Vähemmän turhia leikkauksia

Epädramaattisten ja tavallistenkin sairauksien hoitorutiineita kannattaa tutkia ja kehittää.

Turhia umpilisäkkeen poistoja tehdään jatkuvasti, vaikka sen tulehdusoireet ovat lääkäreille hyvin tuttuja. Meilahden sairaalassa tosin turhat leikkaukset ovat vähentyneet alle puoleen kolmen vuoden takaisesta.

Kiitos tarkentuneista hoitopäätöksistä kuuluu Henna Sammalkorvelle ja hänen väitöstutkimuksena kehittämälleen diagnosointikäytännölle:

Kun potilas hakeutuu umpisuolentulehdukseksi olettamiensa mahakipujen takia hoitoon, vastassa on oireisiin, tutkimuslöytöihin ja laboratoriokoevastauksiin perustuva uusi pisteytyskäytäntö, jonka avulla potilaat jaetaan kolmeen todennäköisyysryhmään, Sammalkorpi selittää.

Aiemmin melkein joka viidennessä leikkauksessa huomattiin, ettei umpilisäke ollutkaan tulehtunut. Nyt lukema on enää noin kahdeksan prosenttia. Pisteytysjärjestely on siis selvästi toimivampi kuin pelkkä päivystävän kirurgin arvio.

Sammalkorpi todisti kehittämänsä luokittelun toimivuuden Helsingin ja Kuopion yliopistollisissa sairaaloissa vuosien 2014 ja 2015 aikana, 908 potilaan otoksella.

— On ilahduttavaa, että pisteytys tosiaan toimii. Syntyi muutakin kuin tutkimus!

Sammalkorpi työskentelee Meilahdessa ylävatsan alueen kirurgiaan paneutuneena erikoislääkärinä, ja arkeen kuuluu muun muassa lihavuusleikkauksia.

— Väitöstyön aihetta valitessani, silloin vielä erikoistumassa olevana lääkärinä mietin, etten halua tehdä perustutkimusta laboratoriossa vaan kliiniseen työhön kiinnittyvän aiheen ja vielä sellaisen, joka pitkän ajan kuluttuakin liittyisi omaan työhön: jotakin tavallisiin sairauksiin liittyvää.

Arkisten vaivojen korostaminen tuntuu yhä ajankohtaiselta. Hän toivoisi niille lisää tieteellistä huomiota syövän tapaisten tappavien tautien ja harvinaisten sairauksien rinnalla.

— Toivoisin, että tavallisiakin sairauksia tutkittaisiin innokkaasti. Niihin liittyy valtava potentiaali parantaa ihmisten elämänlaatua — ja myös säästää rahaa.

 

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/05/17.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.

Tilaa ja rakastu tieteeseen.