Lusikka SOTE-sopassa

Mitä hädässä oleva ihminen tarvitsee? Yhden puhelinnumeron, johon hän soittaa ja josta saa apua, sanoo professori Kari Reijula.

SOTE-uudistus on valtava haaste, mutta samalla se tarjoaa tuhannen taalan paikan vahvistaa peruspalveluja ja suunnitella ne vastaamaan hyvin ja tasavertaisesti asiakkaiden tarpeita, sanoo Helsingin yliopiston työterveyden professori Kari Reijula.

Reijula kuului peruspalvelujen järjestämistä pohtineeseen SOTE-selvitysryhmään, joka luovutti loppuraporttinsa perhe- ja peruspalveluministerille toukokuun lopussa. Raportissa ryhmä ehdottaa mallia, jossa peruspalveluista vastaavat väestövastuiset sosiaali- ja terveyskeskukset. 

– Painopisteen tulisi olla peruspalveluissa, sillä siellä kohdataan koko väestö ongelmineen ja siellä voidaan tarttua asioihin ajoissa. Esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen aiheuttamaa kansanterveysongelmaa ei ratkaista hoitamalla sairauden vakavia seurauksia erikoissairaanhoidossa vaan ehkäisemällä sairastumista.

Reijula muistuttaa, että 90 prosenttia terveydenhuollon kustannuksista kohdistuu 10 prosenttiin väestöstä.

– Tähän kymmeneen prosenttiin on satsattava, se kannattaa sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Siksi vahvimmat osaajat tarvitaan etulinjaan.

Jos perusterveydenhuollon rooli vahvistuu työryhmän toivomalla tavalla, se merkitsee uutta haastetta myös lääkärikoulutukselle.

– Sote-keskuksiin tarvitaan monitaitoisia, osaavia lääkäreitä. Lääketieteellisissä tiedekunnissa joudutaan varmasti tätä miettimään.

Yritykset kyllä, kermankuorijat ei

Sote-keskukset voisivat olla julkisia, yksityisiä tai kolmannen sektorin ylläpitämiä, mutta toimiluvan saamiseksi keskuksen on täytettävä valtion asettamat ehdot.

– Näyttää siltä, että palvelujen tuottajat asettuvat samalle lähtöviivalle, jos kaikki toimivat aikanaan yhtiömuodossa, Reijula huomauttaa.

–Kansalaisen valinnanvapaus taas toteutuu siinä, että jokainen päättää itse, mihin sote-keskukseen listautuu. Jos palvelu ei tyydytä, voi äänestää jaloillaan.

Työryhmän tavoitteena oli luoda palvelumalli, jossa kukaan ei pääse kuorimaan peruspalveluista kermaa veroparatiiseihin.

– Ensiksikin valtio määrittää peruspalvelut, jotka jokaisen sote-keskuksen on tarjottava. Toiseksi keskukset eivät voi valikoida asiakkaitaan. Kolmanneksi – ja tämä on tärkeää – keskusten toimintaa seurataan ja niiden tuottamaa terveyshyötyä mitataan. Jos esimerkiksi jokin sote-keskus siirtää kalliiksi tulevat potilaat nopeasti erikoissairaanhoitoon, tämä havaitaan nopeasti. Epäasiallisesta toiminnasta olisi myös seuraamuksia.

Miten terveyshyötyä mitataan?

– Yliopistoilla on asiantuntemusta luotettavien mittarien kehittämiseksi. Tehokas seuranta on mahdollista ilman raskasta byrokratiaa, Reijula uskoo.

Yksikanavainen rahoitus

Esitetyssä mallissa peruspalvelut rahoitettaisiin valtionverotuksella, ja palvelujen järjestämisestä vastaisivat maakunnat. Maakunta on sen verran iso toimija, että yksilöiden väliset kustannuserot tasoittuvat ja pystytään määrittämään keskimääräinen summa henkilöä kohden. Tämän ’kapitaatiomaksun’ potilas tai asiakas vie mukanaan valitsemaansa sote-keskukseen.

Kela-korvaus poistuisi.

– Siitä aiheutuu parkua, mutta se on tehtävä, jos meidän julkinen terveydenhoito halutaan säilyttää, Reijula sanoo.

Työterveyshuollon aseman pohtiminen on vielä kesken. Työterveyden professori Reijula pitää selvänä, että työterveyshuoltoa tarvitaan jatkossakin.

– Mutta miten se aikanaan integroidaan uudistuvaan SOTE:een huolehtimaan työikäisistä ihmisistä mahdollisimman hyvin? Tässä täytyy kuunnella myös työnantaja- ja palkansaajajärjestöjä, jotka nykyisin maksavat käytännössä kokonaan työterveyshuollon.

Reijulan mielestä työterveydenhuollon piiriin pitäisi saada koko työikäinen väestö, myös työttömät ja muut työelämän ulkopuolella jostain syystä olevat.

– Siellä on valtava työvoimareservi, joka pitäisi saada mukaan työelämään. Työterveyshuollon asiantuntijoilla olisi tähän paljon annettavaa.

 

 

 

Lue lisää aiheesta: Terveys