Uusi tutkimushanke: Miten elämme vaikeiden muistojen kanssa?

Uusi kansainvälinen tutkimushanke selvittää, miten yhteiskunta selviää vaikeiden muistojen kanssa.

Helsingin yliopisto koordinoi kansainvälistä ja monitieteistä tutkimushanketta, joka tarkastelee vaikeita muistoja ja identiteettien moninaisuutta Venäjällä, Suomessa, Latviassa, Virossa, Saksassa ja Turkissa. Hanke kuuluu ERA.Net RUS Plus -tutkimusohjelmaan. Suomen osuuden rahoittaa Suomen Akatemia.

LIVINGMEMORIES-tutkimushankkeessa selvitetään yhdessä elämisen edellytyksiä väkivaltaisten konfliktien jälkeen ja traumaattisten muistojen kanssa. Keskeisiä tutkimuskohteita ovat muistojen salliminen sekä sovinnon mahdollisuudet.

Kaksivuotisessa hankkeessa (1.10.2015–30.9.2017) suhteutetaan julkisen, yhteisöllisen ja henkilökohtaisen muistamisen muotoja ja tasoja toisiinsa monitieteisistä lähtökohdista.

Helsingin yliopiston tapaustutkimukset kytkeytyvät toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan Suomessa ja Virossa sekä vaikenemisen, stigman ja trauman kysymyksiin.

Ensimmäisessä tutkitaan Saksan ja Unkarin kansalaisten internointeja ja syksyllä 2014 voimaan tulleen korvauslain vastaanottoa Suomessa muistelukerronnan näkökulmasta. Toinen keskittyy queer-seksuaalisuuksiin Neuvosto-Virossa muistelu- ja oikeuspöytäkirja-aineistojen pohjalta.

LIVINGMEMORIES – Vaikeat muistot ja moninaiset identiteetit yhteiskunnan arjessa -hanketta koordinoi Helsingin yliopiston folkloristiikan dosentti, akatemiatutkija Kirsti Salmi-Niklander. Monitieteisessä hankkeessa on mukana folkloristiikan, historian, sukupuolentutkimuksen ja sosiaalitieteiden tutkijoita.

Ulkomaiset kumppanit ja tutkimusryhmien johtajat:
• Dr. Dotzent Gulsina D. Selyaninova, Perm National Research Polytechnic University
• Prof. Ene Kõresaar, University of Tartu
• Prof. Vita Zelçe, University of Latvia
• Dr. Priska Daphi, Goethe Universität Frankfurt am Main
• Prof. Hülya Simga, Koc University, Istanbul

Lisätietoja:
Folkloristiikan dosentti, akatemiatutkija Kirsti Salmi-Niklander, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, puhelin 050 319 9294, kirsti.salmi-niklander@helsinki.fi

Hankkeen esittely Helsingin yliopiston Aleksanterinkadun Tiedekulmassa keskiviikkona 21.10. klo 14–16. Tervetuloa!