Nyt tutkimusverkosto on solminut yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on kasvispainotteisen syömisen lisääminen tekoälypohjaisten ravitsemusohjelmien avulla. Sovelluksen alustana käytetään kotimaisen Wellness Foundryn kehittämää digitaalista
– Yhteistyömme tuo mahdollisuuden tutkia väestölle tarkoitettujen digitaalisten ratkaisujen vaikutuksen tutkimista Suomessa ja Yhdysvalloissa, kertoo terveydenhuollon professori
Helsingin yliopisto tutkii valmennuksen vaikutuksia ja yhteyksiä kestävyyteen
Digitaaliset ravitsemusvalmennusohjelmat räätälöidään eri käyttäjäryhmille, kuten eri lajien urheilijoille ja terveyshyötyjä tavoitteleville. Ensimmäiset käyttäjät saavat valmennuksen käyttöönsä Suomessa ja Yhdysvalloissa vuoden 2024 aikana.
Helsinki Planetary Health Hub on mukana tutkimassa, miten tekoälyavusteinen valmennus toimii ja vaikuttaa yksilöiden ruokavalioon. Tutkijat myös selvittävät, millaisia vaikutuksia ruokavalion muutoksilla on yksittäisen henkilön hiilijalanjälkeen ja myös laajemmin kestävyyteen.
– Meillä on suuri haaste rakentaa kestävämpää yhteiskuntaa ja terveysjärjestelmää. Tarvitsemme digitaalisia välineitä, jotta voimme tukea siirtymää kasvipohjaiseen ruokavalioon. Siirtymän vaikutuksia tulee tutkia tieteen keinoin. Tämä uusi yhteistyö mahdollistaa uudenlaisen data-analytiikan, jolla voimme tutkia terveyskäyttäytymisen muutoksen yhteyttä kestävyyteen, Patja sanoo.