Kun kallo täytyy rakentaa uudelleen

3.4.2018
Kallon saumojen ennenaikainen luutuminen on yleisimpiä pään ja kasvojen alueen synnynnäisiä epämuodostumia. Tilanteen korjaamiseksi kallo täytyy avata ja ’rakentaa’ uudelleen tai venyttää oikeaan muotoon. Väitöstutkimuksessaan LL Mikko Savolainen löysi keinoja kummankin menetelmän kehittämiseksi.

Kraniosynostoosi eli yhden tai useamman kallon sauman ennenaikainen luutuminen on huuli- ja suulakihalkioiden jälkeen pään ja kasvojen alueen yleisimpiä synnynnäisiä epämuodostumia; Suomessa näitä diagnosoidaan vuosittain noin viisikymmentä. Koska kraniosynostoosi estää kallon normaalin kasvun, se johtaa muutoksiin myös aivojen kasvussa ja voi aiheuttaa aivotoiminnan häiriöitä.

Kraniosynostoosi hoidetaan leikkauksella, jossa korjataan kallon muoto ja luodaan aivoille riittävästi kasvutilaa.

Perinteisessä avoimessa leikkausmenetelmässä, kranioplastiassa, kallon luut irrotetaan ja kootaan uudelleen. Leikkaus on potilaalle raskas ja siihen liittyy vaikeiden komplikaatioiden riski. Kestävien luiden välisten liitosten aikaansaaminen on myös haastavaa, ja leikkauksessa syntyneet luupuutokset jäävät joskus luutumatta.

Uudessa, vähemmän invasiivisessa hoitomuodossa kalloa ei avata ja koota uudelleen, vaan kallon muoto korjataan venyttämällä kallon luita. Tähänkin hoitomuotoon liittyy vielä tällä hetkellä useita ongelmia, kuten luun venyttimien hajoaminen ja irtoaminen.

LL Mikko Savolainen etsi väitöstyössään ratkaisuja näiden molempien leikkausmenetelmien ongelmiin.

Ensiksi Savolainen selvitti, voisiko avoimessa kranioplastiassa syntyvien luupuutosten luutumista edistää demineralisoidun luulevyn avulla. Kahdeksalletoista potilaalle asetettiin leikkauksen aikana puutoskohtaan luulevy, ja tilanne tarkastettiin viikon sekä vuoden kuluttua leikkauksesta. Tulosten perusteella demineralisoidun luulevyn käyttö edisti luutumista merkittävästi, ja materiaali osoittautui myös turvalliseksi käyttää.

Yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa Savolainen kehitti metodin, jolla pystytään määrittämään ne voimat, jotka kallon venytyshoidon aikana vaikuttavat kudoksessa. Mittausten perusteella voitiin päätellä, että kallon venytyshoidon komplikaatioita voidaan vähentää jakamalla venytys useampiin lyhyempiin jaksoihin.

Savolainen teki myös laboratoriotutkimuksia selvittääkseen biohajoavien kiinnittimien kestävyyttä ja soveltuvuutta kallon venytyshoitoon. Ensimmäinen tutkimus osoitti, että perinteisen biohajoavan ruuvin ja ultraäänellä aktivoitavan ’pinnin’ kestävyydessä ei ole kliinisesti merkittävää eroa. Toisessa kokeessa Savolainen testasi kolmen erilaisen biohajoavan kiinnitysmekanismin soveltuvuutta kallon luun venyttimen kiinnittämiseen ja havaitsi, että luun venytin voidaan turvallisesti kiinnittää kalloon kahdeksalla biohajoavalla ruuvilla tai kahdellatoista biohajoavalla lämmöllä aktivoitavalla pinnillä.

– Biohajoavalla kiinnityksellä voidaan mahdollisesti vähentää hoitoon liittyviä komplikaatioita. Jos käytetään biohajoavaa kiinnitystä, ei tarvita niin laajaa luun venyttimen poistoleikkausta kuin ei hajoavia kiinnitysvälineitä käytettäessä, Savolainen arvioi.

LL Mikko Savolainen väittelee 6.4.2018 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Calvarial vault reconstruction in craniosynostosis surgery; Overcoming commonly seen challenges". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Töölön sairaala, Luentosali 1, Topeliuksenkatu 5. Vastaväittäjänä on professori Willy Serlo, Oulun Yliopisto, ja kustoksena on professori Erkki Tukiainen. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/232697

Väittelijän yhteystiedot:
Mikko Savolainen
savolainen_mikko@yahoo.com

Lue lisää aiheesta: Terveys