Liika työnteko lisää aivohalvauksen riskiä

Sekä aivo- että sydäninfarktin todennäköisyys kasvaa, jos työviikko venyy yli 54-tuntiseksi, kertoo tämänpäiväinen Lancet-tiedelehti.

Pitkien työviikkojen ja terveysongelmien yhteyttä aiemmin selvittäneiden tutkimusten yhteenvetotutkimus kertoo selvin sanoin, että liika työ kostautuu. Mittavaa kansainvälistä yhteenvetohanketta johti professori Mika Kivimäki Helsingin yliopistosta ja Työterveyslaitoksesta.

Sydän- ja verisuonisairauksien riskiä analysoitiin yli 600 000 eurooppalaisen, yhdysvaltalaisen ja australialaisen ihmisen tietojen perusteella, ja aivohalvausriski havaittiin 17 eri tutkimusaineistosta, joissa oli mukana yhteensä yli puolen miljoonan ihmisen terveystietoja.

Vähintään 55-tuntista työviikkoa tekevillä on 13 prosenttia suurempi riski saada sydäninfarkti tai kuolla sydäntautiin kuin 35‒40 tuntia viikossa työskentelevillä, eikä tämä ero riipu iästä, sukupuolesta tai sosioekonomisesta asemasta, tutkijat havaitsivat.

Aivohalvausten ja erityisesti aivoinfarktien todennäköisyys eniten työskentelevillä on jopa 33 prosenttia suurempi kuin niillä, jotka tekivät normaalia työviikkoa. Tämä yhteys pätee, vaikka otetaan huomioon muut riskitekijät: tupakointi, alkoholinkäyttö, vähäinen fyysinen aktiivisuus sekä verenpaineen ja korkean kolesterolin tapaiset perusriskit.

Riski kasvaa asteittain

OECD-maissa keskimäärin 12 prosenttia työssä olevista miehistä ja viisi prosenttia työssä olevista naisista tekee yli 50 tunnin työviikkoa.

– Mitä pitempää viikkoa ihmiset tekivät, sitä korkeammaksi aivohalvauksen riski nousee, professori Kivimäki kertoo.

‒ Esimerkiksi 41‒48 tuntia viikossa työskentelevillä oli kymmenen prosenttia korkeampi sairastumisriski kuin 35‒40 tuntia viikossa työskentelevillä, ja 49‒54 tuntia viikossa työskentelevillä riski oli 27 prosenttia korkeampi.

Kohonneen sairastumisriskin syitä voi vasta arvailla, Kivimäki korostaa.

– On mahdollista, että pitkää työpäivää tekevät eivät ehdi riittävästi panostamaan terveellisiin elintapoihin ja pitkien työpäivien yhdistyminen stressiin on tietysti terveyden kannalta huono yhdistelmä. 

– Pitkää päivää tekevien olisi erityisen tärkeää huolehtia siitä, että verenpaine ja veren kolesteroli- ja glukoosiarvot pysyvät terveellisissä rajoissa. Liikunta, tupakoimattomuus ja terveellinen ruokavalio auttavat tässä asiassa, Kivimäki sanoo.

"Long working hours and risk of coronary heart disease and stroke: a systematic review and meta-analysis of published and unpublished data for 603 838 individuals"

Lue lisää aiheesta: Terveys