Tuore päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki ei ole valmistellut hissipuhetta itsestään, joten kysymys ’kuka ja mikä olet?’ vaatii vähän miettimistä.
– No, minä olen jonkinlainen lääkäri-toimitusjohtaja-hybridi, sillä työskentelen A-klinikka Oy:n toimitusjohtajana ja johtavana ylilääkärinä. Toimin alalla, joka on äärimmäisen poikkitieteellinen ja sekä eettisesti että taloudellisesti erittäin haastava, hän vastaa hetken pohdittuaan.
– Tähän rinnalle tulee nyt työelämäprofessuurin myötä myös akateeminen maailma – vielä en tarkalleen tiedä, mitä kaikkea se pitää sisällään, mutta odotan suurella innolla.
A-klinikka Oy on A-klinikkasäätiön tytäryhtiö. Se on suuri valtakunnallinen toimija, joka on eturintamassa kehittämässä uusia päihdealan palveluja ja tiiviisti mukana A-klinikkasäätiön yleishyödyllisessä hanke- ja kehittämistoiminnassa.
– Kun tähän vielä lisätään yliopistoyhteistyö, meillä on mahdollisuudet vaikka mihin, Simojoki sanoo.
Kesätyö 'katkolla' opetti katsomaan päihdesairaita uusin silmin
Päihdelääketieteestä Simojoki kiinnostui jo opiskeluaikana ollessaan kesätöissä Espoon ’katkaisuhoidossa’.
– Siihen asti kokemukseni päihdepotilaista olivat peräisin lähinnä päivystyksestä, ja sieltä oli jäänyt sellainen vaikutelma, että aika toivotonta puuhaa. Tuon kesän aikana minulle valkeni, miten vaikea näiden potilaiden on saada apua. Aloin ajatella, että ei tämä näin voi olla – ei ole oikein, että potilaan täytyy osoittaa olevansa hoidon arvoinen ennen kuin hän sitä saa.
Päihdelääketiede ei ollut erityisen vetovoimainen lääketieteen ala, joten Simojoen valinta herätti myös ihmettelyä.
– Kyseltiin, että olenko joku luuseri, kun en muuhun pysty, hän naurahtaa.
Valmistuttuaan Simojoki työskenteli Helsingin yliopistossa ja osa-aikaisena A-klinikassa, kunnes siirtyi sinne kokonaan.
– Työ A-klinikassa vahvisti näkemystäni siitä, että näillä ihmisillä on yhtä suuri oikeus hoitoon kuin kenellä tahansa. Kai siinä pappissuvun rasitettakin oli taustalla... Sitten aloin myös tajuta, että tämä on valtavan mielenkiintoinen lääketieteen ala paitsi kliinisesti myös tieteellisesti, sillä tässähän yhdistyy vaikka kuinka monta eri erikoisalaa. Niin päädyin tekemään tältä alalta myös väitöstutkimukseni.
Päihdesairauksien tutkimukseen kannattaisi sijoittaa
Maailmalla päihdelääketiede on kasvava, hyvää tutkimusta tuottava tutkimusala, josta myös lääketeollisuus on erittäin kiinnostunut, Simojoki toteaa. – Mikä ei ole yllättävää, sillä päihteet ovat kaikkialla maailmassa hyvin iso kansanterveydellinen ongelma.
Samaan aikaan Suomessa päihdelääketieteen tutkimusta on kuitenkin ajettu alas.
– Täällä on jääty sivuraiteelle, vaikka meillä olisi erinomaiset mahdollisuudet tehdä alan tutkimusta. Esimerkiksi meillä A-klinikassa käy 17 000 – 18 000 potilasta vuodessa, ja dataa on olemassa osittain jopa 60 vuoden ajalta, sähköisessäkin muodossa jo yli 20 vuodelta.
– Meille tulee usein ulkomailta kyselyjä, lähtisimmekö mukaan erilaisiin tutkimushankkeisiin, ja useita kertoja olemme osallistuneetkin – muun muassa nalmefeeni-lääketutkimuksessa olimme mukana. Osallistujia ei ole ollut vaikea saada, sillä potilaamme suhtautuvat suomalaiseen tapaan hyvin myönteisesti tutkimukseen, Simojoki kertoo.
Sekä Norjassa että Ruotsissa on olemassa valtakunnallinen, kliinisesti painottunut päihdesairauksien tutkimuksen osaamisyksikkö. Sellaista Simojoki toivoisi Suomeenkin.
– Pohjoismaista yhteistyötä tällä alalla viritellään parasta aikaa.
Simojoki muistuttaa, että kylmien numeroidenkin valossa päihdesairauksien tutkimukseen ja hoitoon kannattaisi sijoittaa. OECD on arvioinut, että EU-tasolla bruttokansantuotteesta menetetään yksi prosentti päihteiden käytön takia. Suomessa alkoholin haittakuluiksi yhteiskunnalle on arvioitu 6-7 miljardia euroa vuodessa, ja bruttokansantulon menetyksen on arvioitu olevan noin 14,5 miljardia euroa vuodessa.
– Ei ehkä tarvitsisi puhua kestävyysvajeesta, jos tämä asia hoidettaisiin kuntoon.
Ei ne julkijuopot vaan ne puoli miljoonaa riskikäyttäjää
Päihdesairauksien hoidon näkökulmasta yhteiskunnan kaksi suurinta ongelmaa ovat hoidon liian myöhäinen aloittaminen ja päihteiden ongelmakäyttöön liittyvä stigma, Simojoki sanoo.
– Meillä on 500 000 päihteiden riskikäyttäjää. Tähän ryhmään tulisi kiinnittää huomiota. Digitalisaatio voi olla ratkaisun avain varhaisvaiheen interventioiden kehittämisessä. Verkkoterapioita on rakennettu meillä ja muualla, ja niiden toimivuutta tutkitaan parhaillaan. Tähän pitäisi panostaa.
– Kuitenkin meillä fokusoidaan koko ajan lähes yksinomaan siihen pieneen ongelmakäyttäjien ryhmään – se kun on niin paljon helpompaa kuin puhua sinun ja minun alkoholinkäytöstä.
Riskikäyttäjien joukko on kuitenkin se kasvualusta, josta ongelmakäyttäjät tulevat. Sitä paitsi riskikäyttö jo itsessään on suuri kansanterveysongelma: alkoholin terveydelliset haittavaikutukset alkavat jo kauan ennen julkijuoppouden rajaa.
Suomessa on yhä sellainen kulttuuri, että ihan sama vaikka ryyppäisit joka ilta ja hakkaisit vaimoasi, kunhan hoidat työsi, Simojoki kärjistää.
– Sitten kun putoat laidan yli ongelmakäyttäjien puolelle, oletkin yhtäkkiä juoppo, jota ei kannata auttaa. Että turha tulla kitisemään, itsehän olet itsesi tuohon jamaan ajanut. Tällaisia asenteita on yhä paljon.