D-vitamiinin puutos Suomessa yleisempää ulkomaalaistaustaisilla

Ulkomaalaistaustaisten suomalaisten ruokatottumukset eroavat usein koko väestön tottumuksista, ja eri ryhmien välillä esiintyy terveyseroja. D-vitamiinin puutostila on kansanterveydellinen ongelma pohjoisilla leveysasteilla kuten Suomessa. Riski on suurempi etenkin tummaihoisilla ulkomaalaistaustaisilla suomalaisilla. D-vitamiinia muodostuu iholla auringonvalon aiheuttamana Suomen leveysasteilla vain maalis-lokakuussa.

Folasade Adebayon väitöskirjassa selvitettiin ulkomaalaistaustaisten suomalaisten ruokatottumuksia ja D-vitamiinitilaa laajassa tutkimuksessa, jossa oli mukana Suomessa asuvia somali-, kurdi- ja venäläistaustaisia osallistujia.

Ryhmien väliset erot näkyivät ruokatottumuksissa ja D-vitamiinin puutoksessa  

Terveellisten ruokien, erityisesti ruisleivän, tuoreiden kasvisten, sekä hedelmien ja marjojen kulutus oli muita yleisempää venäläistaustaisilla. Tuoreiden kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö oli vähäisintä somalitaustaisilla. Ulkomaalaistaustaisten osallistujien naissukupuoli, korkeampi ikä ja korkeampi koulutustaso olivat positiivisessa yhteydessä terveellisten ruokien käyttöön.

D-vitamiinin puutos (seerumin D-vitamiinipitoisuus <30 nmol) ja riittämätön D-vitamiinitila (seerumin D-vitamiinipitoisuus <50 nmol) olivat yleisempiä ulkomaalaistaustaisilla, etenkin somali- ja kurditaustaisilla, kuin koko väestössä. D-vitamiinia sisältävien elintarvikkeiden käyttö erosi ryhmien välillä: D-vitamiinilla täydennettyjen rasvalevitteiden käyttö oli yleisintä somalitaustaisilla, kalan käyttö oli vähäisintä kurditaustaisilla ja somalitaustaiset käyttivät muita harvemmin D-vitamiinilla täydennettyjä maitovalmisteita.

Päivittäinen tupakointi, alkoholin käyttö, lihavuus ja verinäytteiden otto talviaikaan olivat myös yhteydessä riittämättömään D-vitamiinitilaan. Korkeampi ikä, fyysinen aktiivisuus, kalan, D-vitaminoitujen rasvalevitteiden ja maitovalmisteiden sekä D-vitamiinilisien käyttö puolestaan suojasivat riittämättömältä D-vitamiinitilalta.

D-vitamiinilisä tehosi kaikilla

EU-rahoitteiseen ODIN-projektiin kuuluvan MarwoD-tutkimuksen lähtötilanteessa suurella osalla somalitaustaisista osallistujista D-vitamiinitila oli riittämätön. D-vitamiinin kokonaissaanti oli suurempi somalitaustaisilla kuin suomalaistaustaisilla, mutta silti D-vitamiinitila oli heillä keskimäärin matalampi kuin suomalaistaustaisilla. Kohtuullinen D-vitamiinilisä 10 ja 20 mikrogramman päivittäisannoksilla nosti tehokkaasti seerumin D-vitamiinipitoisuuksia sekä somali- että suomalaistaustaisilla, eikä vasteessa havaittu eroa ryhmien välillä.

Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimukseen osallistui 1372  venäläis-, somali- ja kurditaustaista henkilöä, joita verrattiin koko väestöä edustavaan Terveys 2011 -tutkimuksen otokseen. Helsingin yliopiston MarwoD-interventiotutkimuksessa selvitettiin 72 somali- ja 75 suomalaistaustaisen vastetta joko lumevalmisteeseen tai 10 tai 20 mikrogramman suuruiseen D3-vitamiinilisään viiden kuukauden ajan.

Suosituksia ruokatottumuksiin ja kansallisiin tutkimuksiin

Terveellisten ruokatottumusten ja D-vitamiinia sisältävien elintarvikkeiden käytön edistäminen ravitsemussuositusten mukaisesti on tärkeää kaikilla ulkomaalaistaustaisilla. Ulkomaalaistaustaisia ei voida ravitsemuksellisten riskien osalta tarkastella yhtenäisenä ryhmänä. Ei-vaaleaihoisilla ulkomaalaistaustaisilla on suurempi matalan D-vitamiinipitoisuuden riski kuin koko väestöllä. Ulkomaalaistaustaisia tulee opastaa tekemään terveellisiä valintoja sekä lähtömaansa että suomalaisesta ruokatarjonnasta. Tämä auttaa osaltaan tasoittamaan terveyden tasa-arvoa ulkomaalaistaustaisten ja koko väestön välillä.

Suomessa ei ole juurikaan tehty tutkimuksia ulkomaalaistaustaisten suomalaisten ravitsemuksesta. Ulkomaalaistaustaiset tulee jatkossa sisällyttää kansallisiin tutkimusotoksiin eikä tutkia heitä erillisissä tutkimuksissa. Näin toimien ulkomaalaistausta on vain yksi tutkimuksen taustatekijä eikä yksilöä keskeisimmin määrittävä tekijä. Tämä on erityisen tärkeää tutkittaessa toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia, joita tulisi ensisijaisesti kohdella suomalaisina, ei maahanmuuttajina.

Folasade Adebayon ulkomaalaistaustaisten suomalaisten ruokatottumuksia ja D-vitamiinitilaa käsittelevä väitöskirja: ”Insights into food consumption, vitamin D status, and associated factors among adult immigrant populations in Finland: findings from population-based and intervention studiestarkastetaan perjantaina 11.10.2019 alkaen klo 12:00 (Auditorium 116, Unioninkatu 35, University of Helsinki). Vastaväittäjänä toimii Dr Inez Schoenmakers, University of East Anglia, UK. Kustoksena toimii professori Mikael Fogelholm.

Lisätietoja

Folasade Adebayo, Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osasto, Helsingin yliopisto, puh. 046 612 2014, folasade.adebayo@helsinki.fi (haastattelupyynnöt englanniksi)