Tutkimusaineistonaan Rissanen käyttää sairaala- ja kuntoutumisaikanaan kirjoittamiaan päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä sekä toisen tutkijan kanssa käytyä kirjallista dialogia eli dialogista tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen lähtökohtana ja tiedon lähteenä ovat tutkijan sosiaaliseen taustaan sidotut kokemukset, itsereflektio sekä itsen havainnoiminen.
Rissanen tuottaa tietoa sairastumisen ja kuntoutumisen prosessista yksilön identiteettikysymyksenä, siitä kuinka tutkijasta tuli potilas ja kuntoutuja. Potilaan roolin muodostumiseen vaikuttivat muun muassa sairaalahoidon arkipäiväistyminen, diagnoosit ja kohtaamattomuus.
Kuntoutuminen alkoi syvästä toivottomuudesta, pohjakokemuksesta.
– Kuntoutumisen prosessissa oli tärkeää asiakassuhteiden vuorovaikutus, kohtaaminen, vertaistuki, mielekäs toiminta, toivon herääminen ja omien kokemusten reflektoiminen, Rissanen toteaa.
Kuntoutumiseen vaikuttivat Rissasen mukaan myös monet muut tekijä, kuten mielenterveysongelmiin liittyvät asenteet, osallisuus, osallistumismahdollisuudet, palvelujärjestelmän rakenteet, käsitteiden käyttäminen, tietäminen ja tarinoiden tai mallitarinoiden muodostaminen.
Rissanen tuo keskusteluun myös vertaistuen, kokemusasiantuntijuuden ja kokemustutkimuksen mahdollisuudet sekä niiden merkityksen yksilölle, palvelujärjestelmälle, mielenterveystyölle ja yhteiskunnalle. Näin tutkimus liittyy nykykeskusteluun kokemusasiantuntijuuden, kokemustiedon ja vertaistuen merkityksestä palvelujen toteuttamisessa, arvioimisessa, kehittämisessä ja tutkimustoiminnassa. Asiaan kuuluu kiinteästi palvelun käyttäjien osallisuus, osallistuminen, aktiivisuus, toimintamahdollisuudet ja asiakaslähtöinen työ sekä ihmisten omakohtaisen kokemuksen arvostuksen lisääntyminen sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Lisäksi Rissanen kysyy: Mikä merkitys mielenterveyskuntoutujien itse tuottamalla tiedolla on? Millä tavalla omaa kokemusta voi käyttää tutkimusprosessissa?
Rissanen osallistuu kokemustutkimuksen metodin kehittelyyn tuomalla esiin autoetnografisen tutkimuksen mahdollisuuksia ja rajoja. Lähtökohtana on ajatus siitä, että omia kokemuksia voi käyttää tutkimusaineistona, mutta se edellyttää omista kokemuksista etääntymistä, itsereflektiota ja niiden suhteuttamista teoreettiseen keskusteluun. Omien kokemusten tutkiminen hahmottuu yhtäältä tiedon tuottamiseksi sekä kuntoutumisen välineeksi.
Päivi Rissanen väittelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa yhteiskuntapolitiikan alaan kuuluvasta aiheesta Toivoton tapaus? Autoetnografia sairastumisesta ja kuntoutumisesta. Väitöstilaisuus järjestetään 13.11. klo 12:15 yliopiston päärakennuksen salissa 1 (Fabianinkatu 33). Väitöskirja julkaistaan sarjassa Kuntoutussäätiön tutkimuksia 88/2015.
Sähköinen julkaisu on luettavissa: http://www.kuntoutussaatio.fi, väitöstiivistelmä on luettavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-5961-53-9