Moni virus jättää infektion jälkeen perintöainestaan ihmisen kudoksiin. Nämä virusten ”sormenjäljet” voi analysoida DNA-tekniikoiden avulla jopa vuosikymmeniä tartunnan jälkeen.
– Kudokset ovat kuin elinikäinen arkisto, josta käy ilmi, millaisia viruspatogeeneja ihminen on elämänsä aikana kohdannut, kuvaa Helsingin yliopiston kliinisen virologian professori Klaus Hedman.
Nyt Helsingin ja Edinburghin yliopistojen tutkijat ovat ensi kertaa osoittaneet, että virus-DNA:ta voi löytää myös kauan sitten kuolleista. Virologit ja oikeuslääketieteen tutkijat eristivät toisen maailmansodan aikaisista, Itä-Karjalan metsissä jopa 70 vuotta maanneista sotavainajien luista parvorokkoviruksen DNA:ta. Tutkimukseen saatiin 106 vainajan näytteet, ja parvorokon jälki löytyi lähes joka toiselta.
Tutkimustulokset julkaistiin tuoreessa Scientific Reports -lehdessä.
Parvorokkovirus on yleinen lastensairauksien aiheuttaja, mutta sotatantereelta löydetty virustyyppi ei tiettävästi ole kiertänyt Suomessa sitten 1970-luvun.
Vanhojen näytteiden kartoitus ja analyysi syventää tietoa virusten kehityksestä ja levinneisyydestä, Hedman sanoo.
‒ Tuloksia voidaan verrata nykyvirusten muotoihin ja taudinaiheuttamiskykyyn, mikä parantaa edellytyksiämme ehkäistä ja hävittää infektiotauteja.
Apua vainajien tunnistamiseen ja muuttoliikkeiden selvittelyyn
Kahden sotavainajan luista löytynyt virus-DNA oli peräisin sellaisesta parvorokkovirustyypistä, jota ei tiettävästi koskaan ole esiintynyt Pohjoismaissa. Tutkijat vertasivat näiden tunnistamattomien vainajien omaa DNA-profiilia luista löytyneeseen viruksen DNA:han ja pystyivät osoittamaan, että vainajat olivat todennäköisesti neuvostoarmeijan sotilaita.
– Tällainen ihmisen oman DNA:n ja virus-DNA:n yhdistelmä saattaa auttaa tunnistamaan nykyajan vainajia, mikä tekee siitä uuden välineen oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa. Lisäksi sen avulla voidaan selvittää muinaisten ihmisten liikehdintää maapallolla, kertoo Helsingin yliopiston geneettisen oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila.
Väitöstutkija avasi uuden tutkimusalan ja oven menneisyyteen
Virustutkijoiden yhteistyö oikeuslääketieteilijöiden kanssa sai alkunsa väitöskirjaansa valmistelevan Mari Toppisen ajatuksesta. Hän oli kuuntelemassa muinaistutkimusluentoa ja alkoi pohtia, voisiko virus-DNA:ta löytyä kauan sitten kuolleiden vainajienkin luista.
– Pitihän idea ilman muuta tarkistaa! Tulos olikin melkoinen yllätys ja avasi koko maailmalle aivan uuden tutkimusalueen, Hedman sanoo.
Nyt Helsingin yliopiston virustutkijoiden ja oikeuslääketieteen tutkijoiden muodostama arkeovirologian tutkimusryhmä jatkaa matkaansa ajassa taaksepäin.
– Olisihan huikean mielenkiintoista selvittää, minkälaisia viruksia kierteli esimerkiksi keskiajan eurooppalaisissa tai kuinka erikoisia olivat ne virukset, jotka kiertelivät Etelä-Amerikassa ennen eurooppalaisten mantereelle tuloa.
Klaus Hedmanin ryhmä tutkii ihmisen kumppanina eläviä viruksia (Yliopisto-lehti 8/2015)