Verisyöpien immuunimaiseman kartoitus voi auttaa tehostamaan hoitoa

Elimistön immuunijärjestelmän aktivoiminen on lupaava syövän hoitomuoto. Helsingin yliopiston ja yliopistollisen keskussairaalan sekä Itä-Suomen yliopiston tutkijat kartoittivat verisyöpien immuunimaisemaa yli kymmenen tuhannen potilaan aineistossa löytääkseen immunoterapiasta mahdollisesti hyötyviä potilasryhmiä ja lääkekohteita.

Immuunijärjestelmää aktivoivat syöpähoidot ovat osoittautuneet tehokkaiksi etenkin tiettyjen kiinteiden syöpäkasvainten hoidossa. Verisyöpien hoidossa niiden mahdollisuuksia ei kuitenkaan vielä täysin tunneta.

Elimistön immuunijärjestelmän reaktiota syöpää vastaan voidaan ajatella syklinä. Syöpäsoluissa ilmentyy muista kudoksista poikkeavia proteiineja, joiden osia eli antigeeneja syöpäsolujen on esiteltävä immuunijärjestelmän T-soluille. Tunnistaessaan antigeeneja T-solut aktivoituvat ja tuhoavat syöpäsoluja. Näin syöpäsoluista vapautuu lisää antigeeneja, ja immuunivaste voimistuu. T-solujen lisäksi luonnolliset tappajasolut eli NK-solut kykenevät tuhoamaan syöpäsoluja. Immunoterapioissa immuunijärjestelmää pyritään aktivoimaan hoidollisesti tehostamalla syklin eri vaiheita.

Cancer Cell -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa hyödynnettiin yli kymmenen tuhannen potilaan aineistoa useista eri verisyövistä. Tutkijat selvittivät, miten eri verisyöpien alatyypit sekä syöpäsolujen perimän muutokset liittyvät immuunivasteen eri vaiheisiin.

– Tutkimuksessa toteutettu laajamittainen verisyöpien immunologinen kartoitus auttaa tutkijoita ja lääkäreitä kohdentamaan immunoterapioita niistä parhaiten hyötyviin potilasryhmiin ja ymmärtämään mahdollisia hoitojen tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä, professori Satu Mustjoki Helsingin yliopistosta kertoo.

Tietyissä syövän alatyypeissä paljon tappajasoluja

Tulosten perusteella sytotoksisia eli syöpäsoluja tappavia T- ja NK-soluja on erityisen runsaasti tietyissä syöpien alatyypeissä, kuten aktivoitujen B-solujen kaltaisessa B-solulymfoomassa sekä akuutissa myelooisessa leukemiassa, jossa on myelodysplastisen syndrooman geneettisiä piirteitä. Kiinteissä kasvaimissa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että suuri sytotoksisten T- ja NK-solujen määrä kasvainkudoksessa johtaa hyvään immunoterapiavasteeseen.

Multippelissa myeloomassa ilmentyi poikkeuksellisen paljon syöpäantigeeneja, joita on mahdollista käyttää rokotteiden tai soluterapioiden kohteina.

Syöpäsolut pyrkivät piiloutumaan T-soluilta estämällä antigeenien esittelyn erilaisilla mekanismeilla. Tutkimuksessa havaittiin, että tietyissä akuutin myelooisen leukemian alatyypeissä antigeenien esittely oli hiljentynyt epigeneettisesti DNA:n metylaation vaikutuksesta. Metylaatiota vähentävä lääkeaine palautti antigeeniä esittelevien proteiinien ilmentymisen laboratoriokokeissa. Koska lääke on jo käytössä akuutin myelooisen leukemian hoidossa, se voisi tehostaa immunoterapioita yhdistelmähoitona.

–  Tutkimuksessa oli avainasemassa immunologian ja soveltavan laskennallisen analyysin yhteensovittaminen. Innovatiivisilla analyysimenetelmillä pystyttiin uudella tavalla yhdistämään verisyöpien molekyylitason piirteet eri immuunisolujen aktiivisuuteen, sanoo apulaisprofessori Merja Heinäniemi Itä-Suomen yliopistosta.

Aineiston analysoinnista ja tulosten tulkinnasta vastasivat Itä-Suomen yliopiston vuoden nuorena tutkijana palkittu Petri Pölönen ja Helsingin ylipiston tohtorikoulutettava Olli Dufva, joiden väitöskirjaprojekteihin artikkeli liittyy.

Tutkimusta rahoittivat Syöpäsäätiö sekä Sigrid Juseliuksen ja Relanderin säätiöt. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa iCAN Digital Precision Cancer Medicine -lippulaivahankketta.

Lisätietoja:

Satu Mustjoki, professori, Helsingin yliopisto, HUS

Puh: +358 40 552 1606

Sähköposti: satu.mustjoki@helsinki.fi

Twitter: @hruh_research, @ollidufva

Merja Heinäniemi, apulaisprofessori, Itä-Suomen yliopisto

Puh: +358 40 355 3842

Sähköposti: merja.heinaniemi@uef.fi

Twitter: @heinaniemi, @PolonenPetri

Viite: Dufva, O and Pölonen, P. et al. Immunogenomic Landscape of Hematological Malignancies. Cancer Cell 2020. https://doi.org/10.1016/j.ccell.2020.06.002