittäinen itsemurhiin yhdistyvä mielenterveydenhäiriö, ja arviolta puolet itsemurhaan kuolleista on kärsinyt masennuksesta. Eduskunta on myöntänyt joulukuussa 2017 määrärahan uuden itsemurhien ehkäisyohjelman käynnistämiseksi Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriö on myös myöntänyt erillisrahoituksen itsemurhien vähentämiseen tähtäävän Käypä Hoito -suosituksen laatimiseksi terveydenhuollon ammattihenkilöille.
Tutkimus on julkaistupsykiatrian alan arvostetuimmassa tieteellisessä julkaisusarjassa, World Psychiatryssa.
Lisätietoja:
Kari Aaltonen LL, psykiatrian erikoislääkäri, vieraileva tutkija
Helsingin yliopisto, Helsingin yliopistollinen keskussairaala, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Puh. 050 - 428 4834
Sähköposti: kari.aaltonen@hus.fi
Viite: Kari I. Aaltonen et al., Decline in suicide mortality after psychiatric hospitalization for depression in Finland between 1991 and 2014. World Psychiatry 17:1 - February 2018, pp. 110–112.