Uusi tutkimus tehostaa syöpähoitoa

Tulevaisuudessa syöpää hoidetaan big data -analyysin avulla, kertoo perjantaina 20.12. ilmestyvä Yliopisto-lehti.

Big data valtaa yhä uusia tieteenaloja. Tutkimuksen perinpohjainen muutos viimeisten 10-15 vuoden aikana näkyy esimerkiksi Helsingin Meilahdessa sijaitsevassa Suomen molekyylilääketieteen instituutissa FIMMissä.

– Täällä on suuret laboratoriotilat ja pienet työhuoneet. Kuitenkin valtaosa henkilökunnasta ahertaa tietokoneella data-analyysin parissa, johtaja Olli Kallioniemi sanoo.

Big data -tutkimuksella tarkoitetaan tietokoneavusteista tiedonlouhintaa suurista ja ennustamattomista aineistoista.

Apu leukemiaan

Suurissa tilastoissa voi piillä valtavasti viisautta. FIMMin yhteistyökumppanit rakentavat parhaillaan tietokantaa tutkimalla leukemiapotilaita.

Tutkijat selvittävät syöpäkasvaimen genomin ja sen, mikä lääkeaine näyttää toimivan kyseisiin syöpäsoluihin tehokkaimmin. Lääke määrätään, sen tehoa seurataan ja lopulta tieto kirjataan tutkimusaineistoon.

Näin syntyy jatkuvasti kasvava ja itsestään paraneva tietokanta lääke- ja hoitosuositusten tekemiseksi, jolloin jatkossa lääkehoidot luultavasti osuvat kohdilleen yhä paremmin.

– Tulevaisuudessa jokaista syöpäpotilasta hoidetaan big data -analyysin avulla, Kallioniemi sanoo.

Lue lisää aiheesta perjantaina 20.12. ilmestyvästä Yliopisto-lehdestä.