BNCT-hoidolla lisää tehoa vaikeiden syöpien hoitoon

11.9.2012
Boorineutronisädehoidolla on saatu varsin hyviä hoitotuloksia uusiutuneissa pään ja kaulan alueen syövissä. Tällä hetkellä kiinnostavin ajatus on BNCT-hoidon yhdistäminen tavanomaisiin syöpähoitoihin yhtenä sädehoidon muotona, sanoo akatemiaprofessori Heikki Joensuu.

BNCT-hoitoa koskeva hoitotutkimus alkoi HYKS:n syöpätautien klinikassa noin yhdeksän vuotta sitten. Tutkimukseen on otettu mukaan potilaita, jotka sairastavat uusiutunutta pään ja kaulan alueen syöpää ja joille mitään parantavaa hoitovaihtoehtoa ei ole enää tarjolla.

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa mukana oli 30 potilasta. Meneillään olevassa tutkimuksessa potilaita on 17. 

Potilaita on hoidettu myös tutkimusprotokollien ulkopuolella; kaikkiaan boorineutronisädehoitoa on HYKS:ssa saanut yli 200 potilasta, joista useimmat ovat sairastaneet pään ja kaulan alueen syöpää tai aivosyöpää. 

Ensimmäisen hoitotutkimuksen tulokset pään ja kaulan alueen syövän hoidossa ovat hyviä, sanoo tutkimusta johtava akatemiaprofessori Heikki Joensuu

– Olemme saaneet hyviä hoitovasteita siitä huolimatta, että potilaidemme lähtötilanne on ollut varsin huono. Meillä on jopa muutamia potilaita, jotka ovat hoidon jälkeen eläneet jo yli viisi vuotta ilman että syöpä on uusiutunut. 

Tällä hetkellä Joensuu on erityisen kiinnostunut mahdollisuudesta yhdistää BNCT-hoito tavanomaiseen sädehoitoon sen sijaan että sitä annettaisiin vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muut vaihtoehdot on käytetty. 

BNCT-yhdistelmähoitoa käytetään jo Japanissa, ja tulokset ovat olleet lupaavia. HYKS:ssa yhdistelmähoitoa on annettu tähän mennessä muutamalle potilaalle. Hoitovaste on ollut hyvä, mutta seuranta-aika on toistaiseksi liian lyhyt tulosten arvioimiseksi.

Joensuu korostaa, että suurin osa syövistä voidaan hoitaa kirurgialla ja tavanomaisella säde- ja lääkehoidolla.

– Erityisen vaikeissa tapauksissa BNCT-hoito voisi kuitenkin olla juuri se ratkaiseva lisä, jolla sairaus pystytään nujertamaan. Syöpähän on tavattoman monimuotoinen sairaus, joten myös sen voittamiseksi tarvitaan monia eri lähestymistapoja.

BNCT-hoitoa annetaan Otaniemessä sijaitsevassa VTT:n tutkimusreaktorissa. Tutkimusreaktori on kallis ylläpidettävä, ja Otaniemen reaktorinkin jatko on epävarma; rahoituksesta käydään parhaillaan neuvotteluja. Reaktorin alasajo merkitsisi BNCT-hoitokokeilun loppumista Suomessa ja samalla koko Euroopassa. 

Japanissa on kehitteillä myös kiihdyntinpohjaisia neutronilähteitä, mutta toistaiseksi ei ole onnistuttu saamaan aikaan riittävän tehokasta laitetta. 

Lue lisää aiheesta: Terveys